EHDOKASASETTELU

Ehdokkaat Ammatilliset opettajat AO ry:n hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajiksi, varsinaisiksi jäseniksi ja varajäseniksi kausiksi 2016 - 2017 ovat

PUHEENJOHTAJA- JA VARAPUHEENJOHTAJAEHDOKKAAT

Sirkka Saarikoski

Tampereen seudun ammatilliset opettajat TSAO ry esittää Sirkka Saarikoskea AO ry:n puheenjohtajaksi /varapuheenjohtajaksi. Sirkka on töissä Tampereen seudun ammattiopistossa
Sirkka Saarikoskelle on edunvalvonta tärkeintä Ammatilliset opettajat ry:n toiminassa.Sirkalla on kokemusta monpuolisesta yhdistys- ja edunvalvontatyöstä. Sirkan tavoite on edelleen yhtenäistää AO:n jäsenyhdistykset. Sirkka on jämäkkä, osaava, auttava ja yhteistyökykyinen.
MOTTONA: Yhteistyössä on voimaa.

Satu Railo:
Sirkka on työtä pelkäämätön Pinkki Lady, joka hoitaa työn kuin työn itseään säästämättä ja laadusta tinkimättä! Hän on nainen, joka on aktiivinen moniosaaja ja ennen kaikkea yhteistyökykyinen toimessa kuin toimessa. Sirkka on monessa mukana OAJ:n toiminnassa, mikä tulee esille hänen CV:sta. Sirkan tuntien hänellä on taitoa ja tahtoa hyvässä hengessä hoitaa meidän opettajien asioita ja etuja. Sirkka on aina valmis auttamaan jäsenistöä edunvalvonnan asioissa ja haluaa vaikuttaa ammatillisen koulutuksen reformiin. Kannatan Sirkka Saarikoskea AO:n puheenjohtajaksi, nyt on AO:n puheenjohtajan aika uusiutua!

Kaisa Vuolanne, sihteeri, Porin ammatilliset opettajat ry
Olen vuosien varrella oppinut tuntemaan Sirkan erinomaisena yhteistyökumppanina, helposti lähestyttävänä persoonana, joka osaa kuunnella jäsenistöä ja paikallisyhdistyksiä herkällä korvalla, auttaa ja neuvoa ystävällisesti, nopeasti ja älykkäästi. Kykyä verkostoitua pidän jopa puheenjohtajan yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista monipuolisen edunvalvontakentän tuntemuksen, kokemuksen ja uusien tuulien tuomisen lisäksi. Tätä kaikkea edustaa Sirkka, joten kannatan häntä AO:n uudeksi puheenjohtajaksi.

Sirkka Saarikosken edunvalvonnan CV

Tuomo Tikkanen

Pohjois-Karjalan ammatillliset opettajat (PKAO) ry. esittää AO:n puheenjohtajaksi 2016 – 2017 Tuomo Tikkasta. Tunnemme hänet sitoutuneena ja vastuuntuntoisena järjestötoimijana.  Hän on toiminut alueemme aktiivisena yhdistystoiminnan kehittäjänä ja edistäjänä.

AO:n Pj vuodesta 2012, liittyneen AOO:n Pj 2006-2011

Työnantajana Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä /Joensuun Ammattiopisto /Lehtori, tekniikan ja kulttuurin yksikössä.

Aktiivisesti mukana kone- ja metallialan tutkintotoimikuntatyössä, niin pj:nä kuin vpj:nä

Valtakunnan tasolla yhteistyössä OAJ:n valmisteluelinten kanssa valmistelemassa toisen asteen koulutuksen linjauksia ja kannanottoja.

Jäsenenä OAJ:n koulutuspoliittisessa toimikunnassa sekä OAO:n palkkatyöryhmässä, Ao:n puheenjohtajan läsnäolo-oikeudella OAJ:n ammatilliset opettajat OAO:n hallituksessa sekä asiantuntija jäsenenä 2.asteen ja aikuiskoulutuksen työryhmässä.
Yhä mukana opetustehtävissä.

Tämä ei ole ”yhden miehen show”   Tehkäämme yhdessä !

Ilkka Pirskanen, kuntayhtymän johtaja:
Olen tehnyt Tuomo Tikkasen kanssa yhteistyötä ammatillisen koulutuksen, opiskelijoiden ja työelämän kehittämiseksi yli neljätoista vuotta. Tuomo on osaava ammattimies, hänen kanssaan dialogi toimii ja yhteiset ratkaisut löytyvät hankaliinkin kysymyksiin.

Pentti Mäkinen, Metalliliiton valtuuston puheenjohtaja / tutkintotoimikunnan puheenjohtaja
Työskennellessämme tutkintotoimikunnan puheenjohtajistossa työmme on ollut johdonmukaista ja tulevaisuutta rakentavaa. Tunnen Tuomon määrätietoisena, mutta myös kuuntelevana päätöksentekijänä. Asioista syntyy päätöksiä, jotka perustuvat vakaaseen harkintaan.Hän hallitsee kokonaisuuksia ja näkee tulevaisuuden tarpeet päätöksiä tehtäessä.
Alansa ammatillinen osaaja

Jouko Karhunen

Oulun seudun ammatilliset opettajat OuAO ry esittää Jouko Karhusta AO ry:n puheenjohtajaksi / varapuheenjohtajaksi.

