Palkkaratkaisua ei saa rahoittaa henkilöstösäästöillä
Kunta-alan henkilöstöjärjestöt vaativat, etteivät kunnat rahoita palkkaratkaisua erilaisin henkilöstöleikkauksin. Järjestöt ovat huolissaan mm. lomautuksista. Myös heikossa taloudellisessa asemassa olevissa kunnissa on turvattava palvelut ja huolehdittava työntekijöiden hyvinvoinnista. (Tiedote 11.12.2007)
Opettajien työolojen laatu vihdoinkin erityistarkasteluun
Opetusalan Ammattijärjestö pitää myönteisenä, että valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan on kirjattu OAJ:n esittämä laaja-alainen verkostohanke, jonka avulla pyritään kohentamaan opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteita. Opettajien työolojen, työviihtyvyyden ja työn vetovoiman kehittäminen ovat tärkeitä lähivuosien kehittämiskohteita. (Tiedote 5.12.2007)
Pisa-tulokset laadukkaan opetuksen ansiosta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ pitää maamme sijoittumista PISA-vertailun kärkeen osoituksena suomalaisen opetuksen laadukkuudesta. - Ei ole sattumaa, että maamme on edelleen koulutusvertailun kärjessä. Suomalaisilla opettajilla on erinomainen koulutus, ja he ovat sitoutuneita työhönsä. Näin erinomaisten tulosten tulee näkyä paremmin myös opettajan palkassa, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi vaatii. (Lue tiedote 4.12.2007)
Kangasniemi kiirehtii ay-liikettä pelisääntökeskusteluun
Neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kiirehtii ay-liikettä käymään perusteellisen sisäisen keskustelun työtaistelutilanteiden pelisäännöistä. - Vastuu tässä asiassa kuuluu kaikille keskusjärjestöille. Järjestöjen oma linjaus riittää, mitään lainsäädäntöuudistuksia ei tarvita, Kangasniemi toteaa. (Tiedote 27.11.2007)
Yhteisöllisyys ja perusarvot tärkeitä opetus- ja kasvatustyössä
Opetuksen ja varhaiskasvatuksen tärkeänä tehtävänä on tietojen ja taitojen opettamisen ohella korostaa perusarvoja, jotka edistävät yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta ja yksilön oikeuksien kunnioittamista. (OAJ:n syysvaltuuston 21.-23.11.2007 tiedote)
Palkkaohjelmista ratkaisu kunta-alan alipalkkaongelmaan
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi pitää kaikkien osapuolten kannalta helpottavana, että terveydenhuoltoalan palkkakiistassa saavutettiin viimein neuvottelutulos. Kangasniemen mielestä sopimuksessa on hyviä aineksia, jotka tulevat koskemaan laajasti myös muita kunta-alan koulutettuja, naisvaltaisia alipalkattuja ryhmiä.
- Palkkatason korjaus rakentuu pääosin tämän sopimuskauden jälkeisen palkkaohjelman varaan. Näin myös muut kunta-alan ryhmät ehtivät hyvin neuvottelemaan omasta, laajasta palkkaohjelmasta, kun uusien virka- ja työehtosopimusten voimassaolo päättyy talvella 2010. (Tiedote 20.11.2007)
Sopimusratkaisulla myönteisiä vaikutuksia 20.11.2007
Kunta-alan pääsopijajärjestöt JUKO, KUNTA-ALAN UNIONI ja KTN sekä hoitoalan ammattiliitto Super pitävät myönteisenä Tehyn palkkakiistassa saavutettua neuvottelutulosta. Näin vältyttiin työtaistelulta, jolla olisi voinut olla arvaamattomia seurauksia.(Tiedote 20.11.2007)
OAJ korostaa yhteisöllisyyttä koulun kehittämistyössä
OAJ kehottaa kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota yhteisöllisyyden merkitykseen sekä koulun sivistys- ja kasvatustehtävään. Koulutyössä tulee olla riittävästi aikaa oppimiseen, ja ottaa oppilaat yksilöllisemmin huomioon. Näin voitaisiin kasvun ja oppimisen ongelmia havaita nykyistä aiemmin, mikä edellyttää mm. riittävän pieniä opetusryhmiä ja asianmukaista erityisopetusta. Opettajien osaamista tulee kehittää pitkäjänteisesti. Opettajien työn tueksi tarvitaan tarpeeksi myös oppilashuollon henkilöstöä. OAJ tähdentää, että kouluja tulee kehittää yhteisöinä, joissa kaikki sen jäsenet - niin opettajat kuin oppilaat - voivat hyvin ja viihtyvät. (Tiedote 20.11.2007)
Järjestöpolitiikka pois sovittelupöydästä
Kunta-alan henkilöstöjärjestöt eivät hyväksy sitä, että Tehyn työtaistelun sovitteluun liitettäisiin järjestöpoliittisia ratkaisuja. Järjestöt muistuttavat, että päinvastoin kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää, Tehy yksinään ei edusta yhtäkään hoitoalan ammattiryhmää. Kunta-alan pääsopijajärjestöillä on merkittävä edustus hoitoalan kaikissa henkilöstöryhmissä.
