 |
 | Ulkomailla suoritetun tutkinnon tunnustaminen
 Jos ulkomailla tutkintonsa suorittanut haluaa kelpoisuuden opettajan tehtävään, hänen on saatava Opetushallitukselta päätös tutkinnon tunnustamisesta. Tunnustaminen tapahtuu joko EU-lain tai ulkomaanopintolain perusteella.
EU/ETA -maiden kansalaisilla, joilla on oikeus harjoittaa ammattia toisessa jäsenmaassa, on oikeus saada tutkintotodistuksensa tunnustetuksi. Mikäli koulutuksen kestossa tai tehtävien sisällössä on olennaisia eroja, hakijalle voidaan asettaa lisävaatimuksia. Mikäli koulutus on vähintään vuoden lyhyempi kuin Suomessa, hakijalta voidaan vaatia työ- tai ammattikokemusta. Mikäli koulutus tai tehtävät eroavat olennaisesti suomalaisista, voidaan hakijalta vaatia enintään kolme vuotta kestävä sopeutumisaika tai kelpoisuuskoe.
Muille kuin EU/ETA-maiden kansalaisille asetetaan aina lisävaatimus, jossa määritellään ne lisäopinnot, jotka hakijan tulee suorittaa saadakseen kelpoisuuden. Opetettavan aineen opintoihin voidaan tarvittaessa edellyttää lisäopintoja, pedagogisia opintoja on aina täydennettävä lisäopinnoilla.
Tarkempia tietoja opetushallituksen sivuilta.
|  |
 |