Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

OAJ lähelläsi: Uusimaa viihtyy OAJ-brändin alla

OAJ Uusimaan puheenjohtaja Markku Tikkanen on ylpeä siitä, että Uusimaa on kunnostautunut OAJ on The Road -tapahtumien järjestäjänä.
OAJ lähelläsi -juttusarjassa alueyhdistysaktiivit kertovat oman yhdistyksensä työstä sekä tärkeimmistä kuulumisista, onnistumisista ja haasteista. Tällä kertaa vuorossa ovat OAJ Uusimaan alueasiamies Jari Salminen ja puheenjohtaja Markku Tikkanen.
 
1. Alueemme kiertää viuhkana pääkaupunkiseudun Hangosta Loviisaan. Talvella järjestämme kokoukset Keski-Uudellamaalla esimerkiksi Hyvinkäällä tai Järvenpäässä. Keväällä ja alkusyksystä illat ovat valoisampia, ja kokouksiin jaksaa ajaa myös alueemme laitamille vaikkapa Porvooseen ja Lohjalle. Etäkokoukset ovat kehitteillä.
 

2. Yhdistyksemme keskittyy nyt erityisesti ammatillisten opettajien asioihin, koska heidän oppilaitoksiaan leikkaukset kurittavat rajusti. Ammatilliset opettajat ovat aktivoituneet edunvalvojina, ja me alueyhdistyksessä yritämme yhdistää ammatillisen tietotaitoa ja osaamista.

Alueyhdistyksen koulutuksissa on ollut enemmän ammatillisia opettajia kuin aikaisemmin, ja ammatillisten ryhmä on saanut hallituksessamme yhden lisäpaikan.

Keväällä keräsimme opiskelijoilta ja huoltajilta varsin kattavan aineiston siitä, mitä ammatillisessa opetuksessa parhaillaan tapahtuu. Tietoja käytettiin esimerkiksi OAJ:n valtuustotyöskentelyssä.
 
3. Uusmaalaisia opettajia puhuttavat samat asiat kuin muuallakin Suomessa, eli esimerkiksi subjektiivisen päivähoidon rajaus, kiky ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset. Meitä huolettaa myös se, että kikyn tuomia lisäyksiä työaikaan sovelletaan hyvin kirjavasti. Esimerkiksi kesäloman alkamisen jälkeen sijoitettu vesopäivä ei ole innostanut opettajia.
 
4. Olemme ylpeitä opettajuudesta ja siitä, että Hyvinkään paikallisyhdistys järjesti viime vuonna alueyhdistyksen avustuksella suuren edunvalvontatapahtuman OAJ:n On The Road -kiertueella. Saimme liikkeelle paljon porukkaa ja runsaasti näkyvyyttä.
 
5. Ensi lokakuun 4. päivänä On the Road -kiertue pistäytyy Porvoossa. Porvoolaisten opettajayhdistysten vastuuhenkilöt ovat tehneet tapahtuman eteen paljon töitä; on tehty aikataulutuksia ja varattu tiloja, tekniikkaa, esiintyjiä ja juontajia.
 
6. OAJ On The Road -kiertueellaan ammattijärjestö jalkautuu alueille. Kiertue tuo mukanaan edustuskelpoisen OAJ-brändin, jonka alla on hyvä olla. OAJ -brändi antaa asiantuntijuutta ja uskottavuutta paikallisille toimijoille.
 
7. Taistelu ihmisten ajasta on nykyisin kovaa työtä. Edunvalvontatapahtumien onnistumiseen ei ole oikotietä, vaan se edellyttää monia onnistumisia yhtä aikaa. Ohjelman pitää olla hyvä, tiedottamisen runsasta ja monipuolista. Tieto kouluille kulkee erityisesti yhteysopettajien kautta. Myös sähköposti, kotisivut, Facebook ja Twitter ovat tärkeitä tiedotusväyliä.
 
8. Parhaillaan rakennamme koulutuspakettia ensi vuodelle. Tavoitteena on saada paikallisen sopimisen palikoita mukaan jokaiseen koulutukseen. Koulutustiimimme on tehnyt tavattoman hienoa työtä, sillä viime vuonna koulutukseen osallistujien määrä nousi 50 prosentilla.
 
9. Alueyhdistyksemme 5-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin viime lokakuussa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla, ja julkaisimme myös viisivuotishistoriikin. Aloittaessamme olimme kuin lastentarhaikäiset, nyt olemme jo esikoululaisia. Kymmenen vuoden päästä olemme toivottavasti entistä vahvempia.
 
10. Mottomme on tehdä edunvalvontaa ilon kautta. Yhteisöllisyys on meille tärkeää, yhdessä olemme enemmän. Käytännön koulutyössä se tarkoittaa esimerkiksi yhteisopettajuutta, jota olemme pitäneet vahvasti esillä.
 
Verkkosivut: oajuusimaa.fi
Facebook: OAJ Uusimaa
 
OAJ on lähellä jäseniään
OAJ toimii kaikkialla Suomessa. Sillä on 17 alueyhdistystä sekä lähes 300 paikallisyhdistystä, jotka tuovat yhteen eri alojen opettajat päiväkodeista korkeakouluihin. OAJ lähelläsi -juttusarjassa alueyhdistysten puheenjohtajat tai alueasiamiehet kertovat alueiden tärkeimmät kuulumiset, onnistumiset ja haasteet.
 
Lue sarjan aikaisemmat jutut:
OAJ lähelläsi Etelä-Karjala
OAJ lähelläsi: Etelä-Savo
OAJ lähelläsi: Pääkaupunkiseutu
OAJ lähelläsi: Kymenlaakso
OAJ lähelläsi: Pohjois-Pohjanmaa
OAJ lähelläsi: Kanta-Häme
OAJ lähelläsi: Pohjois-Savo
OAJ lähelläsi: Pirkanmaa
OAJ lähelläsi: Keski-Suomi
OAJ lähelläsi: Pohjois-Karjala
OAJ lähelläsi: Lappi
OAJ lähelläsi: Kainuu
OAJ lähelläsi: Pohjanmaa
 
Teksti: Tiina Tikkanen
Kuva: Veikko Somerpuro
null