Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

OAJ sanoo ei yliopistojen ja amkien yhteiselle laille

Korkeakoulujen visiotyössä keskustelu on kääntynyt siihen, pitäisikö yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla olla yksi ja yhteinen laki. OAJ:n vastaus on ehdoton ei.
Monet ihmettelevät, miten visiotyö muuttui syksyn aikana lakikeskusteluksi. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteisen lain kannalla ovat opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi muun muassa yliopistojen rehtoreiden järjestö Unifi ja ammattikorkeakoulun rehtoreita edustava Arene.
 
OAJ kuuluu joukkoon, jonka mielestä yksi yhteinen laki on huono idea. Miksi? OAJ:n asiantuntijat Hanna Tanskanen, Hannele Louhelainen ja  Pasi Repo kertovat viisi syytä.
 
1. Uusi laki ei ratkaise mitään
 
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen laki sekoittaisi toimivan korkeakoulujärjestelmän useiksi vuosiksi ja hidastaisi korkeakoulujen ydintoimintojen kehittämistä ja laadukasta toteuttamista. Nykyinen lainsäädäntö on riittävä, ja se tukee luonnollisella tavalla korkeakoulujen työelämälähtöisiä eroja. Tälläkin hetkellä korkeakouluissa on menossa monia hyviä kehittämishankkeita, jotka jo nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa.
 
2. Uusi laki hukkaisi vahvuudet
 
Lain uudistustarvetta ei ole perusteltu riittävästi. Uhkana on, että yhteinen laki hukkaa ylipistojen ja ammattikorkeakoulujen vahvuudet. Laki muuttaisi todennäköisesti korkeakoulujen osaamistavoitteet samanlaisiksi eikä työelämä saisi enää riittävän monipuolista osaamista. Yliopistot johtaisivat muutosta, sillä ammattikorkeakoulujen asema on alisteinen omistus- ja hallintorakenteesta johtuen. Yliopistoja ei voi ostaa, amkeja voi.
 
3. Muutoksia on ollut jo liikaa
 
Edelliset lakiuudistukset yhdistettynä merkittäviin rahoitusleikkauksiin ovat jo uuvuttaneet korkeakoulujen henkilöstön ja heikentäneet heidän työhyvinvointiaan. Lakihan ei vielä yksin muuta mitään, vaan hyvätkin muutokset toteutuvat vain, jos henkilöstö saadaan innostettua mukaan. Korkeakoulukenttä ei kuitenkaan kestä uutta isoa lakiuudistushanketta.
 
Useat eri kyselyt osoittavat, että korkeakoulujen henkilöstön voimavarat ovat koetuksella. Tämä on huono asia, sillä osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on korkeakoulujen kilpailuetu.
 
Edellisistä uudistuksista saadut palautteet pitää ottaa vakavasti. Niissä on toivottu muun muassa henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien parantamista. Siksi korkeakoulujen yhteisön pitää voida osallistua oppilaitoksen kehittämiseen ja henkilöstön edustus hallinnoissa pitää taata. Lisäksi on löydettävä sellaisia ratkaisuja, jotka tuovat työrauhaa ja auttaa henkilöstöä keskittymään perustehtäviinsä.
 
Opetushenkilöstön työssä näkyy yhä vahvemmin pedagogisen koulutuksen tarve. Heidän ammattitaitonsa jatkuva kehittäminen pitääkin olla tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Opetushenkilöstö on ratkaisevassa asemassa tehtäessä opetussuunnitelmia, jotka tunnistavat opiskelijan osaamis- ja oppimistarpeet sekä työelämäyhteyden.
 
4. Osaamiskeskittymät parantavat laatua
 
Yhteiskunta tarvitsee työtehtävien muuttuessa yhä enemmän korkeakoulutettuja osaajia ja uudenlaista osaamista. Osaamiskeskittymät vastaavat tähän tarpeeseen paremmin kuin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistäminen. 
 
Osaamiskeskittymämalli parantaa koulutuksen ja tutkimuksen laatua ja tukee monitieteisyyttä ja -alaisuutta. Mallin tarkoituksena on lisätä yhteistyötä alueen eri toimijoiden kuten oppilaitosten, yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisten toimijoiden välillä. Näin se vahvistaa aluetta, jolla korkeakoulut sijaitsevat.
 
Tavoitteena tulee olla monipuolisen osaamisen tuottaminen eritavoin profiloituneiden yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintojen kautta. Korkeakoulututkintojen laatua ja määrää pitää kasvattaa korkeakoulujen ja työelämän yhteistyön, digitalisaation sekä kansainvälistymisen tarjoamin keinoin. 
 
5. Huomio rahoitukseen!
 
Rahoitusta pitää vahvistaa ja kehittää jatkossa muulla tavoin kuin kertaluontoisten kärkihankkeiden kautta, esimerkiksi panostamalla perusrahoitukseen. Vahva ja ennustettava perusrahoitus tukee korkeakouluissa tehtävää opetus-, tutkimus- ja kehittämistyötä.
 
Viime vuosina korkeakoulutuksen ja tutkimuksen rahoitus on vähentynyt ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoituksen bruttokansantuotteen osuus on painunut alle kolmen prosentin. Korkeakoulujen perusrahoitusta on siirretty hankerahoituksen suuntaan ja tämä on lisännyt haku- ja hanketyötä. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että aikaa opetus- ja tutkimustehtävien hoitamiseen on vähemmän kuin ennen.
 
Rahoitusmallin pitää tukea korkeakoulujen kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ilman, että se heikentää opetus- ja tutkimustoiminnan perusrahoitusta. Verrattuna eri maiden korkeakoulujärjestelmien rahoitukseen, Suomen tulosperusteisen rahoituksen osuus on varsin suuri.
 
Lue myös
 
Teksti: Johanna Äijälä
Kuva: 123rf
null