Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Ammatillinen koulutusvienti tarvitsee yhden luukun

Ammatillisen koulutuksen viennin edistämiseksi perustettu verkosto saa lisäaikaa keväälle. Vienti tarvitsee yhden, koordinoivan toimijan ja yhteistyötä yritysten kanssa.
Suomi voisi hyötyä nykyistä huomattavasti enemmän ammatillisen koulutuksen viennistä. Sitä tukemaan perustettiin viime vuonna verkosto, jonka tarkoitus on parantaa viennin edellytyksiä. Verkosto sai lisärahoituksen keväälle, jotta työ saadaan pysyväksi osaksi vienninedistämistä.
 
– Ammatillisessa koulutuksessa olisi paljon kasvumahdollisuuksia ja hyvät vientinäkymät. Siksi ponnisteluja koulutusviennin edistämiseksi pitää jatkaa, toteaa OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
 
Espoon seudun koulutuskuntayhtymän Omnian koordinoima hanke toteaa ammatillisessa koulutusviennissä olevan nykyisellään ongelmia. Toiminta on hajallaan, rahoitusta on vaikea saada ja usein tutkintokokonaisuudet suunnitellaan suomalaisten tutkintojen perusteella.

– Nämä ongelmat pitäisi pikaisesti ratkaista. Koulutusviennissä kehittämistä vaatii vielä myös ”yhden luukun taktiikka” eli yhden valtakunnallisen koordinoivan tahon toimina yhteistyössä vientiteollisuuden ja -yritysten kanssa, sanoo Lahtinen.
 

Opettajille työmahdollisuuksia

Sekä koulutus- että teollisuusvienti hyötyisivät nykyistä laajemmasta yhteistyöstä. 

– Suomen koulutusjärjestelmää ja erityisesti ammatillisen koulutuksen vetovoimaa arvostetaan maailmalla.
 
Lahtisen mukaan monilla yrityksillä on jo valmiina verkostot ja osaaminen vientiä varten.
– Yrityksillä ja oppilaitoksilla on tiivistä yhteistyötä Suomessa. Koulutuksen viennin voi liittää luontevasti myös osaksi tätä toimintaa.

Yhteistyö voisi tarkoittaa vaikka sitä, että teollisen tilauksen ohessa Suomi voisi kouluttaa sen käyttäjät. 
 
Suomalainen ammatillinen koulutus on korkealla tasolla. Koulutusta on myös kehitetty pitkäjänteisesti. Tuotteita ja osaamista vientiin löytyy esimerkiksi työssäoppimisen ohjaamisesta, erilaisten opiskelijoiden tukemisesta ja näyttöjen järjestämisestä. Kun vientireitit saadaan avattua, mahdollisuudet ovat rajattomat.
 
Myös ammatilliset opettajat hyötyvät viennistä. 
– Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu paljon. Opettajat hyötyvät viennin kautta syntyvistä uusista työpaikoista ja -mahdollisuuksista. Opettajille avautuu myös mahdollisuus kehittää ammattiaan ja alaansa ulkomailla, Lahtinen lisää.
 
OAJ on laatinut ulkomailla työskenteleville opettajille oppaan. Voit tutustua siihen Jäsensivuilla.
 
Teksti: Minttu-Maaria Partanen
Kuva: Veikko Somerpuro
 
null