Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Leikkaukset kirpaisevat pitkien välimatkojen Lapissa

Marja-Terttu Ylipaavalniemi ja Kaisa Sirkiä emännöivät OAJ:n teltalla Kittilän yleisötapahtumassa.
Lapin alueyhdistys on pinta-alaltaan Suomen suurin. Etäisyydet paikkakunnalta toiselle ovat pisimmillään satoja kilometrejä.
Pitkien välimatkojen takia Inarissa asuva Lapin paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Kyrö pitää yhteyttä alueasiamies Marko Bohmiin 300 kilometrin päähän Rovaniemelle Webex-yhteydellä.
 
Väkimäärältään pienellä mutta etäisyyksiltään isolla alueella koulutusleikkaukset kirpaisevat erityisen paljon. Kun esimerkiksi ammatillisen toisen asteen aloituspaikkoja vähennetään, saattaa vastaava koulutuspaikka siirtyä jopa 500 kilometrin päähän.
 
 – Ammatillisen koulutuksen leikkaukset kohtelevat nuoria eri tavalla maamme eri osissa. Myös lukioverkolla on tärkeä merkitys alueellamme, sillä lukioverkko mahdollistaa noin puolelle ikäluokasta opinnot kotoa käsin. Koska perus- ja lukio-opetuksen opettajat ovat yhteisiä, lukion säilyminen luo edellytykset myös pätevien opettajien saamiselle, Tiina Kyrö muistuttaa.
 
Lapin kunnat ovat keskenään hyvin erilaisia. On Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaltaisia menestyviä kaupunkeja, Kittilän ja Inarin tavoin kasvavia keskisuuria matkailupaikkakuntia sekä syntyvyydeltään ja lapsiluvultaan pieniä muuttotappiokuntia.
 
Pitkistä välimatkoista huolimatta Lapin opettajat ovat ahkeria kouluttautujia. Ongelmia on ollut ainoastaan nope-koulutuksen kanssa: alueella ei ole riittävästi nuoria opettajia nope-koulutuksen järjestämiseen. Kokeneempien opettajien kope-koulutukseen sen sijaan on tunkua. Myös työhyvinvointiasiat kiinnostavat.
 
Edustus mahdollisimman monesta kunnasta
 
Lapin alueyhdistyksen hallituksessa on 18 paikkaa, koska mahdollisimman monesta alueen kunnasta halutaan edustus. Kaikki kouluasteet ovat myös edustettuina.
 
Alueyhdistyksen kymmenvuotisen taipaleen aikana on havaittu, että kaksivuotinen puheenjohtajakausi on liian lyhyt. Juuri kun puheenjohtaja on saanut luotua toimivat kontaktit esimerkiksi päättäjiin, kausi loppuu. Siksi jatkossa puheenjohtaja toimii kaksi kaksivuotiskautta peräkkäin.
 
Alueyhdistyksen työvaliokunnan kokoukset järjestetään aina Webexin välityksellä, samoin osa hallituksen kokouksista. Hallituksen täytyy kuitenkin tavata välillä myös kasvotusten.
 
– Kokouksemme ovat Rovaniemellä perjantai-iltaisin. Koska lauantai ei ole työpäivä, voimme kokoustaa rauhassa ja tarvittaessa vaikka yöpyä, Kyrö kertoo.
 
Alueyhdistys pitää tiivistä yhteyttä Lapin kansanedustajiin. Eri puolilta Lappia tulevat kansanedustajat on helpointa saada yhteiseen tapaamiseen Helsingissä. Syyskuussa alueasiamies ja alueyhdistyksen puheenjohtaja tapasivat Lapin kansanedustajat eduskuntatalolla.
 
– Kansanedustajat ovat kiinnostuneita koulutusasioista, Kyrö toteaa.
 
Työajan ostaminen puheenjohtajalle saa kiitosta 
 
Lapin alueyhdistys kiittää OAJ:n hallituksen päätöstä ostaa työaikaa alueyhdistyksen puheenjohtajalle. Hallitus päätti syyskuun kokouksessaan, että ensi vuoden alusta lähtien alueyhdistyksen puheenjohtajalle ostetaan työaikaa päivä viikossa. Työajan voi rytmittää kullekin alueyhdistykselle ja puheenjohtajalle sopivalla tavalla.
 
– Tämä on tervetullut päätös. Mekin täällä pitkien välimatkojen maakunnassa voimme käyttää työaikaa meille parhaalla mahdollisella tavalla, Kyrö sanoo.
 
Opetustilojen oltava turvallisia 
 
Kiertueella on tullut ilmi, että koulujen sisäilmaongelmat ovat valitettavan yleisiä. Niiltä ei ole vältytty Lapissakaan. Kittilässä yritetään pärjätä ilman käsityöluokkaa, Inarissa ilman sisäliikuntatiloja.
 
– OAJ on huolissaan oppilaiden ja opettajien terveydestä. Siksi vanhat koulurakennukset ja päiväkodit on kunnostettava niin, että ne ovat sekä oppilaille että opettajille turvallisia työympäristöjä. Oppimisympäristöjen kunto on kuntapäättäjien vastuulla, puheenjohtaja Olli Luukkainen muistuttaa.  
 
OAJ on the Road -kiertue alkoi syyskuussa Raumalta, josta se eteni Iisalmeen ja Jämsään. Kittilästä kiertue jatkaa Porvooseen, ja se päättyy Maailman opettajien päivän yleisötapahtumaan ja kansanedustajatapaamiseen 5.10. Helsingin Kampissa. OAJ on the Road on yksi Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmahankkeista.
 
Teksti ja kuva: Maija-Leena Nissilä
 
null