Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Yt:t kiinni – henkilöstön ja Savonlinnan kohtalot auki

Itä-Suomen yliopiston koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet, mutta isot uutiset ovat yhä auki.
Itä-Suomen yliopiston työntekijät joutuvat olemaan vielä kuukauden ”löysässä hirressä”. Yt-neuvottelut ovat päättyneet, mutta vasta 11. huhtikuuta yliopiston hallitus päättää, mitkä ovat henkilöstövaikutukset ja keskitetäänkö opettajankoulutus pelkästään Joensuuhun.
 
Savonlinnassa jännitetään nyt opettajankoulutuksen kohtaloa. Kaupunki on luvannut rakentaa uuden normaalikoulun, remontoida yliopiston kiinteistöjä ja rahoittaa ainakin kaksi professuuria, jos kampus saa jatkaa. Koko Savonlinnan seutu kerää varoja yliopistolle. Myös OAJ on vaatinut opettajankoulutuksen säilyttämistä Savonlinnassa.
 
Henkilöstövaikutukset tarkentuvat huhtikuussa
 
Itä-Suomen yliopiston yt-neuvottelujen piirissä on ollut noin 1 200 henkilöä Joensuun, Kuopion ja Savonlinnan kampuksilla. Vähennystarve on arviolta 200 henkilötyövuotta.
 
Yliopiston hallintojohtaja Tuomo Meriläinen kertoo, että ensisijaisesti tarkastellaan eläkejärjestelyjä, määräaikaisten työsopimusten tarvetta, tehtäväkuvien muutoksia ja muita mahdollisia keinoja. Henkilöiden määrä, joihin mahdolliset irtisanomiset, osa-aikaistamiset ja lomauttamiset kohdistuvat, tarkentuu yliopiston hallituksen kokouksen jälkeen 11. huhtikuuta.
 
Itä-Suomen yliopistossa käytiin yt-kierros jo seitsemännen kerran. Nyt päättyneillä neuvotteluilla yliopisto kertoo hakevansa ratkaisuja toiminnan uudistamiseen ja rakenteelliseen kehittämiseen sekä talouden tasapainottamiseen, jotta tutkimuksen ja opetuksen tulevaisuus voidaan turvata pitkällä aikavälillä.
 
Valtio leikkaa Itä-Suomen yliopiston perusrahoitusta 7–9 miljoonaa euroa vuodesta 2016 eteenpäin. Yliopiston vuoden 2016 talousarvio on 1,1 miljoonaa alijäämäinen.
 
Teksti: Riitta Korkeakivi
Kuva: 123RF
null