Jouko on pääluottamusmies, lehtori ja opo Oulun ammattikorkeakoulussa.

Hänellä on pitkäaikainen opettaja- ja edunvalvontakokemus niin ammattiopistosta kuin ammattikorkeakoulustakin.

Jouko on luonteeltaan rakentava ja hyvä neuvottelija. Hänen mielestään taloudellisestikin vaikeina aikoina tulee noudattaa työ- ja virkaehtosopimuksia ja pitää huolta työhyvinvoinnista.

Joukon mielestä AO:n äänen tulee kuulua niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla. Hänen mielestään yhteydenpito jäsenyhdistyksiin on tärkeää ja hän on valmis auttamaan jäsenyhdistyksiä paikallisen edunvalvonnan terävöittämisessä.

Kahden AO:n hallituskollegan luonnehdinnat Joukosta:

Anni Koppanen:
”Kannatan Jouko Karhusta yhdistyksen puheenjohtajaksi, koska hän on mielestäni selväsanainen, yhteistyökykyinen, laajempia kokonaisuuksia hahmottava edunvalvonnan asiantuntija, joka tietää ja ottaa asioista selvää ja toimii aktiivisesti parantaakseen jäsenistön edunvalvontaa ja tietoisuutta yhteisistä edunvalvontaan vaikuttavista asioista.”

Birgitta Mannila:
”Kannatan Jouko Karhusta AO:n puheenjohtajaksi, sillä hän on yhteistyökykyinen, aktiivinen ja monipuolinen asiantuntija. Joukon vuorovaikutteinen, selkeä ja oikeudenmukainen työskentelytapa on hyvin rakentava. Hän hallitsee OAJ:n moninaisen kokonaisuuden, tuntee sen historian ja on kiinnostunut edunvalvontatoiminnan kehittämisestä.”

Karhusen pitkäaikainen motto: ”Yhteistyöllä tuloksia jäsenille

Jouko Karhusen  edunvalvonnan CV

Seppo Lakka

Lappeenrannan ammattikoulun opettajat ry esittää Seppo Lakkaa AO ry:n puheenjohtajaksi / varapuheenjohtajaksi. Seppo Lakka työskentelee tekniikan alan opettajana Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymässä  Saimaan ammattiopisto Sampossa. Hän on ammattiaineiden lehtori / ammatillinen erityisopettaja nuorten talotekniikka-alan perustutkinnossa sekä toimii Sampon työsuojeluasiamiehenä, suojeluvastaavana ja tekniikan alan luottamusmiehenä.

Seppo Lakalla on pitkä kokemus yhdistys- ja järjestötoiminnasta. Hän on alueellisesti sekä paikallisesti vahva vaikuttaja ja toimii aktiivisesti mm. elinkeinoelämän ja koulutuksen yhteistyön kehittäjänä. Seppo Lakka osallistuu aktiivisesti keskusteluihin ihmisten kanssa tuoden uusia näkökantoja esiin ja pyrkii luomaan avointa ja kannustavaa keskusteluilmapiiriä. Hän on jämerä neuvottelija, joka pystyy kuitenkin, paremman vaihtoehdon esiin tullessa, luopumaan omasta näkökannastaan pelkäämättä oman arvovaltansa heikkenemistä. Hän pitää kaikkia keskusteluun osallistujia tasavertaisina arvoineen ja näkemyksineen ja tämä tekee hänestä hyvän neuvottelijan eri tilanteissa.

"Vain ennakoimalla voit vaikuttaa".

Seppo Lakan edunvalvonnan CV

Birgitta Mannila

FM, lehtori

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

  • Jyväskylän ammattiopisto, laboratorioala
  • Schildtin lukio, kemia

Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry esittää Ammatilliset opettajat AO ry:n varapuheenjohtajaksi 2016–2017 Birgitta Mannilaa.

Birgitta on rohkea, määrätietoinen ja aloitteellinen kehittämään ammatillisten opettajien edunvalvontatoimintaa ratkaisuhakuisesti paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Opettajat ovat laadukkaan ammatillisen koulutuksen avainhenkilöitä, ammatillisten opettajien monimuotoinen työ on saatava tunnustetuksi ja huomioiduksi palkassa. Birgitta korostaa sitä, että opettajien on tärkeää arvioida myös tapaansa tehdä työtä ja järjestötyötä. Kaikessa toiminnassa onnistuminen vaatii tiedon, taidon ja tahdon ohella yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, vahvaa verkostomaista työskentelyä ja kokemusten jakoa yli rajojen. Ammatillisista OAJ:n valtakunnallisista yhdistyksistä suurimpana AO ry:n tulee ottaa vahvemmin ja aktiivisemmin vastuuta – erityisesti nyt, kun ammatilliseen koulutukseen on tulossa todella merkittäviä muutoksia.

”Järjestötoiminnassa pidän eniten asioiden ajattelemisesta uudelleen, ratkaisuista ja tuloksista sekä tietysti yhteishengestä.”

Birgitta Mannilan edunvalvonnan CV

Leena Teittinen

Vantaan ammatilliset opettajat ry. esittää Leena Teittistä AOn puheenjohtajaksi/varapuheenjohtajaksi.

