Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

OAJ kiittää suunnanmuutoksesta koulutuksen rahoituksessa

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kiittää hallitusta siitä, että se laittoi lopultakin pisteen jatkuville koulutusleikkauksille. Päätökset osoittavat hallituksen kuulleen suomalaisten kuntavaaleissa antaman voimakkaan viestin siitä, että koulutukseen on panostettava, ei leikattava.
OAJ:n vaatimus muutoksesta ja panostamisesta koulutukseen ja tutkimukseen näyttää vihdoin toteutuvan. Vaikka euromäärät ovat pieniä verrattuna leikkauksiin, on näkökulman vaihdos merkittävä ja siitä on syytä antaa kiitosta. Uutta linjaa on tulevilla päätöksillä vahvistettava, Luukkainen tähdentää.
 
Erityisen merkittävää on perusopetuksen tasa-arvorahan kaksinkertaistaminen. Toimet nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat ehdottoman välttämättömiä. – 30 miljoonalla voidaan puuttua myös ryhmäkokoihin sekä tehdä välttämättömiä parannuksia erityisopetuksen järjestämiseen.
 
– Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen on hyvä päätös ja vie suuntaa kohti maksutonta varhaiskasvatusta. Myönteistä on myös varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittäminen 5 miljoonalla vuodessa. Näin voidaan lisätä yliopistojen lastentarhanopettajakoulutusta, Luukkainen toteaa.
 
Luukkainen kiittää hallituksen päätöstä uudistaa lukiota. – Näin vahvistetaan lukio-opetuksen vetovoimaa yleissivistävänä ja korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana koulutusmuotona. 
 
– Ammatilliseen koulutukseen osoitetut 15 miljoonaa euroa on pieni ripaus suhteessa yli 200 miljoonan leikkauksiin. Oikealla kohdennuksella se auttaa kuitenkin ammatillisen koulutuksen reformin toteuttamista. Sen sijaan ammattikorkeakoulujen ahdinko ei näytä saavan hallitukselta ymmärtämystä, Luukkainen huomauttaa.
 
Valtio varautuu pääomittamaan myös ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä ja -välineitä omistavaa ja ylläpitävää osaamiskeskusta tai muuta yhtiötä yhteensä 80 miljoonalla eurolla. 
 
Myös tutkimusrahoituksen vahvistaminen saa OAJ:n tuen.
null