Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Marco Steinberg: Koulut häviävät, opettajat säilyvät

Tarvitaanko tulevaisuudessa kouluja lainkaan? Opettajia ainakin tarvitaan, koska oppiminen syntyy vuorovaikutuksen kautta.
Se, mikä toimii koulussa tänään, ei välttämättä toimi enää huomenna. Tämä tiedetään, mutta tulevaisuuden oppimisympäristöä uudistetaan väärästä päästä.
 
Marco Steinbergin mielestä ratkaisu ei löydy tehostamalla vanhaa, vaan nyt tarvitaan kokonaan uusia toimintatapoja sen perusteella, mitä oppimisesta tiedetään.  
 
– Oppimisympäristöä voisi kehittää siltä pohjalta, ettei kouluja koskaan olisi ollutkaan.  Voisimme kutsua sitä kouluksi, mutta se olisi hyvin erilainen kuin nykyinen koulu.
 
 
Koulun pitää vastata osaamistarpeisiin
 
Millainen tulevaisuuden koulu on, sitä Steinberg ei halua itse määritellä. Enemmänkin hän toivoo keskustelua siitä, miten maailma muuttuu ja millaista osaamista lapsemme ja lastenlapsemme tarvitsevat.
 
Steinberg muistuttaa, että suomalainen koulumalli syntyi aikoinaan täysin erilaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Sen tehtävänä oli tukea kansaa suuressa muutoksessa maalta kaupunkiin. Nyt elämme keskellä suurta murrosta ja edessä on monia erilaisia tulevaisuuksia.
 
– Jatkossa koulun perustehtävä on ylläpitää ihmisen jatkuvaa oppimisen kykyä ja aivojen plastisuutta. Oppiminen on kykyä eläytyä, tulla toimeen muiden ihmisten kanssa sekä ratkaista ja jakaa vaikeita kysymyksiä, Steinberg arvelee.
 
 
Teksti: Riitta Korkeakivi
Kuva: Annika Rauhala
 
 
Educa täyttää Messukeskuksen 27.–28.1.
null