Leena Teittinen  Lehtori/Vantaan ammattiopisto Varia/ Matkailu- ja ravitsemispalveluiden opetusala/ kokkien ammatinopettaja ja ammatillisten luottamusmies.

”Kuka on se ihmemies- tai –nainen, joka osaisi tällä hetkellä viedä ammatillisen kentän edunvalvontaa oikeaan suuntaan ja riittävän napakasti?” 

AOn puheenjohtajaksi tarvitaan henkilö, joka on valmis yhteistyöhön, jolla on kyky nähdä tulevaisuuteen ja joka on valmis näkymään ja ottamaan kantaa.

Kannatan vahvaa tasa-arvoista OAJ:n ammatillisia opettajia, jossa yhdessä muiden toimijoiden kanssa pystymme pitämään puolemme tulevia todellisia haastavia uhkia vastaa. Jossa yhdessä vahvistamme järjestömme edunvalvontaa puolustamaan meille tärkeitä työ- ja palkkausjärjestelmiä, työolosuhteita, kehittämistyötä ja päätöksentekoa. Valtakunnallisten yhdistysten toiminta OAJ:ssa erillisinä yhdistyksinä, on meidän jäsenten resurssien hukkaamista. Tarvitsemme vahvan ammatillisten opettajien edunvalvonnan sekä paikallisella, alueellisella että valtakunnan tasolla.

Jos kehitys edellyttää AOn olemassaoloa itsenäisenä yhdistyksenä, on puheenjohtajien ja hallituksen toimittava siten, että me AOlaiset jäsenet tiedämme, mitä meidän edestämme tehdään.

Valtuutetut ja varavaltuutetut, alueyhdistysten AOlaiset aktiivit, luottamushenkilöt, jäsenet… Tietoa, yhteistyötä, huomioimista, vastavuoroisuutta, avoimuutta—Siihen lienevät kaikki ehdokkaat valmiita.  Niin myös  minäkin.

Leena Teittisen edunvalvonnan CV

JÄSEN- JA VARAJÄSENEHDOKKAAT

Seppo Kilpiäinen

lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu, hyvinvoinnin osaamisalue Kemi
 
Lapin ammattikorkeakoulun  ja Lappian 2. asteen hyvinvointialan opettajat KeSTO ry:stä Kemistä esittävät lehtori (KT) Seppo Kilpiäistä AO ry:n hallitukseen varsinaiseksi tai varajäseneksi.  
 
Seppo on toiminut ansiokkaasti yhdistyksemme (KeSTO ry:n) puheenjohtajana vuodesta 1995 alkaen. Hän on myös ollut koko tämän ajan oppilaitoksemme varaluottamusmies. Tänä vuonna hänet on myös nimitetty Lapin ammattikorkeakoulun hyvinvoinnin osaamisalan turvallisuusvastaavaksi Kemin yksikköön. Seppo on sinnikkäästi korostanut koko puheenjohtajakautensa ajan edunvalvonnan merkitystä ja lähtenyt siitä, että ilmaista työtä ei tule tehdä. Varsinkin tänä päivänä edunvalvonnan merkitys on yhä enemmän noussut jokaisen opetustyötä tekevän arkeen jatkuvien etujen leikkaamisesitysten ja opettajan etujen turvattomuuden näkökulmasta. 
 
Seppo on myös kiinnostunut koulutuspolitiikasta ja sen merkityksestä toisen asteen ja ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien perusteisiin. Ennen kaikkea tulee huomioida jokaisen opettajan pätevyyden ja osaamisen arvostus riippumatta siitä, onko henkilö substanssiaineiden opettaja vai Atto-aineiden opettaja. Kaikilla on paikkansa ja tilansa järjestelmässä. Sepolle on myös tärkeätä, että toisen asteen ja ammattikorkeakoulun välillä on molempiin suuntiin toimiva ja molempien etuja tukeva yhteistyö. Mitä paremmat ja lämpimät välit meillä on keskenämme sitä paremmin tulee huomioitua opettavien opettajien ja opiskelevien opiskelijoiden edut. Siis: turvallinen valinta AO ry:n hallitukseen edustamaan toista astetta ja ammattikorkeakoulua koko laajasta Lapin maasta ja Suomesta!
 

Heidi Savolainen

Lahden sosiaali- ja terveysalan opettajien ehdokas Ammatilliset opettajat AO ry:n, hallituksen varsinaiseksi tai varajäseneksi

Ammatillinen opettaja vuodesta 1994 alkaen, amk –lehtori 20 vuotta

Tällä hetkellä Lahden ammattikorkeakoulun hoitotyön lehtori ja 50 % työsuojeluvaltuutettu

Yhdistystoiminnasta 20 vuoden kokemus:

  • luottamusmies vv. 1994 – 2001
  • Sosiaali-ja terveysalan opettajien hallituksessa vuodesta 1994 ja edelleen
  • varapuheenjohtajana v. 2012
  • puheenjohtajana vv 2013 ja edellleen

Lahden paikallisyhdistyksen, nykyisin Alueyhdistys, hallituksen jäsen vv. 2004 ja hallituksen sihteeri vv. 2006-2007

