Thursday, March 11, 2010
SuomeksiPå svenskaIn english
SisäänkirjausSisäänkirjaus

OAJ

PL 20
00521 HELSINKI
p. 020 748 9600

Faksit

  • (09) 145 821
  • 020 748 9755
        edunvalvonta

    oaj@oaj.fi
    edunvalvonta@oaj.fi
    jasenrekisteri@oaj.fi



  • Uutisarkisto 2008

    Vieraita Etelä-Afrikasta
    Etelä-Afrikan opetusministeri Ms. Naledi Pandor vieraili OAJ:ssa. Ministeriä kiinnosti erityisesti opettajien korkea ammattitaito ja -etiikka sekä OAJ:n rooli koulutuksen kehittämisessä. Nämä kysymykset ovat Etelä-Afrikassa suurimpia ongelmia.Vierailun isäntinä toimivat Matti Lahtinen ja Ritva Semi OAJ:sta.

    Vieraita Uudesta Seelannista
    Uuden Seelannin opettajajärjestön New Zealand Post Primary Teachers Accociation PPTAn johto on parhaillaan tutustumassa OAJ:n toimintaan ja suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja opettajakoulutukseen. Puheenjohtaja Robin Duffin ja pääsihteeri Kevin Bunker käyvät myös kouluissa erityisasiantuntija Ritva Semin opastamana. Vierailu liittyy Suomen hyvään menestykseen Pisa-tuloksissa.  
     
     Kangasniemi Pohjolan opettajien johtoon
    OAJ:n puheenjohtaja, kouluneuvos Erkki Kangasniemi on valittu Pohjolan opettajajärjestön johtoon. NLS (Nordiska Lärarorganisationers Samråd) eli Pohjoismaiden opettajajärjestön yhteisneuvosto edustaa noin 600 000 opettajaa. NLS koordinoi opettajajärjestöjen yhteistyötä. NLS on järjestöille tärkeä foorumi seurata edunvalvonnan haasteita muissa Pohjoismaissa. Varapuheenjohtajaksi vuodeksi 2009 valittiin Norjan opettajajärjestön, Utdanningsforbundetin puheenjohtaja Helga Hjetland.  
     
     OAJ mukana Lapin koulutusmessuilla
    Lapin lääninhallitus järjesti yhteistyössä Lapin yliopiston ja eri opettajayhdistysten kanssa Opettaja kohtaa opettajan -koulutusmessut 21.-22.11. Rovaniemellä. Messut oli suunnattu opetushenkilöstölle ja alan opiskelijoille. Kävijöitä oli noin 450. OAJ:n arvonnassa onnetar suosi; Anneli Kunnari, Ii, Terhi Nikkinen, Kittilä, Riitta Pietarila, Rovaniemi, Pertti Rönkkö, Rovaniemi ja Ismo Virtanen, Rovaniemi. Onneksi olkoon!  
     
     Tutkimus opettajan työuran muutoksesta
    Kasvatustieteiden maisteri Mariikka Almiala on kuvannut Joensuun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan opettajan työuran muutosprosessia ja siinä tapahtuvaa ammatillisen identiteetin rakentumista. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa.  
     
     OAJ:n valtuuston varsinainen kokous Helsingissä
    OAJ:n valtuuston varsinainen syyskokous kokoontuu 19.-21.11. Helsingissä. Kokouksessa käsitellään muun muassa ajankohtaisia virka- ja työehtosopimusasioita sekä ajankohtaisia järjestökysymyksiä. Valtuuston listalla on myös vuosien 2006-2008 toimintakertomus, vuosien 2009-2010 toimintasuunnitelma sekä alueellinen edunvalvonta. OAJ:n valtuustoon kuuluu 150 jäsentä, ja se on järjestön ylin päättävä elin.

    OAJ:n valtuusto vaikutti vahvasti
    Ilta-Sanomat esitti viime perjantaina OAJ:n valtuustotiedotteen pohjalta "Ota kantaa" -kysymyksen lukijoille; "Pitäisikö koulu-uhkauksista antaa ankarammat rangaistukset?". Kyselyyn vastasi 20 776 lukijaa, joista 96 % vastasi Kyllä ja 4 % Ei. OAJ:n valtuustotiedotetta referoitiin kaiken kaikkiaan 16 eri tiedotusvälineessä.

    Koulu-uhkailuista päästävä kokonaan eroon
    Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n valtuusto vaatii luottamuksen ja turvallisuuden palauttamista kouluihin ja oppilaitoksiin. Lapsille ja nuorille sekä heidän opettajilleen on taattava oikeus tehdä työtään ilman väkivallan pelkoa.

    Valtiovarainministeri Katainen OAJ:n valtuustossa: Koulutus rakentaa tulevaisuutta
    OAJ:n syysvaltuuston kokouksessa vieraillut valtiovarainministeri Jyrki Katainen korosti puheessaan koulutuksen ja sivistyksen merkitystä Suomen tulevaisuuden rakentamisessa.Opettajien lomauttamista hän ei pidä hyvänä, sillä se kertoo hänen mukaansa kunnan kyvyttömyydestä hoitaa talouttaan.

    Hämeenlinnan yhdistys Vuoden paikallisyhdistys 2008
    OAJ:n 19.11. alkanut valtuuston syyskokous palkitsi Hämeenlinnan paikallisyhdistyksen vuoden 2008 paikallisyhdistyksen arvolla. Yhdistys sai arvonimensä näkyvästä, arvostusta nauttivasta ja positiivisesta opettajien etujen esiin nostamisesta. Rahapalkinnon ja kunniakirjan vastaanottanut yhdistyksen puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki (kuvassa vas.) kertoi yhdistyksen olevan ajalle tyypillinen: kuuden kunnan alueella sijaitsevien neljän OAJ-yhdistyksen lakkauttaminen ja yhdistäminen Hämeenlinnan paikallisyhdistykseen on työllistänyt yhdistysaktiiveja jo pitkään ja monipuolisesti.

    Erkin sauva jälleen Etelä-Pohjanmaalle
    Koululiikuntaliiton piirien välisen liikuntakilpailun voitto meni myös vuonna 2008 Etelä-Pohjanmaan piirille. Piiri on voittanut kilpailun useasti viime vuosina. Toinen sija meni Pohjois-Savoon ja kolmas Lappiin. Pisteitä jaetaan eri opettajakisoissa vuoden aikana saavutetun menestyksen perusteella. Huomionosoituksen jakoi OAJ:n syysvaltuuston kokouksessa Koululiikuntaliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Raija Vahasalo.

     OAJ mukana Lapin koulutusmessuilla
    Lapin lääninhallitus järjestää yhteistyössä Lapin yliopiston ja eri opettajayhdistysten kanssa Opettaja kohtaa opettajan -koulutusmessut 21.-22.11.2008 Rovaniemellä. Messut on suunnattu opetushenkilöstölle ja alan opiskelijoille. Tervetuloa OAJ:n messuosastolle lauantaina!  
     
     Educan seminaariohjelma laajempi kuin koskaan
    Educan seminaariohjelma on julkaistu kokonaisuudessaan tapahtuman verkkosivuilla osoitteessa www.educamessut.fi. Educan seminaariohjelma on laajempi kuin koskaan aiemmin, sillä tapahtumassa on mukana yli 50 esiintyjää. Ennakkorekisteröityminen Educan kävijäksi on parhaillaan käynnissä. Rekisteröitymällä kävijäksi takaat itsellesi maksuttoman sisäänpääsyn tapahtumaan.  
     
