Opetusalan Ammattijärjestö

Puheenjohtaja Olli Luukkaisen blogi

Oppimistuloksista pitää uskaltaa puhua

Olen sitä mieltä, että osaamistason laskeva kehityssuunta on tunnistettava ja sitä on rehellisesti analysoitava, Olli Luukkainen kirjoittaa blogissaan.
Pisan mukaan suomalaisesta peruskoulusta valmistuu joka vuosi noin 6 000 nuorta, jotka ymmärtävät ja omaksuvat tekstiä niin heikosti, että he eivät selviydy edes arkisista tilanteista. Joukko on 11 prosenttia ikäryhmästä, ja heistä selvä enemmistö on poikia. Jos tahti jatkuu samana tai kiihtyy entisestään, kymmenessä vuodessa joukon koko on yli 50 000.
 
Kun Helsingin Sanomat kertoi tästä ongelmasta artikkelissaan 1.10, nostin asian keskusteluun myös Twitterissä. Sain osakseni melko myrskyisen vastaanoton.

Virheeni oli erityisesti se, että nostin esille, että poikia ei lukeminen kiinnosta. Rohkenin väittää, että meillä on joukko lapsia, enemmän poikia kuin tyttöjä, joita kiinnostaa vain pelaaminen ja some. Twitter-keskustelussa valittelin myös lisääntyvää pitkäjänteisyyden puutetta ja ponnistelemattomuutta. Sain huutia poikien syyllistämisestä.
 
Tavoitteeni oli ja on nostaa esiin ongelma, joka mielestäni oikeasti on olemassa. Olen edelleen sitä mieltä, että osaamistason laskeva kehityssuunta on tunnistettava ja sitä on rehellisesti analysoitava. Ratkaisu ei todellakaan saa olla osaamisvaatimusten laskeminen.
 
Joka neljäs peruskoulun päättävä poika myös kirjoittaa heikosti, tytöistä samalla tasolla on joka seitsemästoista. Jo Pisa kertoi, että heikosti menestyvien joukko kasvaa nopeammin kuin hyvin osaavien. 
 
Helsingin yliopiston tutkija Leea Lakka on tarkastellut gradussaan Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin testeissä heikosti pärjänneitä. Hän tuo Hesarin jutussa esiin sen, että heikoksi arvioidut yhdeksäsluokkalaiset kirjoittajat olivat viidesluokkalaisen tasolla, kun osaamista verrataan opetussuunnitelmaan. Noilla eväillä ei tule selviytymään toisen asteen opinnoista.
 
Toisen asteen tutkinnon suorittamisella taas on suoraviivainen yhteys muun muassa työllisyyteen sekä työuriin. Syrjäytymisen uhka työelämästä, pahimmassa tapauksessa elämästä, on ilmeinen. Yhdeksäsluokkalaisista pojista joka viides ei pystynyt tekemään hakemusta, jolla voisi mitenkään ajatella työpaikan irtoavan. Tytöistä yhtä heikkoja oli Lakan mukaan vain yksi 27:stä. Ammattikoulun opettaja kertoo Helsingin Sanomien artikkelissa, että moni opiskelija kirjoittaa nykyisin nimensä esimerkiksi lomakkeisiin muodossa matti.virtanen. Tätä kehitystä ei voi eikä saa vain seurata sivusta.
 
Kyseessä on vielä raju polarisoituminen. Opettajien kertoman mukaan tunneilta ovat käytännössä kadonneet keskitason oppilaat eli ne, jotka keräävät todistuksiinsa seiskoja ja kaseja. Ennen jokaisessa luokassa enemmistönä olivat niin sanotut keskiarvo-oppilaat, mutta nyt suurimmat ryhmät ovat hyvin ja heikosti osaavien ryhmät. Merkittävää on, että Hesarin jutussa Lakka kertoo nuorten olevan varmoja siitä, että jos he vain yrittäisivät ja jos heitä kiinnostaisi, he kyllä osaisivat.
 
Alaluokilla kasvaa jo nyt lapsia, jotka ovat tottuneet viestimään somessa pelkästään kuvilla, videoilla ja ääniviesteillä. Kuten tutkijat sanovat: aamupuuron ääressä ei selata enää lehtiä vaan Instagramista ystävien ja julkkisten kuvia.
 
Moni toisen asteen opettaja kertookin joutuneensa helpottamaan opetustaan. Ennen lukiossa kurssilla vaadittiin kahden romaanin lukemista, nyt yksi riittää. Ammattikoulussa päättötyössä vaadittiin ennen yksi kirjalähde. Se oli monelle este, joten siitä luovuttiin.
 
Kuitenkin työelämä edellyttää entistäkin parempaa ja monipuolisempaa lukutaitoa. Työelämä on lukemista ja kirjoittamista: raportteja, muistioita, selvityksiä, powerpointeja, tarjouspyyntöjä, sähköpostitulvaa. Viranomaisten kanssa asioidaan lomakkeilla, yhä enemmän vain netin kautta.
 
Mitä sitten tulisi tehdä? Jos vaaditaan kirjojen ja lehtiartikkeleiden lukemista, muuta kuin sometekstin kirjoittamista ja vaivan näköä, koulua syytetään elämästä vieraantumisesta. Olisiko nyt kuitenkin parasta ja tärkeintä, ettei koulu anna periksi, vaan itse asiassa palaa jonkin verran takaisin päin, esimerkiksi romaanien ja lehtien lukemiseen?
 
Luku- ja kirjoitusongelmaisia koulun ja yhteiskunnan tulee tietysti auttaa. Poliitikoilla on vastuu siitä, että tukea tarvitsevat myös saavat sitä. OAJ on Tasa-arvon tiekartta -julkaisussa antanut omia esityksiään oppimistulosten erojen kuromiseksi umpeen.
 
Erittäin tärkeää on sekin, millaisen mallin vanhemmat lapsilleen antavat lukemiseen ja kirjoittamiseen. Arvokkainta, mitä vanhemmat voivat lapselleen tärkeiden luku- ja kirjoitustaidon näkökulmasta antaa, on rikas kielellinen vuorovaikutus. Se on muuta kuin istua yhdessä kotona niin, että jokainen räplää hiljaa omaa kännykkäänsä tai istuu tietokoneen ääressä koko ajan.
 
Malli pitää antaa jo pienenä. Pienille lapsille ääneen lukeminen on mitä parhainta kasvatusta ja kielellistä rikastamista. Täytyy muistaa tärkeä perustotuus, että kieli on ajattelun väline. Mitä rikkaampi kieli, sitä rikkaampi ajattelumaailma.
 
Ei anneta periksi!
 
Olli Luukkainen
OAJ:n puheenjohtaja
Twitter: @OlliLuukkainen
null