Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Tutkija: Varhaiskasvatuksen reitit eriytymässä

Suomalainen varhaiskasvatuspolitiikka aiheuttaa paljon paikallista vaihtelua siinä, millaisia mahdollisuuksia eri taustoista tulevilla lapsilla on päästä varhaiskasvatuksen piiriin ja millaista varhaiskasvatusta he saavat.
Tasa-arvon toteutumista varhaiskasvatuksessa voi tarkastella kahdesta vinkkelistä: millaisia mahdollisuuksia lapsilla on päästä varhaiskasvatuksen piiriin ja millaista varhaiskasvatusta eri päiväkodeissa on tarjolla.
 
Varhaiskasvatuspolitiikasta väitöskirjaa tekevä Maiju Paananen on pohtinut asiaa molemmista vinkkeleistä käsin. Hänen mielestään Suomessa on jo paljon viitteitä siitä, ettei tasa-arvo kaikilta osin toteudu.
 
– Varhaiskasvatuksen polut ovat eriytymässä perheiden koulutus- ja tulotason mukaan. Tasa-arvoa uhkaavat niin subjektiivisen päivähoidon rajaaminen, päivähoitomaksujen korotukset, päivähoidon henkilökunnan väljät kelpoisuusvaatimukset kuin perheille maksettavat tuetkin, Paananen listaa.
 
Tuet ja maksut tarkasteluun
 
Huolestuttavaa eriytymiskehitystä vauhdittaa Paanasen mukaan erityisesti kotihoidon kuntalisä, joka saattaa vähentää perheiden halukkuutta käyttää varhaiskasvatuspalveluja. Kuntalisiä pitääkin hänen mielestään tarkastella kriittisesti. Varhaiskasvatuksessa ei saisi olla nykyisenkaltaisia selkeästi eriytyviä reittejä eritaustaisille lapsille.
 
– Kuntien välillä on isoja eroja siinä, kuinka paljon kotihoidosta maksetaan kuntalisää ja millä perusteella. Joissakin kunnissa kuntalisää maksetaan vain, jos myös perheen yli kolmevuotiaat lapset hoidetaan kotona, Paananen kertoo.
 
Kouluttamattomat pienituloiset äidit turvautuvat kotihoidontukeen kaikkein pisimpään, kun taas hyvätuloiset koulutetut äidit palaavat usein työelämään nopeasti lapsen syntymän jälkeen.
 
Hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevien perheiden lapset siirtyvät keskimääräistä nopeammin varhaiskasvatuksen piiriin. Myös päivähoitomaksujen voidaan olettaa vaikuttavan varhaiskasvatuspolkuihin. Jos maksut ovat kovin korkeat, äidit jäävät herkemmin kotiin.
 
Yksityistämisbuumissa omat ongelmansa
 
Päivähoidon yksityistämisestä on Paanasen mielestä keskusteltu liian vähän, vaikka tiedetään, että yksityisten palveluntuottajien lisääntymiseen liittyy monenlaisia tasa-arvopulmia.
 
– Kansainvälisesti trendi on se, että yksityiset palvelut keskittyvät hyvin toimeentuleville alueille. Palvelut voivat eriytyä, koska yksityisillä on mahdollisuus valita asiakkaansa.
 
Ratkaisuksi on esitetty palvelusetelejä, jotka toisivat yksityiset palvelut useampien ulottuville.
 
– Palvelusetelimalli ei kansainvälisten tutkimusten mukaan poistavan tasa-arvoon liittyviä pulmia, Paananen huomauttaa.
 
Tunnit vähenevät, ryhmät kasvavat
 
Myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen liittyy Paanasen mielestä tasa-arvokysymyksiä. Kunnissa tehdään kevään aikana päätöksiä siitä, rajataanko päivähoito-oikeutta lapsilta, joiden vanhempi on syystä tai toisesta kotona. Se, että osassa kunnista oikeus säilyy ja osassa ei, lisää alueellista vaihtelua varhaiskasvatuksessa.
 
Paananen korostaa, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus ei tarkoita vain tuntimäärän supistumista vaan myös aikuisten ja lasten välisen suhdeluvun kasvua. Kokopäiväisessä hoidossa yhtä aikuista kohti voi olla seitsemän tai kahdeksan lasta, kun osapäiväisessä ryhmässä lapsia voi olla aikuista kohti jopa kolmetoista.
 
– Tämä voi johtaa siihen, että alueilla, joilla työttömyysaste on korkea tai joissa kotiäitejä ja -isiä on paljon, lapsimäärä voi olla muita alueita suurempi, Paananen sanoo.
 
Jos lapsiryhmät kovasti kasvavat, henkilökunnan mahdollisuus tehdä tilannesidonnaisia pedagogisia ratkaisuja kaventuu.
 
– Lapsen ja aikuisen sensitiivinen kohtaaminen vähenee, Paananen sanoo.
 
Myös henkilöstön koulutustaso vaikuttaa varhaiskasvatuksen sisältöön ja laatuun. Suomessa ei kaikissa lapsiryhmissä ole lastentarhanopettajaa, ja myös siksi varhaiskasvatuksen polut ovat eri lapsilla erityyppiset.
 
Monen asian summa
 
Varhaiskasvatuspolitiikassa on Paanasen mukaan monta uudistusta, joiden yhteisvaikutus saattaa nakertaa tasa-arvoa varhaiskasvatuksessa.
 
– Varhaiskasvatuksen polut ovat vaarassa eriytyä, ja lainsäädäntömme mahdollistaa tämän eriarvoistumisen, Paananen sanoo.
 
Varhaiskasvatuspolitiikkaa täytyy Maiju Paanasen mielestä tarkastella kokonaisuutena, jossa on monta vaikuttavaa asiaa asuntopolitiikasta ja työlainsäädännöstä lähtien. Ydinkysymys kuuluu: sisältyykö paikallisesti vaihteleviin tukiin ja järjestelmiin epätasa-arvon mekanismeja, ja mitä nämä mekanismit ovat.
 
–  Meillä on aiheesta vähän tietoa ja ymmärrystä mutta aika paljon olettamuksia.
 
Yksi olettamus on se, että suomalaiset lapset viettävät pitkiä päiviä päiväkodeissa. Se ei Paanasen mukaan välttämättä pidä paikkaansa. Kaiken kaikkiaan lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen paljon vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suomi muistuttaa Itä-Euroopan maita, joissa on vahva kotona hoitamisen perinne.
 
Paananen ei ota kantaa siihen, pitäisikö lapset hoitaa kotona vai päiväkodissa. Perheiden kuuluu saada itse päättää, millaista varhaiskasvatusta he lapselleen tahtovat.
 
– Viimeisten lakimuutosten jälkeen voidaan kuitenkin kysyä, onko valinnanmahdollisuutta enää muilla kuin hyvätuloisilla.
 
Lastentarhanopettaja ja kasvatustieteen maisteri Maiju Paananen viimeistelee väitöskirjaansa varhaiskasvatuspolitiikasta Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimuksen jälkeen hän jatkaa tasa-arvon teemojen tutkimista Tampereen yliopistossa CHILDCARE-tutkimushankkeessa, jota rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto (Suomen Akatemia) ja joka toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.
 
Tasa-arvon tiekartta tarjoaa uutta suuntaa
 
OAJ julkaisee tiistaina 12. huhtikuuta Tasa-arvon tiekartan. Julkaisussa järjestö esittää konkreettisia toimia, jotka lisäisivät tasa-arvon toteutumista varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa.
 
Lue myös 
 
Riitta Korkeakivi
 
null