     Valtion aluehallinnon henkilöstölle viiden vuoden siirtymäaika ja irtisanomissuoja
    Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO vaatii, että uusia valtion aluehallintoviranomaisia koskevassa laissa säädetään viiden vuoden siirtymäajasta ja viiden vuoden irtisanomissuojasta. Vastaavanlainen irtisanomissuoja on taattu kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa eli PARAS-hankkeessa kuntasektorin henkilöstölle. Julkisen sektorin henkilöstöä on kohdeltava yhdenmukaisesti.  
     
     Yliopistomuutos paljastumassa henkilöstön vähentämisohjelmaksi?
    Eräissä yliopistoissa on käynnistetty YT-menettelyjä henkilöstön vähentämiseksi. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kysyy, onko yliopistouudistuksessa sittenkin kysymys pyrkimyksestä vähentää yliopistojen henkilöstöä. Taloudellisia perusteita vähentämiseen ei ole, vaan kyse on yliopistotyönantajan valitsemasta tiestä.  
     
     Oikeusasiamies arvostelee Liperin päivähoitojärjestelyjä
    Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio ei pidä hyvänä tapaa, jolla Liperin kunta järjestää kuusivuotiaiden esiopetusta ja päivähoitoa. Kunta kutsuu päiväkodin toimintaa leikkitoiminnaksi ja on sen varjolla kiertänyt säännöksiä henkilöstön määrästä ja kelpoisuuksista. Oikeusasiamiehen kanta on vastaus OAJ:n kanteluun. OAJ:n mielestä Liperin tapaus on jälleen yksi osoitus päivähoitolainsäädännön kipeästä uudistustarpeesta.  
     
    Mosambikin presidentti vierailulla
    Mosambikin tasavallan presidentti Armando Emilio Guebuza vieraili Suomessa 5.-6.11. Presidentti tapasi vierailunsa aikana mm. Mosambikissa toimivien suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajia. Kansalaisjärjestötapaaminen pidettiin OAJ:ssa. Tilaisuudessa puhuivat mm. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan puheenjohtaja sekä OAJ:n edustaja, joka esitteli OAJ:n yhteistyötä Mosambikin opettajien kanssa.  
     
     Uusi OAJ:n taskukalenteri tulossa
    OAJ:n taskukalenterit 2009 postitetaan jäsenille ensi viikolla (vko 46) ilmestyvän Opettaja-lehden mukana. Kalenterissa on päivyriosan ohella tietoa mm. OAJ:n palveluista ja jäseneduista sekä hyödyllisiä yhteystietoja. Kalenteriin kuuluu myös erillinen työttömyyskassaliite.  

     Koulujen turvallisuus esillä Huomenta Suomessa
    OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on Huomenta Suomen vieraana MTV3:lla torstaina 13.11. Kello 7.50 alkavan ohjelmaosuuden aiheena on koulujen ja oppilaitosten ilmapiiri ja turvallisuus sekä mm. koulukiusaamisen torjunta.   
     
     SOOLin haaste poiki hyvää kehitysmaiden koululaisille
    SOOLin hyväntekeväisyyskampanja kehitysmaiden koululaisille tuotti varsin hyvän tuloksen, yhteensä 2 674 euroa. SOOL haastoi Maailman opettajien päivän kunniaksi opettajat ja opettajaopiskelijat tekemään kouluaiheisen lahjoituksen kehitysmaihin Kirkon ulkomaanavun kautta. SOOLin hallituksen jäsenet avasivat tempauksen syyskuussa lahjoittamalla ruokaa tuhannelle lapselle.  
     
     OAJ huolissaan Kuopion mahdollisista lomautuksista
    Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan Kuopion mahdollisista opetus- ja kasvatushenkilöstön lomautusaikeista. Kuopiossa etsitään parhaillaan erilaisia säästökeinoja ja lomautukset on otettu esiin yhtenä mahdollisuutena. Päätöksiä asiasta ei vielä ole. OAJ huomauttaa, että lomautukset ovat säännönmukaisesti johtaneet kouluissa oppilaiden ja päiväkodeissa lasten oikeuksia turvaavien lakien ja säädösten rikkomuksiin. OAJ:n ja JUKO:n edustajat keskustelevat tänään tilanteesta Kuopion ylimmän johdon kanssa.  
     
     Ryhmäkoon pienentämisen lisäraha ei riitä
    OAJ pitää aivan riittämättömänä valtion ensi vuoden talousarvioon ehdotettua, ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettua 16 miljoonan euron valtionosuuslisäystä. Summa on vain noin 30 euroa perusopetuksen oppilasta kohti, joten sillä ei vielä perusongelmaa ratkaista. Asia on toki oikea, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi toteaa, mutta lisärahoitusta ei saisi jakaa kunnille ja muille koulutuksen järjestäjille ilman, että ne laativat selkeät suunnitelmat, miten ryhmäkokoja kouluissa pienennetään.  
     
     Opettajia kunnanvaltuustoihin Valtuustoihin valittiin tuhatkunta opettajaa
    Opettajat menestyivät jälleen hyvin kuntavaaleissa. Valtuustoihin valittiin noin tuhat opettajaa, lisäksi satoja varavaltuutettuja. Eniten opettajia valittiin keskustan ja kokoomuksen listoilta, minkä jälkeen seurasivat SDP, Vihreät, Kristillisdemokraatit ja Vasemmistoliitto.

    OAJ:n päättäjiä kunnanvaltuustoihin
    Kotikuntansa valtuustoon nousi kuntavaaleissa kaksi OAJ:n hallituksen jäsentä, Susanna Savander (sd) Mikkelistä ja Paavo Tervonen (sit) Joroisilta. OAJ:n valtuuston jäsenistä läpi menivät Arja Haapaoja (kesk) Vaasa, Sirkku Ingervo (vihr) Helsinki, Arja Laulainen (sd) Pori, Matti Mäntynen (sd) Kontiolahti, Tuula Peltonen (sd) Jämsä, Kaija-Leena Savijoki (kok) Hämeenlinna, Ulf-Johan Sunabacka (r) Kauniainen ja Martti Turunen (kok) Kuusamo. Varasijalle ylsi kuusi OAJ:n valtuutettua. Tulokset ovat alustavia.   
     
     OAJ onnittelee Martti Ahtisaarta
    Norjan Nobel-komitea on myöntänyt 10.10. presidentti Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnon. OAJ onnittelee lämpimästi opettajataustaista Ahtisaarta. Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään rauhan ja sovinnon puolesta.
    OAJ tukee vuosittain Martti Ahtisaari –koulua Namibiassa. Koulun nimeäminen Ahtisaaren mukaan ja tuki koulun toiminnalle oli OAJ:n lahja 60 vuotta vuonna 1997 täyttäneelle Ahtisaarelle. OAJ halusi kunnioittaa lahjalla Martti Ahtisaaren työtä opettajana ja rauhan rakentajana. Koulu sijaitsee Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.
    ”Maailmalla pärjää, kun on itsetunto kunnossa. Kannustaa, tukea ja rohkaista – se on opettajankin tärkein tehtävä”, Ahtisaari totesi Opettaja-lehden Martti Ahtisaari –liitteessä viime vuonna.   
     
