Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Saarijärven Tarvaalan koulusta Vuoden koulu 2018

Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti 2018 -kilpailussa meni voitto tänä vuonna ensi kertaa Keski-Suomeen. Tarvaalan 62 oppilaan ja neljän opettajan aktiivinen kylän keskipiste. Se painottaa toiminnassaan osallisuutta, yrittäjyyttä, kulttuuria ja liikuntaa.
Saarijärveläinen Tarvaalan koulu on voittanut Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti 2018 -kilpailun. Tarvaalan koulussa on neljä opettajaa ja 62 oppilasta. Sen painopistealueina ovat kodin ja koulun välinen yhteistyö ja osallisuus sekä yrittäjyys, kulttuuri ja liikunta.
 
Tarvaalan koulussa oppilaita kannustetaan sinnikkääseen työntekoon sekä vaikuttamaan oman työyhteisön viihtyvyyteen. Koulussa toimii aktiivinen oppilaskunta, jonka myötä myös oppilaat pääsevät suunnittelemaan koulun toimintaa.
 
Opettajat toteuttavat opetussuunnitelmaa tiimi- ja työparityönä. Oppilaat pyritään ottamaan huomioon yksilöllisesti, jolloin kukaan ei jää kyydistä ja turhaudu, vaan oppimisen ilo ja opiskelumotivaatio säilyvät.
 
Tarvaalan koulu on mukana Smart School Saarijärvi -hankkeessa, joka edistää innovatiivisia oppimisympäristöjä esi- ja perusopetuksessa. Tuntiresurssia on lisätty niin, että suuria yhdysluokkia on voitu jakaa pienemmiksi opetusryhmiksi. Näin on voitu käyttää monipuolisempia oppimismenetelmiä ja työtapoja. Ilmiöpohjaiset oppimiskokonaisuudet ovat liittyneet erityisesti luontoon ja kulttuuriin.   
 
Tarvaalan koulun alueella kokoontuu päivittäin noin sadan hengen yhteisö. Samassa pihapiirissä on tarjolla esiopetusta sekä aamu- ja iltapäivähoitoa, ja lähistöllä on ryhmäperhepäiväkoti ja perhepäivähoitoyksikkö. Koulu on tehnyt yhteistyötä myös alueella toimivan biotalouskampuksen kanssa. Iltaisin koulun tiloja ja välineitä käyttää kansalaisopisto.
 
Vuoden koulu -kilpailun järjesti ja voittajan valitsi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Koulu saa huomionosoituksensa koululla järjestettävässä juhlatilaisuudessa 24.5.2018.
null