  • Päijät- Hämeen Alueyhdistyksen hallituksen varajäsen
  • Alueyhdistyksen ammatillisen jaoksen sihteeri ja koulutustyöryhmän jäsen
  • AO:n hallituksen varajäsen vv. 2012 ja koulutustyöryhmän jäsen
  • Opetushallituksen asettaman koulutustyöryhmän varsinainen jäsen

Ajankohtaisina asioina toisen asteen ammatillisen toisen asteen puolen rajut leikkaukset, yt-neuvottelut,  ohjaajien käyttö opettajina sekä ammattikorkeakoulujen isot, nopeat muutokset, yt -neuvottelut ja tulevien vuosien haasteet. Muutoksen keskellä ei pidä unohtaa työhyvinvointia: sen tulee työnteon lähtökohta ja tavoite

Kirsi Vartiainen

Pohjois-Karjalan ammatilliset opettajat ry esittää Kirsi Vartiaista Ammatilliset opettajat AO ry hallituksen jäseneksi tai varajäseneksi.

Kirsi on luotettava, yhteistyökykyinen ja aikaansaava Pohjois-Karjalan aikuisopiston hoitotyön opettaja, jolla on pitkä työkokemus lähihoitajien perus- ja aikuiskoulutuksesta. Perustyönsä ohessa Kirsi on hankkinut laajan kokemuksen ammattiyhdistystoiminnasta ja edunvalvonnasta. Hän on toiminut aktiivisesti Pohjois-Karjalan ammatilliset opettajat ry:n varapuheenjohtajana. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opettajat ry:ssä hän toimi hallituksessa sihteerinä. Kirsi edustaa ammatillisia opettajia OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen varapuheenjohtajana ja toimii alueyhdistyksen ammatillisen jaoksen puheenjohtajana. Hänet on valittu Akava Pohjois-Karjalan aluejohtoryhmän jäseneksi. Vuoden 2016 alusta hän aloittaa Pohjois-Karjalan ammatilliset opettajat ry:n puheenjohtajana. Kirsi osallistui STO-Akatemiaan vuonna 2011 ja on ollut varajäsenenä Ammatilliset opettajat AO ry hallituksessa vuodesta 2014. Ammattiyhdistystoiminnassa ja edunvalvonnassa hänen tavoitteenaan ovat tasapuoliset palkat ja työsuhde-edut sekä ammatillisten opettajien identiteetin vahvistaminen ja työhyvinvointi.

Päivi Koppanen

Päivi Koppanen on Tampereen seudun ammatilliset opettajat TSAO ry:n ehdokas Ammatilliset opettajat AO ry:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), marata-ala

Päivi kertoo itsestään:

Olen marata-alan lehtori ja OAJ:n pääluottamusmies TAMKssa. Siellä teen töitä keskimäärin päivän viikossa ja muun ajan hoidan ammatillisten opettajien edunvalvontaa OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n puheenjohtajana ja OAJ:n varapuheenjohtajana.  Opettajana aloitin 1981 vuoden alussa toisella asteella ja sittemmin opistoasteella ja AMK:ssa. Vaikka minua ei tällä hetkellä konkreettisesti opettamaan päästetäkään, TAMK:n OAJ:n pääluottamismiehen tehtävä ja kotioloissa ammatillisina opettajina toimivat sisaret pitävät jalat maassa ja realismin päässä. Kolmannet yt-neuvottelut ovat juuri alkaneet omalla työmaalla, niin että totuus ei todellakaan pääse unohtumaan.

Joskus totean itse, että olen varsinainen muinaisjäänne, kun olen toiminut järjestötehtävissä niin pitkään.  En kuitenkaan ole toimintatavoiltani fossiili. Yhdistykseni on asettanut minut ehdolle hallitukseen siksi, että minulla on sellaista osaamista ja vuosien varrella rakennettuja yhteyksiä ja yhteistyötä eri tahojen kanssa, joista AO:lle on merkittävästi hyötyä myös hallitustyöskentelyssä. Olen ratkaisukeskeinen, ahkera, sinnikäs ja joskus jääräpäinenkin. 

Ammatillisen toisen asteen koulutuksen reformi, ammattikorkeakoulun meneillään olevat muutokset ja rahoituksen isot leikkaukset kaikilta ammatillisen koulutuksen asteilta ovat kova haaste myös AO:lle. Toisen asteen palvelussuhteen ehtoja, varsinkin työaikajärjestelmiä on kehitettävä, muuten reformista ei selvitä. AO:ta on vahvistettava edelleen ja kehitettävä järjestönä vastaamaan entistä paremmin muuttuvaan toimintaympäristöön. Noihin haasteisiin olen valmis omalta osaltani tarttumaan hallitustyössä.

Päivi Koppasen edunvalvonnan cv

Seppo Lakka

Lappeenrannan ammattikoulun opettajat ry esittää Seppo Lakkaa AO ry:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Seppo Lakka työskentelee tekniikan alan opettajana Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymässä  Saimaan ammattiopisto Sampossa. Hän on ammattiaineiden lehtori / ammatillinen erityisopettaja nuorten talotekniikka-alan perustutkinnossa sekä toimii Sampon työsuojeluasiamiehenä, suojeluvastaavana ja tekniikan alan luottamusmiehenä.