     Tutustu OAJ:n kuntavaalit-sivustoon
    OAJ valmistautuu lokakuussa käytäviin kuntavaaleihin nostamalla esille mm. opiskelun turvallisuuden ja laadun takaamiseen, pätevien opettajien saannin turvaamiseen sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen resursseista huolehtimiseen. Nämä ovat kysymyksiä, joihin kuntapäättäjät vaikuttavat keskeisesti. Koulutuksen tärkeys ei saa jäädä vain juhlapuheiden tasolle, vaan sen tulee näkyä käytännön päätöksissä niin valtakunnallisesti kuin paikallistasolla.

    Nettilähetys Suuresta koulukeskustelusta
    Puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.), opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) ja kansanedustaja Mikaela Nylander (r.) odottavat paneelikeskustelun alkamista.
      
    OAJ:n koulukeskustelu 2.10. Sanomatalon Mediatorilla
    Tervetuloa seuraamaan OAJ:n järjestämää suurta koulukeskustelua, jonka teemoina ovat opetuksen laatu ja turvallisuus. Keskustelemassa varapj. Tuomo Puumala (kesk.), opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.), pj. Jutta Urpilainen (sd.), pj. Martti Korhonen (vas.), varapj. Jyrki Kasvi (vihr.), kansaned. Mikaela Nylander (r.), kansaned. Sari Palm (kd.) sekä piirin pj. Pietari Jääskeläinen (ps.). Koulukeskustelu käydään Helsingissä 2.10. kello 14-16. Juontajana Peter Nyman. Keskustelua voi seurata myös netin kautta.  
     
     Vielä ehtii!
    OAJ:n jäsenet voivat varata lomaviikkoja OAJ:n omistamille lomaviikoille Holiday Clubin  lomakohteissa 9.10. asti. Varattavissa on viikot 52-22. Kaikki viikot arvotaan, jos viikolle on useampi varaaja. Arvonta suoritetaan 10.10. Lomaviikkoja on Saariselällä, Sallassa, Rukalla, Sotkamon Katinkullassa, Tampereella, Paraisten Airistolla ja Ruotsin Åressa. Tiedot lomakohteista ja varattavat viikot samoin kuin varausten tekeminen löytyvät jäsensivuilta  
     
    Virolaisia järjestövieraita
    Viron opettajajärjestö Eesti Haridustöötajate Liit`n Tartumaan yhdistyksen pj Liim Siim, Saarenmaan yhdistyksen pj Signe Ratas ja hallituksen jäsen Uku Praks ja tutustuivat kolmepäiväisellä vierailullaan OAJ:n toimintaan. Isäntänä oli OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi.
    Lyhyesti Viron opettajatilanteesta:  
     
     Kauhajoen ampumatapaus
    Kauhajoella ammuskeltu oppilaitoksessa
    Kauhajoella on ammuskeltu koti- ja laitosalan oppilaitoksessa. Surmansa on saanut ampujan lisäksi kymmenen ihmistä ja haavoittuneita on kolme. Jokelan koulutragedian jälkeen on tehty paljon koulujen ja oppilaitosten turvallisuuden parantamiseksi, mm. turvallisuus- ja pelastussuunnitelmia on tarkistettu. OAJ:ssa seurataan tapahtumia tarkkaan ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. 

    OAJ järkyttynyt Kauhajoen murhenäytelmästä
    OAJ:ssa on seurattu huolestuneina ja järkyttynein mielin Kauhajoen ampumatapausta. "Kouluille ja opettajille on nyt annettava kaikki tarvittava tuki paitsi Kauhajoella myös koko maassa", OAJ:n puheenjohtaja, kouluneuvos Erkki Kangasniemi korostaa. Hän pitää koulua kohdanneita väkivallantekoja äärimmäisenä osoituksena lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. OAJ:n toimitalo oli keskiviikkona suruliputettuna Pasilassa. Lue lisää Tiedote 24.9.2008.

    Opettaja.tv käsitteli ampumatapausta
    Opettaja.tv käsitteli Kauhajoen ampumatapausta tiistain erikoislähetyksessä YLE Teemalla. Arno Kotron vieraina olivat kriisipsykologi Salli Saari, opetusneuvos Heidi Peltonen OPH:sta, Jokelan jälkihoidossa mukana ollut työnohjaaja Seppo Turkka ja turvallisuusasioista vastaava johtava lakimies Markku Poutala OAJ:sta. Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa.

    Opetushallitukselta kriisiohjeistus
    Opetushallituksen kotisivuilla on ohjeistettu, miten oppilaitosten tulee toimia kriisitilanteissa. Materiaalissa käsitellään kriiseihin varautumista, toimintaohjeita kriisin sattuessa, kriisin käsittelyä ja jälkihoitoa sekä kriisien käsittelyä mediassa. Aineistot on päivitetty Kauhajoen välikohtauksen johdosta › OPH:n kriisiohjeistukseen

    OAJ:n ohjeet koulukiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseksi

    Täydennyskoulutuksen puutteet korjattava
    Korkeasti koulutettujen täydennyskoulutus on mietittävä uudestaan, vaati OAJ:n 1. varapuheenjohtaja Anne Kolehmainen Akavan Muutoskisa-työelämäkiertueella Oulussa. Lue lisää kohdasta Tiedotteet.  
     
     Laadukas opetus yliopistouudistuksen tärkein tavoite
    OAJ vaatii, että opetuksen laatu ja sen toimintaedellytysten turvaaminen on otettava yliopistouudistuksessa vahvemmin esille. Suomalaisissa yliopistoissa opettajamäärän suhde opiskelijamäärään on kansainvälisestikin katsoen poikkeuksellisen huono, suhdelukua on pikaisesti korjattava, ja opetuksen riittävyys kirjattava yliopistolakiin. Lue lisää kohdasta Tiedotteet ja Tiedotteet> Lausunnot.  
     
     Suomen koulutuskustannukset paljon jäljessä muita Pohjoismaita
    - Opettajan palkan ostovoima jää Suomessa edelleen huomattavasti jälkeen esimerkiksi Saksan, Tanskan ja Norjan kollegojen ostovoimasta. Ostovoiman mukaan lasketut vuosiansiot ovat yhä myös EU19-maiden keskiarvon alapuolella, vaikka suomalaisen opettajan asema kansainvälisessä palkkavertailussa on kohentunut aikaisempiin vuosiin verrattuna. Viimeaikaiset palkkaratkaisut palkkaohjelmineen ovat parantaneet OAJ:n jäsenkunnan tilannetta, mutta eivät vielä lähellekään riittävästi, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kommentoi OECD:n julkaiseman Education at a Glance -raportin tilastoja  
     
     Nope-kouluttajat haussa
    OAJ etsii uusia Nuori opettaja -kouluttajia 8 eri alueelle 1.1.2009 alkaen. Nope-kouluttajat toimivat 10 eri alueella pareittain ja heidän tehtävänään on toteuttaa omalla alueellaan Nope-kurssi kaksi kertaa vuodessa. Kouluttajat koulutetaan tehtävää varten.  Nope-kouluttajan tehtävään voi hakea 26.9. asti.  
     
     Opinavain-kilpailu käynnissä
    Opinavain-kilpailun tavoitteena on kehittää ja parantaa opetuksen laatua. Kilpailussa etsitään uutta opetusmenetelmää tai opetuskäytäntöä, joka on innostava ja edistää oppimista. Kilpailuun kutsutaan kaikkien koulu- tai oppilaitosasteiden opettajat ja oppilaat. Palkinto on 5 000 euroa. Kilpailuaikaa on 15.10.2008 asti.  
     
