Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Töissä yksityisessä päiväkodissa? Huomioi nämä 3 asiaa

Timo Mäki oli keskustelemassa varhaiskasvatuksen yksityistämisestä OAJ:n luottamusmiespäivillä Akava-talossa maanantaina.
OAJ:n työmarkkina-asiamies Timo Mäki listaa kolme asiaa, jotka yksityisissä päiväkodeissa työskentelevien kannattaa ottaa huomioon.
Yksityiset päiväkodit järjestävät Suomessa lähes viidenneksen kaikesta varhaiskasvatuksesta. Julkisuudessa on kehuttu yksityisten päiväkotien erinomaisuutta. OAJ:n työmarkkina-asiamies Timo Mäki kuitenkin muistuttaa, että yksityiset päiväkodit toimivat mielikuvamarkkinoinnissa eri pelisäännöillä kuin kunnalliset.
 
­– Siihen liittyvä kuluttajasuojaa pitäisi parantaa. Yksityisiäkin päiväkoteja tuetaan pääsääntöisesti verorahoilla, mutta niillä on esimerkiksi vapaus valita itse asiakkaansa ja purkaa sopimukset, Mäki sanoo.
 
Hän muistuttaa, että viime kädessä hoitovastuu on aina kunnalla.
 
– Jos yksityinen päiväkotifirma menee konkurssiin, lapset ovat seuraavana päivänä kunnan hoidettavina, Mäki kertoo.
 
Mitä yksityisessä päiväkodissa työskentelevän lastentarhanopettajan pitäisi ottaa huomioon? Timo Mäki listaa kolme asiaa:
 
 
1. Järjestäytyminen tuo turvaa
 
Lastentarhanopettajien järjestäytyminen on ykkösasia, jotta opettajuuden asema säilyy ammattimaisena ja turvattuna. Tämä koskee niin palkkausta, työaikaa kuin työtehtäviäkin.
Järjestäytymällä työntekijät saavat tietoa oikeuksistaan. He tuntevat työehtosopimuksensa ja oikeutensa yhteistoiminta-asioissa. Järjestön avulla he pystyvät myös vaikuttamaan omiin työolosuhteisiinsa.
 
 
2. OAJ valvoo etuja myös yksityisissä päiväkodeissa
 
OAJ on valtakunnan merkittävin lastentarhanopettajien ammattijärjestö yksityisissä päiväkotiyrityksissä. Se pystyy parhaiten kehittämään opettajien turvaa ja ammatillista asemaa.
Yksityisissä päiväkodeissa työskentelevien kannattaa pitää yhteyttä OAJ:n paikallisyhdistyksiin. Paikallisyhdistysten tehtävänä on huolehtia siitä, että valvonta toimii myös yksityisellä puolella.
 
 
3. Luottamusmiestoiminta kehittyy jatkuvasti
 
OAJ pyrkii kaikin keinoin vahvistamaan luottamusmiestoimintaa yksityisissä varhaiskasvatusyrityksissä. 
 
 
Keskustelu jatkuu Educassa!
 
Timo Mäki ja OAJ:n erityisasiantuntija Auli Setälä kertovat lisää yksityisen päivähoidon opettajien ja johtajien edunvalvonnasta Educassa lauantaina 28.1. kello 10.30–11.45. Paikkana on luentotila 203.
Tutustu Educaan ja rekisteröidy messuille: educamessut.fi
Lue lisää uutisia Educa-messuista: oaj.fi/educa2017
 
Teksti: Riitta Korkeakivi
Kuva: Heikki Pölönen
 
null