Luottamus yliopistouudistukseen romuttumassa
Vain kuukausi sen jälkeen, kun uusi yliopistolaki astui voimaan ja yliopistoista tuli itsenäisiä työnantajia, Oulun yliopiston henkilöstöä uhkaavat jo mittavat irtisanomiset. Oulun yliopiston ilmoittama yt-neuvottelujen aloittaminen on hälyttävä signaali henkilöstölle, jonka asema luvattiin turvata uusien yliopistojen siirtymävaiheessa. Yt-neuvottelut koskevat 1600 työntekijää.
Kaikkien yliopistojen työntekijät ovat myös olleet kokonaan ilman työehtosopimuksia jo kuudetta viikkoa, sillä edellinen työehtosopimus päättyi vuoden vaihteessa. Neuvotteluissa ei ole edetty. Työntekijät ovat todella huolestuneita ja tilanne on johtamassa väistämättä järjestöllisiin toimiin.
OAJ:n mielestä luottamus yliopistojen valmiuteen vastata työnantajaroolista ja suoriutua kunnialla uudesta rahoitusmallista on nyt saanut suuren kolauksen. Yliopistouudistusta perusteltiin entistä parempien toimintaedellytysten luomisella yliopistoille. Uudistuksen arvostelijoille vakuutettiin, että rahoituksen vahvistaminen parantaa opetus- ja tutkimustoiminnan laatua ja vaikuttavuutta, ja että yliopistoille avautuvat edellytykset menestyä myös kansainvälisesti.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toi jo lain valmisteluvaiheessa esiin huolensa muun muassa opettajankoulutuksen turvaamisesta Suomessa. Oulun yliopiston hanke ajaa toimiva ja perinteikäs Kajaanin yksikkö alas osoittaa, että koulutus- ja sivistystoiminta on yhä kiinteämmin kytketty markkinatalouteen ja suhdanteiden vaihteluun. OAJ:n mielestä ei ole sattumaa, että Oulun yliopiston taitamattomasta taloudenpidosta johtuvat suunnitellut vähennykset kohdistuvat vahvasti opetus- ja kasvatusalaan, joka ei kerää ulkopuolista rahoitusta siinä määrin, kuin monet elinkeinoelämää suoremmin kiinnostavat alat.
Oulun yliopiston rahoitusvaikeudet ovat olleet tiedossa jo pitkään, eikä vastuuta talousongelmista voi sälyttää henkilökunnan kannettavaksi ja samalla opetuksen laadun heikennykseksi. Yhtä huono uutinen on tukihenkilöstön vähentäminen – työt yliopistossa tuskin vähenevät. Tukihenkilöstön mahdolliset irtisanomiset eivät vahvista luottamusta siihen, että opetus- ja tutkimushenkilöstö voisi vihdoin keskittyä ydintehtäviinsä, opetukseen ja tutkimukseen.