Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Olli Luukkainen jatkaa OAJ:n johdossa

Kasvatustieteen tohtori Olli Luukkainen, 60, jatkaa OAJ:n puheenjohtajana. Valinta tehtiin tänään OAJ:n valtuuston kokouksessa. Puheenjohtajan kausi on nelivuotinen. Ehdolla ei ollut vastaehdokkaita.
 
Olli Luukkainen on toiminut OAJ:n puheenjohtajana vuodesta 2010. Hän on myös Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtaja ja keskusjärjestö AKAVAn 1. varapuheenjohtaja.
 
Luukkaisella on laaja kokemus koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalalta. Hän on toiminut mm. opettajankouluttajana, yliopiston normaalikoulun rehtorina, ammatillisen opettajakorkeakoulun johtajana, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä Opetushallituksessa ja Suomen Kuntaliitossa sekä OAJ:n koulutusasiain päällikkönä.
 
– On tärkeää, että pääsemme koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen resursoinnissa uudelleen kasvu-uralle, ja sen varmistaminen on maan seuraavan hallituksen tehtävä. Takana on rahoituksen kahdeksan mustaa vuotta. Koulutuksen lisäresusseista voidaan puhua vasta, kun olemme saavuttaneet leikkauksia edeltäneen tason indeksikorotuksin vahvistettuna. 
 
– Koulutus luo yksilölle elämänvalmiuksia, mutta sen tulee aktiivisesti suunnata myös yhteiskunnan kehitystä. Opettajat, kasvattajat ja tutkijat ovat tulevaisuuden tekijöitä.
 
– Opettajien, lastentarhanopettajien ja opetusalan esimiesten palkkakehityksestä on huolehdittava. Palkkataso on saatava vastaamaan työn vaativuutta, vastuuta ja niiden edellyttämää koulutusta, ja tämän eteen jatkan työtä, Luukkainen linjasi kiitospuheessaan.
null