Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Globaalitaidot tulevat Pisaan – "jokainen opettaja on rauhankasvattaja"

Educan globaalikasvatuspaneelissa pohdittiin koulun ja opettajien roolia aktiivisten maailmankansalaisten kasvattamisessa. Vuonna 2018 globaalitaidot tulevat myös Pisa-testiin.
Luokanopettaja ja Maailmankoulu-verkoston koordinaattori Hanna Niittymäki muistutti, että opettajat ovat rauhankasvattajia joka hetki.
 
­– Välillä menee pieleen, mutta seuraavana päivänä voi aloittaa uudelleen. Kaikki lähtee siitä, miten oppilas kohtelee viereisessä pulpetissa istuvaa luokkatoveria.
 
Opettajan tehtävänä on pitää kaikissa tilanteissa yllä yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden ideaaleja ja näyttää myös se, miltä hänestä tuntuu.
 
­
– Oppilaat kohtelivat huonosti meidän luokan Muhammedia. Se tuntui niin pahalta, että itkin luokan edessä, Niittymäki kertoo.
 
 
Globaalit taidot tulossa myös Pisaan
 
Opetushallituksen yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen johtaja Jorma Kauppinen muistutti, että uuteen opetussuunnitelmaan on otettu mukaan myös globaalikasvatus.
 
­­
– Kauniit ja hyvät asiat on nyt kirjattu. Niiden toteuttamiseksi on myös paljon mahdollisuuksia, jotka eivät pohjaudu rahaan tai tiloihin, vaan dialogiin siellä koulussa.
 
Pisa-tutkija ja koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi kertoi, että vuonna 2018 Pisassa kartoitetaan ensimmäistä kertaa nuorten globaalitaitoja. Niihin liittyvät esimerkiksi kyky empatiaan.
 
­– Tällaisten asioiden mittaaminen on haasteellista. Meidän pitää keskustella vielä paljon siitä, mitä olemme tekemässä. Pidän kiinni siitä, että mittaamalla ei saa tuhota niitä asioita, joita mitataan.
 
 
Rohkeus tehdä toisin
 
Aktivisti, sarjakuvataiteilija, opettajaopiskelija ja feministisen puolueen perustaja Warda Ahmed on tyytyväinen siihen, että yhdenvertaisuuskysymykset ovat uudessa opetussuunnitelmassa vahvasti esillä.
 
­– Maailmankansalaisuus ei ole sitä, että hengailet turistina ympäriinsä, Ahmed muistutti.
 
Maailman muuttaminen vaatii hänen mielestään rohkeutta tehdä asioita toisin.
 
– Minusta ei tule ehkä perinteitä säilyttävää ja kivoja kansalaisia kasvattavaa opettajaa, koska haluan muutosta tähän yhteiskuntaan, Ahmed sanoi.
 
Keskustelun järjesti Koulu maailmaa muuttamaan -hanke ja Opettajat ilman rajoja -verkosto.
 
 
Teksti: Tiina Tikkanen
Kuva: Annika Rauhala
 
 
Educa-messut Helsingissä 27.-28.1.2017
  • Tutustu Educa-messujen ohjelmaan ja rekisteröidy messuille: educamessut.fi.
  • Lue lisää Educa-uutisia: oaj.fi/educa2017
  • Seuraa myös somessa: #educa2017
null