Lastentarhanopettajaliitto LTOL on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:hin kuuluva varhaiskasvatuksen asiantuntijatehtävissä työskentelevien järjestö.
Liitossa on jäsenenä noin 13 000 alan ammattilaista. Lastentarhanopettajaliitto on perustettu vuonna 1919. Liitto on alusta lähtien toiminut lastentarhatyön kehittämiseksi sekä jäsenten etujen turvaamiseksi ja heidän hyvinvointinsa edistämiseksi. Jäsenet ovat lastentarhanopettajia, päiväkodinjohtajia, perhepäivähoidonohjaajia, kasvatustoiminnan ohjaajia ja erityislastentarhanopettajia. Useimpien työpaikkana on kunnallinen päiväkoti.
Keskeinen tehtävä nykyään on vaikuttaa lapsen asemaa koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja toimia varhaiskasvatuksen asiantuntijana.