     Ennakkotietoa Educasta
    Opetusalan koulutustapahtuma Educa 2009 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa ensi tammikuussa teemalla "Sivistyksen monet kasvot". 23.-24.1.2009 järjestettävän Educan ohjelma julkaistaan syyskuun aikana. Tapahtuma on jäsenille maksuton ja seminaariohjelma täyttää VESO-päivän kriteerit.
    Educan yhteydessä on jälleen mielenkiintoista oheisohjelmaa 24.-25.1. Viime vuosina koulutustapahtuman ohessa on mm. järjestetty laivaristeily. Tiedon kysymykseen "risteilläänkö vai eikö risteillä tällä kertaa?" löydät jäsensivuilta.  
     
     Lahjoitusrahaa peruskouluille ja lukioille
    Sampo Pankki jakaa lahjoituksia peruskoulujen ja lukioiden opetushankkeisiin. Kuudetta kertaa toteutettavan koululahjoituskampanjan teemana on tänä vuonna arjen hallinta. Pankki tukee projekteja, jotka edistävät oppilaiden taloustaitoja sekä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia valmiuksia. Jaossa on 200 000 euroa. Yksittäinen koulu voi saada enintään 5 000 euron lahjoituksen. Hakuaikaa on 28.9.2008 saakka. Lisätietoja http://www.sampopankki.fi/koululahjoitukset  
     
     Varhaiskasvatukseen tarvitaan lisää yliopistokoulutettuja lastentarhanopettajia
    OAJ:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mukaan vauhdilla pahenevan lastentarhanopettajapulan taustalla ovat lastentarhanopettajien heikko palkkaus ja päiväkotien erittäin vaativat työolot. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen 11.9. julkaisemat tilastot vahvistavat OAJ:n jo aiemmin esiintuomaa huolta vajeen nopeasta lisääntymisestä. KT:n ja sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan pula pätevistä lastentarhanopettajista on kolmessa vuodessa lisääntynyt 0,8 %:sta 5,6 %:iin. Prosentuaalisesti suurin puute sosiaali- ja terveydenhuollossa on pätevistä erityislastentarhanopettajista (17,9 %).  
     
     Suomen koulutuskustannukset paljon jäljessä muita Pohjoismaita
    - Opettajan palkan ostovoima jää Suomessa edelleen huomattavasti jälkeen esimerkiksi Saksan, Tanskan ja Norjan kollegojen ostovoimasta. Ostovoiman mukaan lasketut vuosiansiot ovat yhä myös EU19-maiden keskiarvon alapuolella, vaikka suomalaisen opettajan asema kansainvälisessä palkkavertailussa on kohentunut aikaisempiin vuosiin verrattuna. Viimeaikaiset palkkaratkaisut palkkaohjelmineen ovat parantaneet OAJ:n jäsenkunnan tilannetta, mutta eivät vielä lähellekään riittävästi, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kommentoi OECD:n julkaiseman Education at a Glance -raportin tilastoja.  
     
     Opettajien lomautukset ovat järjettömiä
    Koulujen ja yritysten yhteistyötä kehittävä Taloudellinen Tiedotustoimisto TAT on huolissaan koulujen resursseista. - Vaikka Suomen talous on monessa suhteessa vahvempi kuin koskaan, niin silti monet kunnat lomauttavat edelleen opettajia ja koulujen määrärahoja supistetaan. Suomen loistava menestys kansainvälisissä koulutusvertailuissa on pian pelkkää historiaa, ellei peruskoulutuksen resursseja oleellisesti lisätä, sanoo TAT-ryhmän toimitusjohtaja Kari Väisänen.  
     
     OAJ perää koulutukselle ja varhaiskasvatukselle lisärahaa budjettiin
    Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n mielestä valtion ensi vuoden talousarvioon tulee varata lisää määrärahoja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen.Monet hallitusohjelmaan ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisohjelmaan kirjatut uudistukset uhkaavat nyt esitetyllä määrärahatasolla vesittyä tai siirtyä myöhempään ajankohtaan.  
     
     Ministerivieras Norjasta
    Suomessa vieraileva Norjan tutkimus- ja korkeakouluministeri Tora Aasland oli OAJ:n vieraana 11.9. Johtaja Anders Rusk esitteli mm. suomalaista opettajankoulutus-järjestelmää ja täydennyskoulutusta sekä kertoi opettajan ammatin arvostuksesta maassamme. Keskustelu sivusi myös Suomen hyviä Pisa-tuloksia.  
     
     Palkkaohjelmien jatkoa ryhdyttävä valmistelemaan
    Julkisalan koulutettuja palkansaajia edustavan neuvottelujärjestön JUKO:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kehottaa kunta-alan osapuolia neuvottelemaan ajoissa palkkaohjelmista. "Palkkaohjelmat ovat yksi harvoista konkreettisista rauhanomaisista keinoista korjata julkisen sektorin koulutettujen, naisvaltaisten ryhmien palkkojen jälkeenjääneisyyttä", JUKO:n ja OAJ:n puheenjohtaja Kangasniemi muistuttaa.   
     
     OAJ:n Kangasniemi kiirehtii veronkevennyksiä
    OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi puoltaa veronkevennyksiä, jotka tulisi kohdistaa erityisesti keskituloisiin palkansaajiin. - Veronkevennyksiä tarvitaan turvaamaan ostovoiman kehitystä. Siksi kevennykset tulisi saada voimaan mahdollisimman nopeasti. Valitettavasti hallituksen esittämät inflaation alenemisennusteet näyttävät aivan liian optimistisilta, Kangasniemi toteaa.  
     
     Tervetuloa näyttöiltaan!
    OAJ järjestää syksyllä tilaisuuksia ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta. Illoissa esitellään hyviä nuorten näyttöjen käytäntöjä sekä keskustellaan erilaisista toteuttamisvaihtoehdoista. Tilaisuudet on suunnattu erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen opettajille. Näkökulma on koulutus- ja palkkapoliittinen.

     Kangasniemi kiirehtii neuvottelemaan palkkaohjelmista
    Neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kiirehtii neuvottelemaan kunta-alan palkkaohjelmista ajoissa, sillä muutoin on luvassa ongelmakierros syksyllä 2009, Kangasniemi totesi Lappeenranta-seminaarin lehdistötilaisuudessa.  
     
     OKKA-säätiön stipendejä haettavana
    Varhaiskasvatukselle suunnattuja stipendejä on haettavana kahdesta OKKA-säätiön  rahastosta 12.9. saakka. Lomakkeita ohjeineen voi tulostaa OKKA-säätiön sivuilta kohdasta Stipendiohjelma.  
     
     Lukuvuosi avattiin Valopihalla
    OAJ vietti perinteisiä Lukuvuoden avajaisia 19.8. järjestön toimitalon Valopihalla. Paikalla oli 300 vierasta, OAJ:n yhteistyökumppaneita sekä mm. OAJ:n hallitus. Kuvassa puheenjohtaja Erkki Kangasniemi, opetusministeri Sari Sarkomaa ja valtakunnansovittelija Juhani Salonius.  
     
