 |
 | Tiedote 9.9.2011
OAJ kiirehtii varhaiskasvatuslakia
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on luovuttanut opetusministeri Jukka Gustafssonille esityksen, jossa tämän toivotaan viipymättä asettavan työryhmän valmistelemaan varhaiskasvatuksen uutta lainsäädäntöä. Varhaiskasvatuslain säätäminen sisältyy Kataisen hallitusohjelmaan.
- Uuden lain lähtökohtana tulee olla kaikkien lasten oikeus laadukkaaseen ja monipuoliseen varhaiskasvatukseen sekä päivähoidon palveluihin, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka korostaa. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään opetus- ja kulttuuriministeriöön. Uudet säädökset tuleekin OAJ:n mielestä valmistella opetusministeriön johdolla, koska varhaiskasvatus siirtyy sen alaisuuteen. Lähes kaksi kolmasosaa kunnista on jo liittänyt varhaiskasvatuksen osaksi opetus- ja sivistystointa, joten pitkään kaivattu valtakunnallinen linjaus vahvistaisi paikallisen käytännön.
- Varhaiskasvatuksen siirto opetusministeriön kehittämisvastuulle edistää varhaiskasvatuspedagogiikkaa sekä vahvistaa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen sekä muun kasvatuksen ja koulutuksen jatkumoa, Misukka tähdentää.
OAJ:n mielestä pitkään odotettu varhaiskasvatuksen lainsäädäntöuudistus on saatava viimein liikkeelle. Vanhentuneen ja 1970-luvulta periytyvän päivähoitolainsäädännön uudistaminen sisältyi jo kahden edellisen hallituskauden tavoitteisiin, mutta tuolloin tuloksetta.
|  |
 |