(Tiedote 9.11.2007)
Kouluväki tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ muistuttaa, että opettajat, rehtorit ja opetustoimen johto tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen sekä riittävästi aikaa Jokelan traagisen tapauksen ja sen pohjalta nousseiden kysymysten käsittelyyn. OAJ vetoaa päättäjiin, virkamiehiin ja vanhempiin, jotta kouluille ja oppilaitoksille annettaisiin työrauhaa sekä turvattaisiin riittävästi aikaa ja resursseja turvallisuuden tunteen palauttamiseen. OAJ muistuttaa, että oppilastoverit ovat usein parhaiten selvillä läheisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tarvitaan yhteistä ja kiireetöntä asioiden käsittelyä. Se on tällä hetkellä ensisijaista työtä oppilaiden, opiskelijoiden ja kouluyhteisön aikuisten elämän tasapainottamiseksi ja tulevaisuudenuskon lujittamiseksi. (Tiedote 8.11.2007))
OAJ järkyttynyt Tuusulan ampumavälikohtauksesta
Koko opetus- ja kasvatusala on erittäin järkyttynyt Tuusulassa tänään tapahtuneen oppilaisiin ja koulun henkilöstöön kohdistuneen ampumavälikohtauksen johdosta. Ihmishenkiä vaatinut tapahtuma pysähdyttää koko koulumaailman pohtimaan elämän rajallisuutta. Tuusulan tapahtuma tuo karusti esille ihmisten pahoinvoinnin äärimmäiset seuraukset. Samalla se nostaa esille suuren joukon kysymyksiä niistä keinoista ja menettelyistä, joilla ennakolta voidaan auttaa avun tarpeessa olevia.
OAJ:n mielestä ennakoivan havaitsemisen ja puuttumisen keinojen ja taitojen tarve on yhä välttämättömämpi osa opettajan ja koko oppilaitosyhteisön työtä ja osaamista. Niihin tulee ennalta tehdyillä suunnitelmilla ja täydennyskoulutuksella kohdistaa aiempaa enemmän huomiota. Tärkeintä on kuitenkin, että oppilaitoksen arkityössä on riittävästi aikaa inhimilliseen, kuuntelevaan ja toisia huomioon ottavaan vuorovaikutukseen. (Tiedote 7.11.2007))
Pienet ryhmäkoot keskeinen tukitoimi erityisopetukselle
Erityisopetuksen painopistettä ehdotetaan siirrettäväksi varhaiseen tukeen ja ennalta ehkäisyyn. Erityisopetukseen siirrettäessä päätettäisin nykyistä velvoittavammin opetuksen järjestämispaikasta, resursseista, riittävän pienestä ryhmäkoosta sekä tarvittaessa oppimäärän yksilöllistämisestä. OAJ painottaa ryhmäkoon merkitystä opetusjärjestelyjen onnistumisen ehtona.