Seppo Lakalla on pitkä kokemus yhdistys- ja järjestötoiminnasta. Hän on alueellisesti sekä paikallisesti vahva vaikuttaja ja toimii aktiivisesti mm. elinkeinoelämän ja koulutuksen yhteistyön kehittäjänä. Seppo Lakka osallistuu aktiivisesti keskusteluihin ihmisten kanssa tuoden uusia näkökantoja esiin ja pyrkii luomaan avointa ja kannustavaa keskusteluilmapiiriä. Hän on jämerä neuvottelija, joka pystyy kuitenkin, paremman vaihtoehdon esiin tullessa, luopumaan omasta näkökannastaan pelkäämättä oman arvovaltansa heikkenemistä. Hän pitää kaikkia keskusteluun osallistujia tasavertaisina arvoineen ja näkemyksineen ja tämä tekee hänestä hyvän neuvottelijan eri tilanteissa.

Seppo Lakan edunvalvonnan CV

Johanna Toivanen

Tampereen Seudun Ammatilliset Opettajat (TSAO) ry:n ehdokas AO ry:n hallituksen varajäseneksi on Johanna Toivanen

Johanna toimii Tampereen seudun ammattiopisto TREDU:ssa matkailu-, ravitsemis- ja talousalan lehtorina, opinto-ohjaajana ja projektipäällikkönä.  

Johannalla on edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen sekä työkokemuksensa, verkostojensa että henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ansiosta. Pitkä ura ammatillisessa koulutuksessa sekä laaja kokemus opetus- ja kehittämistehtävissä takaavat asiantuntijuuden niin nuoriso-, aikuis- kuin oppisopimuskoulutuksessakin.

Toivanen on toiminut TREDU:ssa vuodesta 2000 lähtien, ollen mukana ratkaisemassa haastavia ja moniulotteisia koulutuksen kysymyksiä niin henkilöstön kuin opiskelijoidenkin näkökulmasta. Hän omaa hyvät ja monipuoliset vuorovaikutus- sekä neuvottelutaidot, on yhteistyökykyinen, aktiivinen  ja verkostoitunut moniosaaja, joka näin ollen pystyy vaikuttamaan päätöksentekoon rakentavasti.

Oikeudenmukaisuuteen ja tulevaisuuden ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sitoutunut tiimipelaaja tarjoaa nyt osaamistaan hyödynnettäväksi AO:n hallitukseen!

Johanna Toivasen edunvalvonnan cv

Seija Siitonen  

OAJ Hyrian opettajat ry:n ehdokas AO ry:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi 

Hiusalan opettaja, Hyria koulutus Oy

Koulutukseltaan Seija on parturi-kampaaja-alan ammatinopettaja ja työskentelee hiusalan ammatinopettajana Hyria koulutus Oy:ssä.

Seija on hoitanut menestyksekkäästi ammatillisten opettajien asioita paikallisella, alueellisella ja valtakunnan tasolla. Hän on suoraselkäinen ja määrätietoinen vaikuttaja, jota kuunnellaan. Seija tekee mitä lupaa - pyyteettömästi ja itseään säästämättä.  

Seija omaa vahvat yhteistyö- ja sosiaaliset taidot. Hän on toiminut koko AO:n toiminnan ajan AO:n koulutustiimin jäsenenä. Vapaa-aikansa hän viettää mielellään eläinten parissa.

Seijan luottamustehtäviä 

  • Hyvinkään kaupungin JUKOn luottamusmiestehtävissä 1990-2009, Hyrian opettajien pääluottamusmies 2009 -2015. Varaluottamusmies 2015- (Sivistan alainen oppilaitos)
  • Ay-aktiivi vuodesta 1985 (pj, siht, rahastonhoitaja…)
  • AOO ry:n hallituksen jäsen
  • AO:n hiusalan opettajien jaoston puheenjohtaja

OPH:n kauneudenhoitoalojen koulutustoimikunnan jäsen

Riitta Lumme

Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opettajat MeSTO ry esittää Riitta Lummetta AO:n hallituksen varsinaiseksi tai varajäseneksi.

Riitta Lumme toimii Metropolia Ammattikorkeakoulussa terveys ja hoitaminen tulosalueella laboratorio- ja kuvantamispalveluissa yliopettajana ja tutkintovastaavana.

Riitalla on pitkä ja monipuolinen järjestökokemus. Ennen opettajauraansa hän on toiminut yli 10 vuotta Suomen Bioanalyytikkoliitto ry:n hallituksessa. Opettajaksi siirryttyään hän on ollut mukana ammattikorkeakoulun johtoryhmässä, hallituksessa ja tulosalueen johtoryhmässä sekä OAJ:n valtuustossa ja MeSTO ry:n hallituksessa.  

  • Helsingin ammattikorkeakoulun johtoryhmä, opettajajäsen v. 2002–2004 1
  • Helsingin ammattikorkeakoulun hallitus, opettajajäsen v. 2005–2007
  • Metropolia Ammattikorkeakoulun hallitus, opettajajäsen v. 2008–2009
  • OAJ:n valtuusto v. 2010–2013
  • MeSTO ry:n hallitus v. 2010–2015

Tällä hetkellä Riitta toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opettajat MeSTO ry:n varapuheenjohtajana. Hän on kiinnostunut koulutuspoliittista kysymyksistä. Parhaillaan käynnissä olevat koulutusmuutokset koskettavat meitä kaikkia. Menneisyyteen tarkentuminen ei kuitenkaan ole ratkaisu. Tarvitaan rohkeita avauksia, jotta selviämme tulevaisuudessa. Luotan yhteistyön voimaan ja yhdessä tekemiseen.

