Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

Yliopistojen johto ei saa kadottaa yhteyttä henkilöstöön

Keväällä 2017 Helsingin yliopisto pyysi professori Sue Scottin johtamaa ulkopuolista asiantuntijaryhmää kartoittamaan yliopistolaisten kokemuksia vuosien 2015–2017 muutosprosesseista.
Näihin muutoksiin kuuluivat muun muassa palveluorganisaation keskittäminen, tiedekuntien sisäinen uudelleenorganisointi ja koulutusohjelmauudistus. Samaan aikaan uudistusten kanssa toteutettiin Sipilän hallituksen rahoitusleikkauksista johtuneet massairtisanomiset, joiden rajuutta osa henkilöstöstä arvosteli.
 
Scottin työryhmän raportissa annetaan karu kuva yliopiston johdon toiminnasta. Raportin mukaan ylin johto toimii ilman yhteyttä henkilöstöön, ei kuuntele muiden näkemyksiä eikä valmistele asioita avoimesti. Arvostelua johtoa kohtaan tulee yliopiston kaikista osista.
 
Oma näkemykseni on, että uudistusten epäonnistumiseen, ainakin alkuvaiheessa, on osaltaan vaikuttanut yliopistoyhteisön asiantuntemuksen ja osallisuuden ohittaminen suunnitteluvaiheessa.
 
Virheistä pitää oppia
 
Helsingin yliopisto suosittelee, että muutkin yliopistot arvioisivat toimintatapojaan ulkopuolisen toimijan avustuksella. Henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ovat kaventuneet kaikissa yliopistoissa yliopistouudistuksen jälkeen.
 
Riippumaton arviointi voi olla uhka tai mahdollisuus. Kriittistä ajattelua edustava ja tutkimuksessa totuutta tavoitteleva yliopisto voi nähdä tämän tyyppisen arvioinnin hyödyllisenä oman toimintansa kehittämiselle. Helsingin yliopisto altisti itsensä arvioinnille. Tämä on hyvä asia, vaikka toimintaa voi muuten kritisoida.
 
Jos prosessin kerran aloittaa, pitää kipeimmätkin kysymykset käsitellä avoimesti. Keskeisin kysymys Helsingissä lienee, miksi henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen palautetta toimintatavoista ja johtamistavasta ei kuultu reaaliaikaisesti.
 
On tunnustettava, että Helsingin yliopiston kulkeman tien seuraukset ovat todellisia ja huolestuttavia. Henkilöstö ei puhu enää meidän yliopistostamme vaan pelkästä yliopistosta. Yhteisö on kadottamassa omistajuutensa yliopiston strategiaan, johto on kadottamassa yhteyden henkilöstöön.
 
Toimintatapoja pitäisikin muuttaa niin, että henkilöstölle palautetaan aito osallisuus päätöksentekoon.
 
Jonkinlaista kannanottoa tapahtuneesta voi odottaa myös opetusministeriltä ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä, sillä nämä ovat johdonmukaisesti kieltäytyneet puuttumasta julki tulleeseen johtamistapaan tai sen mahdollistaviin säädöksiin, vaikka ministeriön omissa selvityksissä on ollut tietoa epäkohdista.
 
Mitä seuraavaksi?
 
Suuressa organisaatiossa joudutaan pohtimaan, kuinka kohdata tuhansien työntekijöiden työyhteisö. Jos toimintakulttuuriin ei ole kuulunut, että päätöksille haetaan yhteisön tuki, voi olla haastavaa löytää pikaisella aikataululla tapa korjata tilanne. Ahkera jalkautuminen vie aikaa, mutta voi olla vaivan väärti.
 
On huolestuttavaa, jos ristiriita organisaation virallisten tavoitteiden ja sen oman toiminnan välillä kasvaa liian suureksi. Yliopistolaisten tulee opettajina edistää demokratiakasvatusta, aktiivista kansalaisuutta ja kannustaa opiskelijoita vaikuttamaan asioihin. Oman organisaation toimintakulttuuri ei voi olla näille tavoitteille vastakkainen.
 
Muutos, jota yliopistoissa vaaditaan, ei toteudu vain viestinnän ja tiedonkulun haasteita ratkaisemalla. Myös omaa toimintaa ohjaavia arvoja pitää määrittää uudelleen – yhdessä koko yhteisön kanssa.
 
Seppo Sainio
puheenjohtaja
Yliopistojen opetusalan liitto YLL
null