(Tiedote 5.11.2007)
OAJ varautuu painostustoimiin yksityisissä oppilaitoksissa
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kiirehtii yksityisen opetusalan työehtosopimusneuvotteluja. OAJ:n hallitus edellyttää, että yksityistä opetusalaa ja yksityisiä ammatillisia aikuiskoulutuskeskuksia koskevissa neuvotteluissa toteutetaan kunnan ja valtion opetusalaa vähintään vastaavat korotukset sekä muut sopimusmuutokset. Yksityisen opetusalan palkat ovat jääneet viime vuosina jälkeen kunta-alan opettajien palkoista. OAJ on tarvittaessa valmis järjestöllisiin toimiin, elleivät asetetut tavoitteet muuten etene. (Tiedote 17.10.2007)
Kunta-alan palkkatason korjaaminen mahdollista
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mielestä koulutukseen ja työn vastuullisuuteen nähden riittämätön palkkataso on laajasti kunta-alan ongelma. - Kehno palkkataso on pahin pulma niillä naisvaltaisilla aloilla, joissa jo säädösten perusteella edellytetään korkeaa koulutusta ja kelpoisuutta, mutta palkka jää pieneksi, usein alle palkansaajien keskiansion. Näin on mm. opettajilla ja lastentarhanopettajilla, Kangasniemi huomauttaa. (Tiedote 26.6.2007)
OAJ huolissaan ohjauksen vähentymisestä opettajankoulutuksessa
OAJ on jättänyt opetusministeriölle lausunnon Opettajankoulutus 2020 -työryhmän esityksistä. Opettajankoulutukseen tulisi OAJ:n mielestä sisällyttää jopa nykyistä enemmän teoriaa ja käytäntöä yhdistäviä käytännön opetustilanteita, jotka tukevat opettajaksi kasvua. Tämä ei onnistu pelkästään itseopiskeluna tai kirjallisuuden, seminaarien ja verkkokeskustelujen avulla. OAJ muistuttaa, että maamme huippulaatuinen opettajankoulutus on tulosta muualla maailmalla harvinaisesta, teoriaa ja käytäntöä yhdistävästä harjoittelukoulujärjestelmästä. (Tiedote 17.10.2007)
Kunta-alan sopimustaso tyydyttää
OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kertoi Maailman opettajien päivän tilaisuudessa Jyväskylässä, että syntynyt kunta-alan palkkaratkaisu on tasoltaan poikkeuksellisen hyvä. Kunnille osoitettu lisäraha palkkakustannuksiin tulee myös todelliseen tarpeeseen. Nyt on etenkin köyhimmillä kunnilla hieman paremmat mahdollisuudet maksaa korotetut palkat työntekijöilleen. (Tiedote 5.10.2007)
Kilpailijamaat sijoittavat Suomea enemmän koulutukseen
Suomi on edelleen koulutuspanoksissa jäljessä OECD:n keskiarvosta. Asiaa ilmenee tiistaina julkistetun OECD:n vuoden 2007) Education at a Glance –koulutusvertailun tuloksista. (Tiedote 18.9.2007)
OAJ vaatii kehittämissuunnitelmaan opettajien työhyvinvoinnin parannuksia
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ esittää laajaa kehittämisohjelmaa, jolla kohennettaisiin opetushenkilöstön työhyvinvointia. Opettajien työolojen, työviihtyvyyden ja työn vetovoiman kehittäminen ovat keskeisiä lähivuosien kehittämiskohteita. Ehdotukset työhyvinvoinnin parantamisesta sisältyvät kannanottoon, jonka OAJ:n antoi valtioneuvoston koulutusta ja tutkimusta vuosille 2007)-2012 linjaavasta suunnitelmaluonnoksesta. (Tiedote 14.9.2007)
Valtion tuettava kuntien palkkamenoja useamman vuoden ajan
Neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi vaatii hallitukselta pitkäjänteistä linjausta, jolla korjattaisiin julkisen sektorin koulutettujen naisvaltaisten ryhmien palkkojen jälkeenjääneisyyttä. - On laajasti tunnustettu, ettei mm. kunta-alan koulutettujen ryhmien palkkaus ole riittävän kilpailukykyinen. Keskeisten palvelujen laatu on uhattuna, kun koulutetut työntekijät lähtevät joukolla muille aloille, eikä päteviä ihmisiä saada tilalle. (Tiedote 6.9.2007)
Kolme pääsopijaa jätti yhteiset tavoitteet kuntatyönantajalle
Kolme pääsopijajärjestöä Kunta-alan unioni, JUKO sekä KTN on jättänyt yhteiset tavoitteet kuntatyönantajalle. Järjestöt tavoittelevat sopimusta, jonka kesto olisi enintään 2,5 vuotta, ja jonka kustannusvaikutus vastaisi vähintään yleistä linjaa. Lisäksi järjestöt esittävät useampivuotista palkkaohjelmaa. (Tiedote 20.8.2007)
Kunta-alan neuvotteluja viivytellään turhaan
OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kiirehtii kunta-alan työmarkkinaosapuolia neuvottelupöytään. Kangasniemen mielestä sopimusneuvottelujen käynnistämiselle ei ole todellisia esteitä. (Tiedote 9.8.2007)
Pätevät opettajat pakenevat koulusta
Yhä useampi oppilas ja opiskelija jää alkavana lukuvuonna ilman pätevän opettajan antamaa opetusta ja ohjausta. Yhtenä syynä on pätevien opettajien siirtyminen muihin tehtäviin, mikä on Tilastokeskuksen selvityksen mukaan kiihtynyt 2000-luvulla. Koko maassa useampi kuin joka viides opettaja jättää koulutyön muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan ja pääkaupunkiseudulla lähes joka kolmas. (Tiedote 9.8.2007)
Maailman opettajat huolissaan koulutuksen laadusta
Maailman opettajajärjestö Education International EI kokoontuu viidenteen maailmankongressiinsa 22.-26. heinäkuuta Berliiniin.