     OAJ valitsi varapuheenjohtajat
    OAJ:n hallituksen 1.8.2008 alkaneella kaksivuotiskaudella varapuheenjohtajina jatkavat tutut nimet. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin luokanopettaja, rehtori Anne Kolehmainen Jyväskylästä, 2. varapuheenjohtajana jatkaa pääluottamusmies, lehtori Päivi Koppanen Tampereelta ja 3.varapuheenjohtajana LTOL:n puheenjohtaja Soile Oleander. Puhetta OAJ:n hallituksessa johtaa kouluneuvos Erkki Kangasniemi.    
     
     Muutoskisa – huominen haltuun
    Akava järjestää mittavan kuusi paikkakuntaa kiertävän seminaarisarjan, jossa pohditaan työelämän tulevia haasteita ja mahdollisuuksia. Seminaarit alkavat 16.9. Helsingistä; aiheena on työyhteisön hyvinvointi. 18.9. Muutoskisa jatkuu Oulussa, jossa puhutaan elinikäisen oppimisen yhä suuremmasta merkityksestä. Tampereella keskitytään 24.9. asiantuntijoiden johtamiseen ja esimieshyveisiin. Kuopiossa pohditaan 2.10. ilmastonmuutosta ja sen ammatillista haastetta. Työn ja muun elämän yhteensovittamisen haasteet ovat esillä Jyväskylässä 7.10. Turussa keskitytään 9.10. työelämän kansainvälistymiseen. Lisätietoa kaikille akavalaisille avoimen seminaarisarjan ohjelmasta, aikatauluista ja ilmoittautumisesta osoitteesta www.akava.fi/muutoskisa   
     
     OAJ perää koulutukselle ja varhaiskasvatukselle lisärahaa budjettiin
    OAJ:n mielestä valtion ensi vuoden talousarvioon tulee varata lisää määrärahoja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen.Monet hallitusohjelmaan ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisohjelmaan kirjatut uudistukset uhkaavat nyt esitetyllä määrärahatasolla vesittyä tai siirtyä myöhempään ajankohtaan.  
     
     Koulujen työ- ja loma-ajat 2008–2009
    Lukuvuosi alkaa elokuun puolivälissä. Yleisimmin työ peruskouluissa ja lukioissa aloitettiin 11. tai 12. elokuuta 2008.

    57 000 lasta aloittaa opintiensä
    Tänä lukuvuonna 57 100 pientä koululaista aloittaa koulutiensä. Yhteensä peruskoululaisia arvioidaan olevan 562 500. Lukion aloittaa 33 950 uutta opiskelijaa ja lukioissa opiskelee 113 000 henkilöä. Ammatillinen koulutus kasvattaa edelleen suosiotaan. Opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa koulutuksessa yhteensä 134 500 henkilöä opiskelee syksyllä 2008. Luvut ovat Opetushallituksen arvioita.  
     
     Kokeile ja kehitä - osallistu Opinavain-kilpailuun!
    Vuoden 2008 Opinavain-kilpailuun kutsutaan mukaan kaikkien koulu-/oppilaitosasteiden opettajat ja oppilaat. Kilpailun tavoitteena on kehittää ja parantaa opetuksen laatua. Kilpailussa etsitään uutta opetusmenetelmää tai opetuskäytäntöä, joka on innostava ja edistää oppimista, hyviä oppimistuloksia, yhteistyötä ja yhdessä oppimista sekä herättää ideoita, motivoi ja innostaa kokeilemaan ja kehittämään.  
     
     Avustusta erityisen tuen kehittämiseen
    Opetusministeriö on myöntänyt yhteensä 7,5 miljoonaa euroa erityisavustusta esi-, perus- ja lisäopetuksen tehostetun ja erityisen tuen kehittämiseen. Avustusta on myönnetty valtakunnallisesti kaikkiaan 233 kunnalle lukuvuodeksi 2008–2009. Kehittämistoimintaa koordinoi Opetushallitus. Lue lisää OPH:n sivuilta.  
     
     Ei ranking-listoille
    Koulujen päätyttyä julkaistiin eri viestimissä listoja, joissa Suomen lukiot laitettiin paremmuusjärjestykseen neljän ylioppilaskokeen pistemäärän perusteella. OAJ:n erityisasiantuntija Olavi Arra paheksuu koulujen leimaamista ranking-listojen perusteella hyviksi tai huonoiksi, koska siitä ei ole kyse. - Kaikissa kouluissa on ammattitaitoiset ja hyvät opettajat eikä opetuksessa ole osoitettu eroja koulujen kesken. Vanhemmilla ei ole syytä valita lukiota listojen perusteella.  
     
     Tampere maksaa korvauksia hoitovapaakiistassa
    Tampereen kaupunki ja sen palveluksessa oleva opettaja ovat päässeet sopuun vuosien mittaisessa kiistassa hoitovapaan keskeyttämisestä uuden raskauden alkaessa.  
     
     Miten suomalaiset koululaiset voivat? Huomenta Suomi-ohjelman vieraana OAJ:n Erkki Kangasniemi

    OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on MTV3:n Huomenta Suomi-ohjelman vieraana ma 4.8. heti uutisten jälkeen klo 8.05. Huomenta Suomessa käynnistellään koulutyötä ja keskustelun aiheena on erityisesti oppilaiden hyvinvointi.  
     
     Kerhorahat haluttuja
    Koulun kerhorahoja haettiin odotettua vilkkaammin. Opetushallitukseen saapui 315 hakemusta. Päätökset luvataan 19.6. mennessä. Suurin osa hakijoista tulee saamaan kerhorahaa.  
     
     Mitä mieltä olet opetukseen liittyvistä toimintatavoista?
    Valtionhallinnon verkkosivuilla on meneillään avoin keskustelu opettajille tärkeästä aiheesta. Valtionhallinnon keskustelufoorumissa otakantaa.fi tai dinasikt.fi voi ottaa kantaa kuntien koulutus-, sivistys- ja kulttuuripalveluihin. Keskustelu on auki 20. kesäkuuta asti.

     Lukuvuoden koulutyö päättyi
    Tänä vuonna 66 900 sai peruskoulun päättötodistuksen. Lukion oppimäärän saavutti 32 500 henkilöä, joista 2 100 ruotsinkielistä. Ammatillisen koulutuksen eri tutkintoja suoritettiin yhteensä 63 600. Syksyllä 2008 koulutiensä aloittaa 57 100 ekaluokkalaista, joista 3 700 on ruotsinkielisiä. Luvut ovat Opetushallituksen arvioita.  
     
     OAJ Power Mover -tapahtumassa
    OAJ oli mukana Koululiikuntaliiton järjestämässä Power Mover -tapahtumassa Helsingin jäähallissa 29.5. Tanssi- ja liikuntatapahtuma tanssitti tuhansia koululaisia. Lähikentillä pelattiin jalkapalloa ja lentopalloa ja lisäksi ohjelmassa oli mm. suunnistusta, katukorista ja streetsurfingia. OAJ kustansi Opemaailman tarjoilun ja kilpailutti opettajia leikkimielisellä renkaanheitolla.  
     
     Peruskoulun opettajien työhyvinvointiraportti
     
     Yliopisto ja ammattikorkeakoulujen opettajien työssäjaksaminen
     
      Nimityksiä OAJ:ssä 1.6. alkaen
    Tiedottaja Heikki Sahlman on nimitetty OAJ:n tiedotuspäälliköksi. Tietohallintopäälliköksi on nimitetty järjestöasiamies Kimmo Kumlander ja työmarkkina-asiamies Petri Lindroos on nimitetty projektipäälliköksi puheenjohtajan kansliaan. Erityisasiantuntijana aloittaa 1.8. alkaen lehtori Hannele Louhelainen. Hänen vastuualueellaan on erityisesti ammattikorkeakouluissa työskentelevien jäsenten koulutuspoliittinen edunvalvonta.  
     
