Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

AKOL:n uusi puheenjohtaja: Aikuisten opettaminen on oma taiteenlajinsa

AKOL:n vahdinvaihto. Entinen puheenjohtaja Timo Kraft, uusi puheenjohtaja Maarit Rahkola sekä kokouksen sihteerit Virpi Kellokoski ja Mari Lampinen
 
AKOL:n uusi puheenjohtaja Maarit Rahkola haluaa työssään vaalia aikuisopettajuuden sielua ja olla ahtaalle joutuneen aikuiskoulutuksen vahva puolustaja. Eduskuntavaaleissa on vaikuttamisen paikka.
Aikuisopettajien liiton AKOL:n toiminnassa kääntyi uusi sivu, kun liiton pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Kraftin seuraajaksi valittiin Maarit Rahkola Espoosta.
 
– Puheenjohtajana haluan olla jämäkkä tiimipelaaja, ja puheenjohtajan tärkein tiimi on hallitus. Yksin on kovin yksinäistä tehdä puheenjohtajan työtä, mutta yhteisössä on voimaa, Rahkola sanoo.
 
Koulutukseltaan Rahkola on kasvatustieteen maisteri, opinto-ohjaaja ja ammatillinen erityisopettaja. Hän työskentelee opiskeluvalmentajana erityisen tuen parissa Luksiassa Länsi-Uudellamaalla.
 
Rahkola on ollut AKOL:n hallituksessa vuodesta 2011, ja puheenjohtajaksi hänet äänestettiin varapuheenjohtajan paikalta. Rahkola toimi myös OAJ:n valtuustossa 2014–2018.
 
– Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kaksi pian aikuista tytärtä. Monipuolinen liikunta on
intohimoni. Se auttaa omassa hyvinvoinnissa, tuore puheenjohtaja kertoo.
 
Aikuisopettajat kovilla ympäri maata 
 
Rahkola aloittaa tehtävässään kesäkuun ensimmäisenä.
 
– Aloitan työni hyvillä mielin, vaikka tehtävä on varmasti haasteellinen. Työskentelen Akavatalon toimistossamme kaksi päivää viikosta, ja kolme päivää teen töitä opettajana.
 
Aikuiskoulutus on saanut viime vuosina kovia kolhuja. Voimavaroja on viety rankalla kädellä, vaikka työelämässä myllertää ja aikuisten täydennyskoulutuksen sekä osaamisen kehittämisen tarve on valtava.
 
– Meidän kuntayhtymässämme ei onneksi ole laajoja irtisanomisia vielä ollut, mutta toivottavasti se ei ole tyyntä myrskyn edellä, Rahkola miettii.
 
Aikuisopettajien työttömyys on reilusti yli 20 prosenttia.
 
– Vähenevällä rahalla pitäisi tehdä sama työ kuin ennen, eikä sellainen onnistu. Kentältä tulee paljon viestejä, joiden mukaan opettajien jaksaminen alkaa olla lopussa muutosten kourissa. Töitä on hirveästi ja rahaa ei ole uusien opettajien palkkaamiseen.
 
Aikuiskoulutus, niin ammatillinen kuin vapaan sivistystyön koulutus, ovat olleet ahtaalla. Ne tarvitsevat puolustajia.
 
– Uskon vakaasti, että aikuiskoulutus tulee voimallisemmin takaisin. Yksi vaikuttamisen paikka on  tulevat eduskuntavaalit, joissa aikuiskoulutusta täytyy pitää vahvasti esillä.
 
Edunvalvonnassa AKOL:n yhtenä tavoitteena on saada kaikki aikuisopettajat mukaan vuosityöaikaan. 
 
Aikuispedagogiikka oma alansa
 
Vuosikokouksen yhteydessä AKOL:n 50-vuotista taivalta juhlistettiin Lahden Seurahuoneella.
 
– Tunnelma oli juhlava, ja päivän huipensi illallisella Lauri Ihalaisen puhe aikuiskoulutuksesta. Siinä on poliitikko, joka todella ymmärtää aikuiskoulutuksen arvon, Rahkola kiitteli.
 
Rahkola on tyytyväinen siitä, että muissakin juhlapuheissa oli esillä aikuisopettajuuden sielu. Juhlassa puhui myös OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen, joka nosti esiin tarpeen aikuiskoulutuksen renessanssille ja kirjoitti aiheesta myös blogikirjoituksen.

– Meidän pitää nostaa esille aikuispedagogiikan ja aikuiskasvatustieteen arvoa. Aikuisten opettaminen on eri asia kuin nuorten opettaminen, Rahkola sanoo.
 
Aikuisopettajien liitto AKOL:n jäsenet työskentelevät ammatillisessa aikuiskoulutuksessa, vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ja yksityisissä koulutusyrityksissä. Jäseniä liitossa on 2277.
 
Teksti: Tiina Tikkanen
Kuva: Kimmo Liljeroos
 
 
 
null