Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Kansalaisaktivoijat

Tasapuolinen havainnoija vai omien aatteiden agitaattori? Tamperelaiset historianopettajat myöntävät, että yhteiskunnallista vaikutusvaltaa on luokassa paljon. Siksi oma asema on tiedostettava joka päivä.
Mielipidevaikuttajia ja asenteiden muokkaajia. Politiikan pelinappuloita. Demokratiakasvattajia ja ihan vain kansalaisia ja äänestäjiä.
 
Sellaisia ovat opettajat, ­halusivat tai eivät. He ovat kiinni yhteiskunnan toiminnoissa usein joka raajastaan.
 
Poliitikkojen puheissa opettajat ovat paistatelleet yhteiskunnan menestyksen takaavina huippusijoituksina. Kun päätösten aika on koittanut, on käynyt niinkin, että opettajat ovat kokeneet muodonmuutoksen säästöporsaiksi.
 
Mitä opettajat ajattelevat omasta yhteiskunnallisuudestaan? Asiaa voisi kysyä ainakin niiltä, joilla on kysymykseen mietitty vastaus, eli historian ja yhteiskuntaopin opettajilta. Elleivät sentään porsaita, niin he vasta yhteiskunnallisia eläimiä ovat – kuopiessaan, nuuskiessaan ja hengittäessään yhteiskunnan virtauksia joka päivä.
 
– Yhteiskunta ja politiikka kiinnostavat humanistisesti orientoituneita opettajia hyvinkin paljon. Jos omien mielipiteiden muodostamisen taito on tärkeä opiskelijoille, niin syntyy meille opettajillekin näkemyksiä asioihin. Pahinta olisi, jos joutuisi pelkäämään, mitä saa sanoa, ­Tampereen yhteiskoulun lukiossa opettava Harri Päiväsaari toteaa.
 
Ihme ei ole sekään, jos opettajainhuoneessa päivänpoliittisen keskustelun aloittaa nimenomaan hissanope.
 
– Lähimpien kollegojen kanssa keskustelu yhteiskunnallisista aiheista ja politiikasta on päivittäistä. Olemme eri tavoin ajattelevia ihmisiä, mutta se hyväksytään. Keskustelu voi olla räiskyvääkin, mutta yhteinen sävel löytyy. Keskusteluista lähdetään hyvillä mielin, tamperelaisessa Tammerkosken lukiossa opettava Heli Mäkelä kertoo.
 
Kuten vaikkapa toimittajat, opettajat saattavat kysyä itseltään, millaista aatteellista tasapuolisuutta he pitävät yllä ”yleisönsä” eli luokkansa edessä.

Päiväsaaren mukaan opettajan kannat kiinnostavat opiskelijoita paljonkin.

– Ainahan ne nuoret kyselevät, että mikä oma kantani on milloin mihinkin. Tyypillisesti pidän mielipiteeni omana tietonani, mutta jos selvä kanta on, mielestäni se pitää ilmoittaa.

Samaa mieltä ovat tamperelaisen Lyseon lukion historianopettajan Pirkkoliisa Uusihaaron oppilaat. Tätä lehtijuttua etukäteen pohtiessaan Uusihaaro kysyi opiskelijoilta, mitä he ajattelisivat siitä, että oma opettaja olisi ehdokkaana vaaleissa.

– Nuorten mielestä opettaja saa ilman muuta osallistua politiikkaan, jos se kerran kiinnostaa. Opiskelijat tosin lisäsivät, että ehdokkuus ja omat näkökannat tulisi tuoda avoimesti esiin, ­Uusihaaro kertoo.

Harri Päiväsaari sanoo pyrkivänsä ottamaan opettajana objektiivisen ja kriittisen havainnoitsijan roolin. Mutta voiko opettaja koskaan täysin irrottaa itsensä käsittelemistään asioista? Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi edes pitäisi.

– Absurdi esimerkki löytyy 60-luvulta. Vielä silloinkin oli historianopettajia, jotka kieltäytyivät opettamasta vuoden 1918 tapahtumia. He sanoivat, että kysykää siitä kotona. Ei opettaja niin voi toimia.