     OAJ TERVE-SOS -messuilla
    OAJ oli mukana 21.-22.5. Jyväskylässä pidetyillä sosiaali- ja terveysalan messuilla. Muun muassa kuntahallintoa edustavat messuvieraat olivat kiinnostuneita erityisesti varhaiskasvatuksen hallinnonalaa koskevasta OAJ:n materiaalista.  OAJ:n mielestä varhaiskasvatus tulee siirtää opetustoimen kanssa yhteiseen hallinnonalaan niin valtakunnallisesti kuin kuntatasolla. Arpaonnen suosiossa messuosaston tietokilpailussa olivat: Ulla Mielonen Jyväskylästä, Sari Rantanen Laitilasta, Virpi Ruotsalainen Äänekoskelta, Susanna Laakkonen Jyväskylästä sekä Auli Hepokangas Oulusta.   
     
     EK:n tupo-hautajaiset ennenaikaiset
    OAJ:n ja neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mielestä Elinkeinoelämän keskusliitto EK vietti ennenaikaisia tupon hautajaisia. Hänen mielestään ei ole täyttä varmuutta siitä, etteikö tupo-mekanismia hyvinkin tarvittaisi taas muutaman vuoden kuluttua, mikäli uhkaamassa olevat maailmantalouden kriisit toteutuvat.   
     
     Eriaikainen kuntaratkaisu aiheuttaa ongelmia
    Viime syksynä tehty kunta-alan sopimusratkaisu tulee aiheuttamaan neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mielestä suuria paineita jo sopimuskauden aikana. - Ongelmana on mm. se, että samoissa tehtävissä maksetaan nyt eri palkkoja. Kangasniemi otti kantaa kunta-alan työmarkkinatilanteeseen Akavan liittokokouksessa Helsingissä.  
     
     Valtuusto valitsi puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet
    Jarmo Juupaluoma jatkaa OAJ:n valtuuston puheenjohtajana kauden 2008-2010. Juupaluoma on pääluottamusmies ja vanhempi lehtori Vaasasta. Valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin ammattikorkeakoulun lehtori Tuija Salminen Heinolasta. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa koulunjohtaja Matti Poikela Simosta. Hämeenlinnassa kesäkokousta pitävä OAJ:n valtuusto valitsi myös hallituksen 20 jäsentä. OAJ:n hallitusta johtaa puheenjohtaja Erkki Kangasniemi.  
     
     Yhteinen keskusjärjestö tehostaisi koulutettujen edunvalvontaa

    OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi myöntää, että järjestöllinen hajanaisuus heikentää koulutettujen toimihenkilöiden edunvalvontaa. - On vuosi vuodelta yhä vähemmän perusteita sille, että koulutetut ryhmät kuuluvat kahteen eri keskusjärjestöön, STTK:hon ja Akavaan. Nykytila on välivaihe, joka hyödyttää vain työnantajaa, Kangasniemi arvioi.    Soolilta tavoitteet opettajankoulutukselle
    Suomen opettajaksi opiskelevien liitto on julkistanut ohjelman opettajankoulutuksen tavoitteista vuosiksi 2008-2010. SOOL:n puheenjohtaja Johanna Ylinen ja koulutuspoliittinen vastaava Timo Kovanen luovuttivat ohjelman OAJ:n puheenjohtajalle Erkki Kangasniemelle.    
     
     Laaja toimikunta päivähoitolain kiireelliseen uudistustyöhön
    Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan jäsenet kiirehtivät päivähoitolain kokonaisuudistusta. Lain uudistamista varten tulee välittömästi asettaa erillinen ja laaja-pohjainen asiantuntijoista koostuva toimikunta. Akavan, SAK:n, STTK:n, Talentian, Diakonia-ammattikorkeakoulun, Laurea-ammattikorkeakoulun, Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston edustajat jättivät ministeri Paula Risikolle asiaa koskevan vaatimuksensa maanantaina 12.5.

     OAJ sanoutuu irti korkeakoulujen lakkauttamisista
    OAJ sanoutuu irti Suomen Kuvalehdessä esitellyistä Akavan puheenjohtajan Matti Viljasen korkeakoulu- ja yliopistoverkon harventamisnäkemyksistä. OAJ muistuttaa, että koulutuksella on keskeinen merkitys alueiden kehityksen kannalta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rakenteita kehitettäessä on kuultava sekä aluetta ja henkilöstöä. Keskeinen vaatimus muutoksessa on laadukkaan opetuksen turvaaminen. - Ei voida puhua turhasta koulutuksesta etenkään, jos sen vaihtoehtona on kouluttamattomuus ja syrjäytyminen. Koulutustarpeiden ennakointi on vaikeaa. Siksi on tärkeää, että koulutus pysyy laaja-alaisena, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi toteaa.

    NLS:n kevätkokous Tanskassa
    Nordiska Lärarorganisationers Samråd NLS:n hallitus kokoontui kevätkokoukseen Tanskassa 5.-6.5. OAJ osallistuu pohjoismaisella tasolla NLS:n kehittämiseen ja korostaa yhteistyössä tietojen ja kokemusten vaihtoa. Pohjoismainen yhteistyö on väylä myös eurooppalaiseen ja globaaliin opettajien ay-toimintaan. Kuvassa NLS:n kaikkien jäsenjärjestöjen puheenjohtajat. OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi toimii NLS:n varapuheenjohtajana. Pohjoismaiden opettajajärjestöjen yhteiselimen puheenjohtaja Anders Bondo Christensen on Tanskasta.  
     
     Kesävaltuusto 16.-17.5.2008

    OAJ:n valtuuston kesäkokous alkanut
    OAJ:n ylin päättävä elin valtuusto on koolla 15.-16.5. Hämeenlinnan Aulangolla. Valtuuston kokouksessa käsitellään ajankohtaisten virka- ja työehtosopimusasioita ja työmarkkina-asioita. Lisäksi valtuusto valitsee mm. hallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajat kaksivuotiskaudelle, vahvistaa tilinpäätöksen 2007 ja päättää jäsenmaksusta.

    Valtuusto valitsi puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet
    Jarmo Juupaluoma jatkaa OAJ:n valtuuston puheenjohtajana kauden 2008-2010. Juupaluoma on pääluottamusmies ja vanhempi lehtori Vaasasta. Valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin ammattikorkeakoulun lehtori Tuija Salminen Heinolasta. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa koulunjohtaja Matti Poikela Simosta. Hämeenlinnassa kesäkokousta pitävä OAJ:n valtuusto valitsi myös hallituksen 20 jäsentä. OAJ:n hallitusta johtaa puheenjohtaja Erkki Kangasniemi.


     
     
     Vero-ohjeet vuoden 2007 verotukseen
    OAJ:n antamat vero-ohjeet löytyvät jäsensivuilta kohdasta "Lakiasiat" > "Verotus". Jäsensivut on tarkoitettu ainoastaan OAJ:n jäsenten käyttöön ja sinne pitää rekisteröityä päästäkseen niiden käyttäjäksi. › Lue lisää jäsensivuilta
     
     
     EKKOLin toiminta käynnistyy
    Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten opettajien liitto EKKOL on valinnut ensimmäisen hallituksensa ja puheenjohtajansa. Puheenjohtajaksi valittiin  historian opettaja Minna Jansson. Liitto on myös valmistellut toimintaansa vuonna 2008. Ensimmäisiin toimenpiteisiin kuuluu jäsenrekrytointi, samoin mahdollisten jäsenten toivomusten kartoittaminen kyselyllä. Liiton virallinen kieli on suomi, mutta työskentelyssä käytetään useita kieliä tarpeen mukaan.


