Wednesday, March 10, 2010
SuomeksiPå svenskaIn english
SisäänkirjausSisäänkirjaus
Yleistä OAJ:n koulutuksesta

OAJ:n koulutus jakautuu edunvalvontakoulutukseen (sopimuskoulutusta) ja järjestökoulutukseen. Lisäksi järjestetään toimiala- ja teemaseminaareja. Valtaosa OAJ:n koulutuksesta on suunnattu luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja järjestöaktiiveille.

Luottamusmies-, työsuojelu- ja järjestötehtävässä onnistuminen vaatii monenlaista osaamista. Kun sinut on valittu luottamustehtävään, kannattaa tulla koulutukseen. Sen jälkeen on helpompi ottaa työpaikalla kehittämisen kohteeksi tekemisen kokoisia asioita.

OAJ:n järjestämän koulutuksen kustannukset

Koulutukset ovat OAJ:n jäsenille maksuttomia, samoin kuin ohjelmaan sisältyvät ruokailut ja majoitus kahden hengen huoneessa. OAJ korvaa myös koulutuksesta aiheutuvat matkakustannukset.

Edunvalvontakoulutukseen (sopimuskoulutusta) osallistuvilla on oikeus palkalliseen virkavapauteen/työlomaan työnantajapuolen kanssa tehtyjen koulutussopimusten mukaisesti. Järjestökoulutukseen osallistuville OAJ maksaa virkavapaudesta mahdollisesti aiheutuvat ansionmenetykset. Koulutuksiin osallistuvat saavat tarkat koulutuksiin liittyvät ohjeet kurssikutsun tai kurssivahvistuksen liitteenä.

Ilmoittautuminen koulutukseen

Ilmoittautuminen/vahvistus OAJ:n koulutukseen tapahtuu pääsääntöisesti OAJ:n Jäsensivuilla osoitteessa http://extra.oaj.fi/ -> Koulutus -> Ilmoittautuminen OAJ:n koulutuksiin.


OAJ:n jäsenet saavat tarkempaa tietoa koulutuksista OAJ:n jäsensivuilta, joille kirjaudutaan omilla jäsentunnuksilla.