Helena Kahl

Kainuun ammatilliset opettajat ry:n ehdokas Ammatilliset opettajat AO ry:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Koulutukseltaan Helena on vaatetusalan ammatinopettaja, vestonomi ja ammatillinen erityisopettaja.

Työ Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen, Kainuun ammattiopistossa koostuu Juko:n luottamusmies ja Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA sekä erityisopetuksen koordinaattorin tehtävistä. Helena on hoitanut hyvällä menestyksellä ammatillisten opettajien asioita, niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Helena omaa sujuvan supliikin, tulee toimeen ihmisten kanssa. Pohjoisen alueen edustajana hänellä on avoimet silmät nähdä ja herkät korvat kuulla jäsenistöä, alueen tarpeita ja tuoda niitä esille siellä missä päätöksiä tehdään.

Kainuussa kokeillaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti uusia erilaisia toimintatapoja hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja työnantajan kanssa. Näihin rohkenemme ryhtyä, koska neuvottelupöydässä henkilöstöä edustaa hyvä ja luotettava puolestapuhuja, joka on tehnyt hyvää työtä palvelussuhteiden ja palkkausjärjestelmien uudistamiseksi ja kehittämiseksi sekä niiden saamiseksi oikeudenmukaisemmaksi.

Hyvä yhteishenki ammatillisessa koulutuksessa toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa on perusedellytys sille, että aluetta voidaan kehittää yhteistyössä ammatillisen koulutuksen vetovoiman, laadun ja arvostuksen säilyttämiseksi. Meidän on yhdessä tehtävä työtä sen säilyttämiseksi. Helenan luottamustehtävälista on puhutteleva. Hän on ollut monessa mukana ja on edelleen antamassa tietonsa, taitonsa ja kokemuksensa jäsenistön käyttöön.

”Jos ja kun tarvihet tolokkua ihimistä, joka tarttuu toimeen ja hoetaa hommasa, nin tässon sulle semmone. Soon meijän Helena”

Helena Kahl edunvalvonnan CV

Tapio Lindfors

Rovaniemen ammatilliset opettajat ry esittää Tapio Lindforsia AO ry:n hallituksen varsinaiseksi tai varajäseneksi. Tapio on töissä Lapin ammattiopistossa Rovaniemellä.

Järjestötoiminnassa ja pääluottamusmiehenä Tapio on osoittanut päättäväisyyttä tarttua haastaviin tilanteisiin. Joku roti! sopii hänen toimintatapaansa kuvaavaksi motoksi vallan hyvin: Asioita hoidetaan pelotta mutta avoimessa vuorovaikutuksessa neuvotellen. Lillukan varsia ei nosteta vaikuttamisessa keskiöön.

Tapion erityisenä mielenkiinnon kohteena ja osaamisalueena on katsoa päätösten taakse niiden vaikutuksia ennalta arvioiden. Tähän liittyy aina vaihtoehtoisten toimintatapojen etsiminen yhdessä ratkaisuja hakien: Kun edessä on väistämättömiä muutoksia, ei ole aika jäädä menneeseen. Positiivisia näkökulmia sopivasti mukaan ottaen löytyvät parhaat ratkaisut. Joskus on kuitenkin uskallettava sanoa myös STOP – Joku roti pitää kaikessa olla!

Tulevan toimintakauden keskiössä tulevat olemaan ammatillisen koulutuksen rahoitus, oppilaitosten toimintakulttuurin välttämättömät muutokset (TUTKE2-3), työelämäyhteistyö, opettajien työn säilyttäminen opettajilla sekä työyhteisöjen hyvinvointi.

Anneli Ahvonen

Imatran ammatilliset opettajat ry:n ehdokas Ammatilliset Opettajat AO ry:n hallituksen varajäseneksi on Anneli Ahvonen.

Anneli työskentelee Saimaan ammattiopisto Sampon Imatran toimipisteessä matkailu-, ravitsemis- ja talousalan lehtorina sekä ammatillisena erityisopettajana.

Anneli on yhdistyksemme kantava voima. Hän on ollut Imatran ammatilliset opettajat ry:n hallituksen jäsen vuosina 2008–2010 ja puheenjohtaja vuodesta 2011 alkaen. Hän on ollut Etelä-Karjalan ammatilliset opettajat ry:ssä hallituksen jäsenenä 2009–2014 ja puheenjohtaja 2015 alkaen. Lisäksi hän on OAJ Etelä-Karjalan alueyhdistyksen ammatillisen jaoksen puheenjohtaja. OAJ:n valtuustossa Anneli on toiminut vuodesta 2014 alkaen. Anneli on kiinnostunut paikallis- ja valtuustotyöskentelyn lisäksi myös valtakunnallisen yhdistyksen kautta vaikuttamisesta.