- Opetuksen ja kasvatuksen voimavarojen puolustaminen on maailmanlaajuinen tehtävä. Myös globalisaatio on helpompi kohdata, kun yhteiset tavoitteet on määritelty, toteaa puheenjohtaja, kouluneuvos Erkki Kangasniemi OAJ:sta. (Tiedote 20.7.2007)
Hallituksen palkankorotuslupausten kriteerit täyttyvät opetusalalla
Maan hallitus on luvannut tukea korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorin palkkaratkaisua, joka edistää koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä. Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä, kuinka selkeästi kuntasektorin palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta. OAJ kehottaa järjestöjä ja työnantajaa hakemaan yhdessä sellaista palkkaratkaisua, joka turvaisi mahdollisimman suuren valtion tuen kunta-alan palkkaratkaisulle. (Tiedote 11.5.2007)
Palkkaodotukset voivat johtaa lakkosyksyyn
OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi pelkää, että suuret odotukset julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkankorotuksista saattavat johtaa lakkouhkiin ja jopa työtaisteluihin. Kangasniemi harmittelee sitä, että ns. tasa-arvotuposta käyty julkinen keskustelu on loihtinut katteettomia odotuksia eräillä aloilla. (Tiedote 09.5.2007)
OAJ ja Talentia tukemaan Matti Viljasta
OAJ ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ovat päättäneet asettua Matti Viljasen taakse AKAVAn puheenjohtajavaalissa. (Tiedote 9.5.2007)
Helsingin kaupungin toimet omavaltaisia päiväkotien johtajajärjestelyissä
OAJ paheksuu Helsingin menettelyä kaupungin päiväkotien organisaatiomuutoksessa. Järjestö huomauttaa, ettei se vastaa hyvälle henkilöstöpolitiikalle asetettuja vaatimuksia. Ensi syksystä lähtien päivähoitoyksiköt muodostuvat pääosin useasta eri päiväkodista. Päiväkodinjohtajien tehtävämuutokset on OAJ:n mielestä toteutettu liian nopealla aikataululla. Lisäksi johtajavalinnoissa käytettyä ilmoittautumismenettelyä järjestö pitää epämääräisenä. (Tiedote 4.5.2007)
OAJ jatkaa AKAVAn puheenjohtajakysymyksen selvittelyä
OAJ jatkaa AKAVAn puheenjohtajakysymyksen selvittelyä. OAJ:n hallitus kokoontui 13.3. käsittelemään keskusjärjestön tilannetta. Hallitus keskusteli eri ehdokkaista sekä AKAVAn roolista. Keskustelun jälkeen OAJ:n hallitus antoi valtuudet jatkaa asian tarkastelua ja puheenjohtajaehdokkaiden vertailua. Toukokuun lopulla pidettävässä AKAVAn liittokokouksessa OAJ:lla on tasan neljäsosa eli 169 ääntä kaikkiaan 676 äänestä. Liittokokous valitsee puheenjohtajan nelivuotiskaudelle.
Oikeus esti opettajien lomautukset Parkanossa
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kieltänyt Parkanon kaupunkia jatkamasta opetustoimen lomautuksia. Parkano lomautti opettajat viikoksi vuonna 2006 ja aikoi jatkaa lomautuksia vuonna 2007) kahden viikon ajan. OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi toivoo, että oikeuden päätös saisi myös muut opettajia lomauttavat kunnat vielä harkitsemaan toimiaan. (Tiedote 8.1.2007)