Myös Uusihaarolle nousee mieleen tilanne, jossa hänen työkaverinsa poliittisuutta peilattiin vuoden 1918 tapahtumien perusteella.

– Tunnilla käsiteltiin sisällissotaa. Sen jälkeen yksi opiskelija kertoi pitäneensä kirjaa, opettiko kollega asian ”oikein”, Uusihaaro kertoo.

Heli Mäkelä antaa opiskelijoille pohdittavaksi asioita, jotka voivat hyvinkin olla hänen omien mielipiteidensä vastaisia.

– Oikein tarkkanäköinen opiskelija voi toki tehdä päätelmiä siitä, mihin minä sijoitun maailmankatsomuksellisesti. Mutta jokaisen itseään kunnioittavan opettajan työhön kuuluu itsereflektio. Meidän alallamme aivan erityinen huomio on jokaisen, myös erilaisten, mielipiteiden ymmärtämisessä. Toisaalta asioiden monitulkintaisuus on avattu aika moneen kohtaan opetussuunnitelmaakin, sanoo Mäkelä.

Monitulkintaisuus on historianopettajilla verissä ilman opsiakin. Historian totuudet eivät useinkaan muodostu luonnonlaeista tai ykkösistä­ ja nollista.

– Alallamme asiat eivät aina ole eksaktisti joko–tai. Tässä mielessä alan opettajat ajattelevat samalla tavalla, vaikka poliittinen ajattelu olisikin erilaista, sanoo Juha Heinonen, joka opettaa historiaa Kalevan lukiossa Tampereella.

Ja kukapa yhteiskuntaa ja politiikkaa seuraava­ ei olisi koskaan kokenut voimattomuuden ja pettymyksen hetkiä.

Heli Mäkelälle kuntapolitiikka tuli kosketusetäisyydelle, kun Tampere ”tiivisti” lukioverkkoaan. Mäkelä työskenteli aiemmin Kaarilan lukiossa, joka yhdistettiin vuonna 2012 Tammerkosken lukion kanssa. Samoihin aikoihin Tampereella tehtiin suuria kouluverkkomuutoksia, joita perusteltiin taloudellisilla syillä ja väestörakennemuutoksilla.

Mäkelä seurasi kouluverkkouudistuksia myös lapsensa alakoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana. ­Yhdistys kaivoi tietoja väestömittareista ja talousvaikutuksista, kun alakoulua yhdistettiin yhtenäiskouluksi.

Mäkelälle kävi selväksi, etteivät päätösten perustelut pitäneet paikkaansa sen enempää yhtenäiskouluissa kuin lukiofuusioissakaan.

– Olisi ollut eri asia, jos päättäjät olisivat myöntäneet, että perusteena on talouden ja väestörakenteen sijaan suuriin kouluihin tähtäävä ideologia. Siitä päätöksestä seurasi suuri turhautuminen kuntapolitiikkaan, ja ammatillinen kriisikin. Oli aika vaikea mennä luokkaan ja sanoa opiskelijoille, että kyllä vaikuttaminen kannattaa, Mäkelä sanoo.

Kuntavaalien kynnyksellä ehdokkaiden koulutusmyönteisyys huvittaisi, ellei se hirvittäisi.

– Vaalien alla tekee vähän pahaa, kuinka ­meillä on ystäviä joka puolella ja koulutusrahaa sataa taivaalta, Mäkelä naurahtaa.

Kuntavaaleissa tamperelaisopettajat seuraavat tietenkin myös ehdokkaiden tietoja ja käsityksiä koulutusasioista.

– Päättäjien koulutusosaaminen vaihtelee kyllä suuresti. Säästöt ovat kunnissa ainainen ristiriita. Kun niistä puhutaan, mietin, että tietävätköhän päättäjät, mitä täällä kouluissa tarvitaan, Pirkkoliisa Uusihaaro pohtii.

Opettajat voisivat olla vieläkin aktiivisempia päättäjien suuntaan, Uusihaaro näkee.