Annelin mielestä etenkin nyt korostuu ammatillisten opettajien jaksaminen jatkuvassa muutoksessa ammatillisen koulutuksen leikkausten ja reformin myötä. Hän pitää tärkeänä verkostoitumista, keskustelu- ja neuvottelutaitoja sekä vuorovaikutusta niin eri tahojen kuin ”omienkin” kanssa.

”Muutoksen keskellä ei pidä unohtaa tärkeintä tehtäväämme ja sen mahdollistamista, eli opetusta ja opiskelijaa.”

Margareeta Verronen

Vaasan ammatilliset opettajat ry yhdessä Kokkolan ja Seinäjoen kanssa esittää Margareeta Verrosta AO:n hallituksen jäseneksi tai varajäseneksi.

Margareeta työskentelee tällä hetkellä Vaasan kaupungin sivistystoimen työsuojeluvaltuutettuna. Hänellä on 20-vuoden kokemus hoito-opin lehtorina sosiaali- ja terveysalalta. Hoito-opin lehtorin virka hänellä on Vaasan ammattiopistossa.

Margareetalla on pitkä kokemus yhdistys- ja järjestötoiminnastaja hän on kiinnostunut opettajien edunvalvonnasta ja työhyvinvoinnista. Hän on toiminut aktiivisesti paikallistasolla. Vaasan sosiaali- ja terveysalan opettajat ry:ssä puheenjohtajana 1994-2013, varapuheenjohtajana 2013-2015. Luottamusmiehenä hän toimi vuodet 2008 - 2011Vaasan ammattiopistossa. OAJ:n Vaasan paikallisyhdistyksen hallituksessa hän on toiminut sen perustamisesta lähtien 1995 varsinaisena ja varajäsenenä.

Margareeta edustaa ammatillisia opettajia OAJ Pohjanmaa alueyhdistyksen hallituksessa ja toimii OAO jaostossa varapuheenjohtajana.

Hän oli Sosiaali- ja terveysalan opettajat ry hallituksessa vuodesta 2010 ja sen jälkeen 2012 hän on ollut AO:n hallituksen jäsen.

Tavoitteena ammattiyhdistystoiminnassa ja edunvalvonnassa on laaja-alainen yhteistyö ja ammatillisen opetuksen arvostus.

Arto Vettenranta

Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry esittää Arto Vettenrantaa AO:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Arto työskentelee Jämsän ammattiopistossa metsäalan opettajana.

AO:n jäsenistö koostuu eri alojen ja OVTES:n eri liitteiden opettajista. Tällä hetkellä AO:n hallituksessa ei ole yhtään metsäalan eli liitettä 8 edustavaa opettajaa. Sopimusten kehittämiseksi ja ”reformin” läpiviemiseksi näemme, että hallituksessa on oltava edustaja jokaisesta edustamastaan liitteestä.

Edunvalvontakokemusta Arto on hankkinut parinkymmenen vuoden ajalta luottamusmiehen, pääluottamusmiehen ja palkkasihteerin tehtävissä. Aktiivinen toiminta paikallistasolla, OAJ Keski-Suomen alueella sekä valtakunnan tasolla AO ry:n tehtävissä ovat lisänneet hänen ymmärrystään ja kykyään nähdä asioita laajasti.

Arton mottona onkin, että eri alojen osaajien yhteistyöllä saadaan aikaan positiivista muutosta vaikeidenkin aikojen läpäisemiseksi. Opettajien työoloja ei paranneta kertarysäyksellä vaan eteenpäin on mentävä pienin askelin. Ainoastaan niihin kyetään vaikuttamaan ja toteutuessaan niistä syntyy suuria asioita.

Seppo Säätelä

Vasa svenska yrkeslärare rf esittää Seppo Säätelää AO:n hallituksen varsinaiseksi tai varajäseneksi. Säätelä on lehtori työpaikkanaan Yrkesakademin i Österbotten Vaasassa.

Säätelä on vuodesta 2014 toiminut AO:n hallituksen varajäsenenä edustaen AO:n ruotsinkielisiä jäseniä. Pidämme tärkeänä, että AO:n ruotsinkielisillä jäsenillä vastaisuudessakin on edustajansa hallituksessa.

Säätelä on kokenut edunvalvoja aina AOL:n ajoilta saakka. Paikallisesti hän on toiminut OAJ:n  Vaasan paikallisyhdistyksen ja OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistyksen hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä yhdistyksien perustamisesta lähtien sekä toimii työpaikallaan Vasa svenska yrkeslärare rf:n puheenjohtajana ja varaluottamusmiehenä.

Säätelä pitää tärkeänä, että AO tulevaisuudessakin valvoo ruotsinkielisten  jäsentensä etuja niin hyvin, että he pitävät AO:ta luonnollisena valintana edunvalvojakseen ruotsinkielisten oman järjestön FSL:n sijaan.

Tänk på miljön och skriv ut meddelandet endast om det verkligen är nödvändigt/Ajattele ympäristöä ja tulosta tämä viesti vain jos se on välttämätöntä/Please consider the environment and print this message only if necessary.

Leena Teittinen

Vantaan ammatilliset opettajat ry. esittää Leena Teittistä AOn hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Leena Teittinen:  Lehtori/Vantaan ammattiopisto Varia/ Matkailu ja ravitsemispalveluiden opetusala/ kokkien ammatinopettaja ja ammatillisten luottamusmies.

