Opetusalan Ammattijärjestö

Uutiset

JUKO vahvistui ja saavutti tavoitteensa

JUKO pitää liittokierroksella syntyneitä sopimuksia tasoltaan kohtuullisina. Työnantaja koordinoi vahvasti neuvotteluja, mutta JUKO vastasi siihen omalla yhtenäisyydellään.
Neuvottelujärjestö JUKO pitää liittokierroksella syntyneitä sopimuksia tasoltaan kohtuullisina. Työnantaja koordinoi vahvasti neuvotteluja, mutta JUKO vastasi siihen omalla yhtenäisyydellään. Myös yhteistyö muiden palkansaajien kanssa toimi hyvin.
 
– Vaikeista lähtökohdista ja kivikkoisesta reitistä huolimatta saavuimme yhdessä maaliin. Tämä ei olisi onnistunut ilman JUKOn yhtenäisyyttä, puheenjohtaja Olli Luukkainen tähdentää.
 
– Muun muassa kunta-alan, valtion ja kirkon työehdot saimme sovituksi neuvotellen, mutta Sivistystyönantajien kanssa jouduimme etenemään lakonuhkien ja sovittelun kautta. Onneksi sopu on nyt saavutettu, jolloin myös yliopistojen lakkouhka sekä kaikkia JUKOn sopimusaloja koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto peruuntuvat välittömästi.
 
Yliopistosovun myötä neuvottelutulokset ovat valmiina kaikilla JUKOn sopimusaloilla. JUKOn hallitus käsittelee niitä myöhemmin tänään iltapäivällä.
 
JUKO allekirjoittaa aiemmin pöydälle jättämänsä neuvottelutulokset pikimmin. Luukkainen korostaa, ettei sopimusten jättäminen pöydälle kohdistunut muihin työnantajiin, vaan sillä painostettiin yksinomaan Sivistystyönantajia.
 
Tavoitteet täyttyivät
 
JUKO tavoitteli liittokierroksella palkankorotuksia, jotka vastaisivat jo aiemmin syntyneiden sopimusten tasoa. Lisäksi tavoitteena olivat selkeät yleiskorotukset. Molemmat tavoitteet saavutettiin. Lisäksi esimerkiksi kunta-alalla uudistettiin työehtoja, ja kunnalla ja valtiolla sovittiin uudenlaisesta tuloksellisuuteen perustuvasta erästä, joka maksetaan kaikille työntekijöille.
 
– Julkisen sektorin neuvotteluasemat olivat kiky-sopimuksen jäljiltä hankalat, mutta halu ratkaista asiat neuvottelemalla auttoi eteenpäin, toiminnanjohtaja Maria Löfgren kertoo.
 
– Neuvotteluissa sovittiin myös toimista, joilla sovitetaan yhteen työ- ja perhe-elämää. Tämä tuo uskoa siihen, että työehtosopimukset ovat oivallinen tapa kehittää työelämää ja edistää tasa-arvoa, Löfgren toteaa.
 
Yliopistojen ratkaisu tyydyttää
 
Syntynyt yliopistoratkaisu tyydyttää JUKOa. – Pystymme tämän kanssa elämään, koska palkankorotukset ovat samaa tasoa kuin muillakin aloilla on sovittu.
 
– Tekstiasioita tuli poikkeuksellisen niukasti ja niistäkin keskeisimmät jäivät työryhmien jatkovalmisteluun, Löfgren kertoo.
 
– Haluan kiittää yliopistojen henkilöstöä valmiudesta puolustaa asemaansa. Lakonuhkat lujittivat yhteishenkeä ja muistuttivat karulla tavalla siitä, että oikeudenmukaista ratkaisua ei aina saa ilmaiseksi, vaan sen edestä on oltava valmis kamppailemaan, Luukkainen muistuttaa.
 
JUKO neuvottelee yli 200 000 koulutetun työntekijän palvelussuhteen ehdoista kunnan, valtion, kirkon ja yliopistojen sopimusaloilla. Se on osapuolena sopimuksissa, jotka koskevat kaikkiaan noin 600 000 palkansaajaa.
null