– Siinä on petraamista. Kun opettajainhuoneessa keskustellaan jostakin kunnan aikeesta, voisi muistaa, että vaikuttamista voi jatkaa suoraan päättäjiin. Tällöin kannattaa miettiä, missä vaiheessa päätöksentekoa tällainen vaikuttamisen paikka on.

Harri Päiväsaaren mukaan tamperelaispäättäjät tuntevat koulutusasioita hyvin.

– Tällaisessa muuttovoittokaupungissa asiat ovat osaltaan helpompia kuin monessa muussa kunnassa. Asia taitaa olla niin, että hyvinä aikoina päättäjien on kivempi olla kartalla koulutusasioista. Silti sanoisin, että Tampere on satsannut koulutukseen kohtalaisen hyvin.

Heinonen sanoo panneensa merkille, että paitsi kuntien valtuustoissa, myös esimerkiksi Tampereen virkamiesjohdossa on useitakin pitkän opettajataustan omaavia henkilöitä.

– Ainahan opettajien ääntä voisi kuunnella tarkemminkin, mutta ainakin he todennäköisesti tuntevat koulutuskenttää.

Jos satavuotiaassa Suomessa politiikka johdettiin pitkään vuoden 1918 jakolinjoista, nykyään maailma on kirjavampi. Esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain käsittely kiinnosti tamperelaisnuoria erityisen paljon.

– Ympäristökysymykset ovat nousseet urani ­aikana yhä tärkeämmiksi nuorille. Jännä ilmiö on myös, kuinka turvallisuusasiat kiinnostavat nuoria, mutta asenteet tuppaavat olemaan kuin kylmän sodan ajalta, sanoo Uusihaaro.

Opiskelijoiden mielenkiinto politiikkaa kohtaan vaihtelee paljon. Yksi ei tiedä, kuka on Suomen pääministeri. Toisen opiskelijan kasvot tulevat vastaan kuntavaalien ehdokas­­gal­le­riassa.

– Politiikantutkija Sami Borg totesi niinkin, että nuoret ovat kyllä kiinnostuneita politiikasta, mutta puolueet eivät ole kiinnostuneita nuorista. Jos tämä ei muutu, ja vaikkapa eduskuntaan pääsee vain pari kiintiönuorta, on vaara, että politiikka suuntautuu yhä enemmän pelkästään eläkeläisten asioihin, Päiväsaari sanoo.

Kun opettaa aktiivisuutta, pysyy itsekin aktiivisena.

– Ammatissa tapahtuu todella paljon, ja kyllä ­nuoretkin haluavat ymmärtää yhä monimutkaisempaa maailmaa. Se antaa minulle potkua vuodesta toiseen, kun tajuaa, kuinka huikea paikka koulu on oppia nuorilta, sanoo Juha Heinonen. 

Haastatellut opettajat eivät ole ehdokkaina ensi kuun kuntavaaleissa.


Mikä yhteis­kunnallinen eläin olet? Perustele!

Juha Heinonen: ”Koira. Se on yhteiskunnan uskollinen palvelija, joka ei kuitenkaan malta olla olla välillä räksyttämättä.”

Heli Mäkelä: ”Suomenpystykorva. Se metsästää innokkaasti poliittisia tapahtumia. Haukkuu herkästi, joskus jopa häiritsevästi, mutta on uskollinen arvoilleen.”

Harri Päiväsaari: ”Olen samaa mieltä Aristoteleen kanssa: ihminen on poliittinen olento, jolle sosiaalisuus on tärkeää. Suosikkiteoksiini kuuluu George Orwellin Eläinten vallankumous.”

Pirkkoliisa Uusihaaro: ”Alpakka. Se on varautunut mutta ei etäinen.­ Utelias ja aina valmis viettämään aikaa lauman keskuudessa, vaikkapa kahvia juoden ja politiikasta keskustellen!”

Teksti: Matias Manner
Kuva: Ari Korkala
 
Juttu on julkaistu Opettaja-lehdessä 6/2017
null