     
     Opettajankoulutus tarvitsee yliopistouudistuksessa oman rahoitusmallin
    Opettajankoulutukselle on yliopistouudistuksen yhteydessä luotava oma rahoitusmalli, joka takaa kansainvälisestikin mainetta saavuttaneen opettajankoulutuksen kehittymisen. Tiivis yhteys koulutuksen tutkimuspohjaisuuden, teorian ja käytännön välillä on turvattava. Ajatukset yhdestä ainoasta kaikkia aloja koskevasta yliopistojen rahoitusmallista eivät sovi opettajankoulutukseen.  
     
     Enontekiön keskeytettävä opettajien lomautukset
    Enontekiön kunta joutuu keskeyttämään opetushenkilöstön lomautukset Rovaniemen hallinto-oikeuden välipäätöksen perusteella. OAJ vetosi kiistassa hallinto-oikeuteen, sillä Enontekiön kunta jatkoi lomautusten toimeenpanoa, vaikka Lapin lääninhallitus oli kehottanut kuntaa keskeyttämään lomautukset välittömästi perusopetuslain vastaisina. Lääninhallitus oli todennut mm., etteivät oppilaat lomautusten seurauksena saaneet opetussuunnitelman mukaista opetusta, eivätkä koulu ja opettajat pystyneet riittävästi vastaamaan oppilaista.      
     
     Tutkimusraportti opettajien työhyvinvoinnista
    Tutkimusta opettajien työssä jaksamisesta ja jatkamisesta jatkettiin yliopisto- ja ammattikorkeakouluopettajien keskuudessa. Raportin mukaan korkeakouluopettajilla on korkea työmotivaatio, mutta myös kova työtahti. He kokevat huomattavasti enemmän työn aiheuttamaa stressiä kuin keskiväestö. Tuloksista nousee myös, että yli 54-vuotiaat korkeakouluopettajat arvioivat esimiesten taholta tulevaa sosiaalista tukea sekä työyksikön ilmapiiriä kriittisesti. Esimiesten taitojen kehittäminen ja ikäjohtaminen ovat myös korkeakoulujen haaste. Kyselyarvonta  
     
     SOOLissa uudet naiset puikkoihin
    SOOLin liittokokous valitsi Tampereella uudet toimijat kaudelle 1.6.2008-31.5.2009. Puheenjohtajaksi valittiin  lastentarhanopettajaksi opiskeleva Kaisa Viitanen Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi luokanopettajaopiskelija Gretel Ruuskanen Joensuusta. Kuvassa Kaisa Viitanen vasemmalla ja Gretel Ruuskanen oikealla.


     
     Veteraaniopettajat viihtyivät Tampereella
    Lähes 400 veteraaniopettajaa kokoontui viime viikonvaihteessa Tampereelle perinteisille Veteraaniopettajapäiville. Päivillä oli tarjolla monipuolista ja kulttuuripitoista ohjelmaa. Pääjuhlassa puhui valtioneuvos Riitta Uosukainen. Veteraaniopettajien vuosikokouksessa äänestettiin liiton nimestä. Liiton nimi säilyy Veteraaniopettajat-Veteranlärare ry:nä. Kuvassa äänestetään liiton nimestä.  
     
     OAJ sanoutuu irti korkeakoulujen lakkauttamisista

    OAJ sanoutuu irti Suomen Kuvalehdessä esitellyistä Akavan puheenjohtajan Matti Viljasen korkeakoulu- ja yliopistoverkon harventamisnäkemyksistä. OAJ muistuttaa, että koulutuksella on keskeinen merkitys alueiden kehityksen kannalta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rakenteita kehitettäessä on kuultava sekä aluetta ja henkilöstöä. Keskeinen vaatimus muutoksessa on laadukkaan opetuksen turvaaminen. - Ei voida puhua turhasta koulutuksesta etenkään, jos sen vaihtoehtona on kouluttamattomuus ja syrjäytyminen. Koulutustarpeiden ennakointi on vaikeaa. Siksi on tärkeää, että koulutus pysyy laaja-alaisena, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi toteaa.


     
     Koulutus kaikille 2015 - Kaikki maailman lapset kouluun
    Opettajien maailmanjärjestö EI, Education International, kampanjoi yhdessä yli 300 jäsenjärjestönsä, YK:n sekä muiden toimijoiden kanssa Koulutus kaikille 2015 -tavoitteen puolesta. Tällä viikolla 21.-27.4. vietetään Laadukasta koulutusta kaikille -toimintaviikkoa ja Opettaja-lehden välissä postitetaan suomalaisille opettajille Global Action week -liitelehti. Lehteä voi tilata lisää oaj@oaj.fi.  
     
     Ajankohtaista opetusalalta kansainvälisellä tasolla
    Euroopan tasolla opetusalaa edustava ay-järjestö ETUCE julkaisee neljä kertaa vuodessa uutislehden, joka on ajankohtaiskatsaus EU-edunvalvonnasta. Lehti sisältää tiivistä tekstiä meneillään oleviin asioihin liittyvistä toimenpiteistä asiakirjalinkkeineen. Huhtikuussa ilmestynyt lehti pdf-tiedostona Lue lisää-linkistä.


      
     
     Eurooppalainen opettajankoulutus maisteritasolle
    Kaikkien opettajien koulutustason nostaminen maisteritasolle on ensimmäistä kertaa hyväksytty ETUCE:n, EU:ssa opetusalaa edustavan ammattijärjestön yhteiseksi tavoitteeksi. ETUCE kiinnittää erityistä huomiota opettajan ammatin vetovoimaan ja kilpailukykyyn.


     
     OAJ, Sure ja Opsia huolissaan: Rehtorin ammatin vetovoima on kateissa
    OECD:n tulossa oleva selvitys osoittaa, että rehtorin ammatin vetovoima on vähentynyt huolestuttavasti. Syynä opetusalan johtamistyön vetovoiman hiipumiseen on ennen kaikkea palkkauksen alhainen taso suhteessa vastuuseen ja työmäärään. OECD:n selvitys rehtoreiden ja muiden koulunjohtajien työstä pitää tärkeänä rehtorin roolin määrittämistä, tehtävien ja vastuiden rajaamista ja koulujen johtamisjärjestelmien kehittämistä.


     
     Yksityiselle EK-opetusalalle neuvottelutulos
    OAJ:n hallitus on hyväksynyt yksityisellä opetusalalla (EK) saavutetun neuvottelutuloksen kuluvan sopimuskauden liittoerien jakamisesta. Neuvottelutuloksen mukaan järjestelyerät yhdistettiin myöhentämällä 1.3.2008 erän maksua ja aientamalla 1.3.2009 erän maksua siten, että palkankorotukset tulevat pääosin voimaan syksyllä 2008. Järjestelyerien suuruus on yhteensä n. 1,6 %. Sopimuksen sisällöstä tiedotetaan jäsenistölle tarkemmin viikolla 16.  
     