AO tarvitsee hallituksen, jossa kaikki sen jäsenet ovat sisäistäneet, mitä tarkoittaa aktiivinen edunvalvontavaikuttaminen. Toiminta vaatii vastuuta ottavia ja tekeviä henkilöitä.

Valmius tekemään ja toimimaan, ajattelemaan ja ilmaisemaan ajatuksensa  ääneen.

Hänenlaisiaan tarvitsemme AOn hallituksen varsinaisiksi ja varajäseniksi.

Juha Lindström

Turun seudun ammatilliset opettajat ry esittää Juha Lindströmiä AO:n hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi.

”Nykyinen meno on aika hurjaa!”, Tiuskahtaa Juha koulunsa käytävillä. Tämä mies on iso, vihainen ja täysin tosissaan.

Juha Lindström on toiminut autotekniikan ammattiaineiden lehtorina Turun ammatti-instituutin nuorisoasteella vuodesta 2006.

Kasvatus- ja opetusosaamisen juuret Juhalla on Puolustusvoimissa, jossa hän toimi kouluttajana ja huollon asiantuntijana. Tuolta ajalta on peräisin myös kipinä edunvalvontaan ja yhteistyötoimintaan sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Juha toimi Turun ammatilliset opettajat ry:n hallituksessa vuosina 2011 -2014. Hän on nykyisin Turun seudun ammatilliset opettajat ry:n varapuheenjohtaja.

Turun paikallisyhdistyksen hallituksessa Juha oli varapuheenjohtajana 2013 - 2014 ja hän osallistuu edelleen hallituksen toimintaan asiantuntijajäsenenä.

OAO-piiri valitsi Juhan OAJ:n valtuustoon kaudeksi 2014 - 2018. Lisäksi hän toimii OAJ Varsinais-Suomen alueyhdistyksen hallituksessa varajäsenenä ja OAO-jaoston hallituksen jäsenenä.

Kevään luottamusmiesvaaleissa Juha valittiin Turun sivistystoimen päätoimiseksi luottamusmieheksi vastuualueenaan koko ammatillinen opetus. JUKO ry:n Turun yhteistyöryhmä valitsi hänet myös sivistystoimialan varapääluottamusmieheksi.

Juhan mielestä päätökset niin työelämässä kuin edunvalvonnassakin tulee tehdä harkiten ja vastuullisesti. Koulun arjessa tarvitaan yhteistyötä ja ennakointia mutta ammattikunnan etua tulee olla valmis tarvittaessa ajamaan myös järeämmin keinoin. Asiantuntijan tulee saada asiantuntijan palkka. Koulutuspoliittinen vaikuttaminen on myös tärkeä osa edunvalvontaa, mikä korostuu käynnissä olevassa ammatillisen koulutuksen murroksessa.

Marjut Polviander

Lehtori, erityisopettaja
Ammattiopisto Livia, sosiaali- ja terveysopisto
- pääluottamusmies
- OAJ V-S alueyhdistyksen hallituksen jäsen
- OAO-jaoston pj
- Akavan aluejohtoryhmän jäsen
Ammattiopisto Livian py esittää Marjut Polvianderia AO ry:n hallituksen varsinaiseksi tai varajäseneksi.

Miksi olet mukana järjestötoiminnassa ja kuinka edunvalvonta on muuttunut?

  •  Olin 1980-luvulla perustamassa koti- ja laitostalousalan yhdistystä Turkuun ja  sillä tiellä ollaan. Päätyöni on ammattiopisto Livian sosiaali- ja terveysalan lehtorina opettamassa nuoria ja aikuisia. Edunvalvonta on muuttunut koko ajan haastavammaksi, opettajan tehtävänkuva on laajentunut ja pirstaloitunut ja taloudessa niukkuutta jaetaan.

Miten tätä koulutuksen suurta murrosta voisi ymmärtää ja hallita?

  • Opettajuutta ja kontaktia opiskelijoihin ei voi hävittää tai kokonaan korvata, modernit oppimisympäristötkin tarvitsevat ammattitaitoisia ylläpitäjiä ja kehittäjiä. Opettaja on uudessa koulussakin keskeinen toimija ja edistyksen moottori. Siksi edunvalvojien on istuttava kaikissa niissä pöydissä, joissa tätä uutta maailmaa luodaan.
  • Kaikki opettajan työ kuuluu palkanmaksun piiriin ja kaikki työ on saatava näkyväksi. Opettajan työnkuva muuttuu, joten sopimuksetkin pitää muuttaa vastaamaan uutta aikaa tiiviissä, jatkuvassa yhteistyössä ylläpitäjien kanssa.

Mitä haluat edistää luottamustoimessasi? Kolme pointtia:

  • Palkkauksen rakenne ja palvelussuhteen ehdot täytyy saattaa vastaamaan tätäpäivää ja huomisen vaatimuksia!
  •  Edunvalvonnan täytyy osallistua jatkuvasti ja aidosti koulun toiminnsuunnitteluun ja opetustyön järjestelyihin!
  • Opetuksen korkea laatu on seurausta opettajien korkeasta koulutustasosta, jonka takaa kelpoisuusasetus. Opettajakunnan pätevyys ja osaaminen pitää varmistaa jatkossakin!