     Päivähoitomaksujen korotukset ristiriidassa varhaiskasvatuksen kehittämisen kanssa
    Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n mielestä hallituksen torstaina hyväksymä esitys päivähoitomaksujen korottamisesta on selkeästi ristiriidassa varhaiskasvatuksen kehittämisen kanssa. Hallitus on luvannut uudistaa päivähoitolain ja kehittää varhaiskasvatuspalveluita monimuotoisemmiksi. Toisaalta hallitus on luvannut toimivat peruspalvelut kansalaisten saataville asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta.


     
     Luokanopettajalla on liian vähän aikaa oppilaille
    Yli puolella luokanopettajista on liian vähän aikaa oppilaille. Mitä suurempi luokan koko on, sen hankalampi opettajien on saada aikansa riittämään. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Kotiliesi-lehti ovat tehneet yhdessä kartoituksen, jossa selvitettiin luokanopettajien työoloja, opettajien ja oppilaiden välisiä suhteita, opetuksen sisältöä ja opetustyötä.


     
     Kunta-alalle pääsopimus
    Kunta-alan palkansaajia edustavat pääsopijajärjestöt ovat tyytyväisiä yhdessä Kuntatyönantajan kanssa tehtyyn, väliaikaiseksi tarkoitettuun pääsopimukseen. Pääsopijajärjestöjen tavoitteena on saada aikaan pysyvä järjestelmä, jossa pääsopijajärjestöt ja työnantaja sopivat osapuolista ja neuvottelumenettelystä sekä mm. paikallisesta sopimisesta kunta-alalla.


     Lieksalaisen Youtube-tuomio säilyi hovioikeudessa
    Itä-Suomen hovioikeus ei muuttanut Nurmeksen käräjäoikeuden langettamaa tuomiota, jonka lieksalainen nuorukainen sai julkaistuaan koulun vappujuhlassa kuvaamansa videon internetin Youtube-sivustolla. Langettavaa oli videoon liittyvä loukkaava tekstitys. Videon julkaissut nuorukainen tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä kunnianloukkauksesta 90 euron sakkoihin. Lisäksi hänet tuomittiin 800 euron korvauksiin psyykkisestä haitasta ja kärsimyksestä. Oikeudenkäyntikulut olivat yhteensä noin 3900 euroa.  
     
     Maahanmuuttajataustaisille opettajille oma pedagoginen yhdistys - EKKOL ry
    OAJ:n maahanmuuttajataustaiset jäsenet ovat perustaneet pedagogisen yhdistyksen nimeltään Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten opettajien liitto - EKKOL ry. Yhdistyksen tavoitteena on edistää jäsentensä pedagogista toimintaa sekä valvoa heidän ammatillisia ja koulutuspoliittisia etujaan. EKKOL tiedottaa, tuottaa julkaisuja ja järjestää seminaareja ja jatkokoulutusta.


     
     Kehysriihen linjaukset eivät riitä parantamaan koulutuksen laatua
    OAJ:n mielestä hallituksen kehysriihessä esittämät lisäykset koulutuksen määrärahoihin ovat perusteltuja, mutta selkeästi riittämättömiä. Hallituksen linjausten mukaan suomalaisten suurimpia menestystekijöitä ovat koulutus, sivistys, huippututkimus ja huippuosaaminen. Määrärahojen korotukset hallitus kohdisti kuitenkin lähes kokonaan yliopistojen toimintaan. Lisäksi korotukset ovat toteutumassa muiden kuin innovaatioyliopiston osalta vasta seuraavan hallituskauden aikana.
     
     
     Korkeakouluille strategia kansainvälistymiseen
    Opetusministeriö on käynnistänyt korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian valmistelun. Hallitusohjelmassa sovitun strategian tarkoituksena on luoda näkemys onnistuneesta kansainvälistymiskehityksestä ja nimetä toimenpiteet, joilla tavoitteisiin päästään. Opetusministeriö vastaa strategian valmistelusta yhteistyössä korkeakoulujen ja sidosryhmien kanssa.
     
     
     Ohjeita henkilötietojen keräämisestä koulutuksen arvioinneissa
    Mitä koulutuksen itsearvioinnissa täytyy opettajan tai rehtorin ottaa huomioon henkilötietojen keräämisen osalta? Tietosuojavaltuutettu on laatinut asiasta ohjeet OAJ:n aloitteesta.


     Ilmoittautuminen OAJ:n syksyn koulutuksiin alkaa
    Syksyn 2008 avoin haku -kurssien ilmoittautuminen alkaa ke 2.4. Syksyn ohjelmassa on mm. uusille luottamusmiehille suunnattu Edunvalvonnan perusopinnot, Open Dora -jäsenrekisterikoulutus yhdistysten jäsenasioita hoitaville henkilöille ja Johtajakoulutus ammatillisen koulutuksen johtajille ja päiväkotien johtajille. Lisätietoa kursseista ja ilmoittautuminen jäsensivujen kautta http://extra.oaj.fi/ > Koulutus. Koulutukset täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.  
     
     Uudesta Seelannista järjestövieraita
    Uuden Seelannin suurimman opetusalan ammattijärjestön - New Zealand Educational Institute Te Riu Roa (NZEI) - johto on parhaillaan tutustumassa OAJ:n toimintaan ja suomalaiseen koulutus- ja varhaiskasvatusjärjestelmään. NZEI on perustettu 1883 ja sillä on yli 46 000 jäsentä. Jäsenet ovat opettajia ja avustavaa henkilökuntaa, jotka työskentelevät muun muassa ala- ja yläasteen kouluissa sekä päiväkodeissa.
    Kuvassa vas. varapuheenjohtaja Ian LeckieNational, hallituksen jäsen Hayley Whitaker, OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi, NZEI:n puheenjohtaja Frances Nelson ja asiantuntija Peter Monteith järjestön toimistosta.


     
     OAJ:n kuntavaaliteemat korostavat turvallisuutta ja laatua
    OAJ on julkaissut kuntavaaliteemat, joissa paneudutaan koulutuksen ja varhaiskasvatuksen lukuisiin kehittämismahdollisuuksiin, jotka ovat paikallisten kuntavaikuttajien päätettävissä ja vastuulla. Teemat kiteytyvät mm. oppilaiden ja opettajien oikeuteen saada työskennellä turvallisissa ja terveellisissä oloissa sekä kaikkien oppilaiden oikeuteen saada pätevä opettaja.  
     
     Kunta-alalle valmistellaan uutta pääsopimusta
    Kunta-alan neuvottelujärjestelmää säätelevän pääsopimuksen voimassaolo päättyy 12.3. KT:n työmarkkinajohtaja  Markku Jalonen sekä JUKOn ja OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi keskustelivat uuden pääsopimuksen tavoitteista seminaaritapaamisen yhteydessä. Molemmat työmarkkinajohtajat huolehtivat myös kunnostaan mm. pitkällä hiihtolenkillä.   
     
     Holiday Clubin lomaviikot varattavissa
    OAJ:n jäsenillä on mahdollisuus varata Holiday Clubin lomaviikkoja ensi kesän ja syksyn viikoille 23-51. Jos varauksia tulee yhdelle viikolle useita, niin hakijoiden kesken suoritetaan arvonta 17.3.  Lomaviikkoja on Saariselällä, Rukalla, Katinkullassa, Tampereella, Airistolla ja Åressa. OAJ:n jäsenille lomaviikot ovat keskimäärin puolet halvempia kuin vapailla markkinoilla.
     
     Haetaan alueellisia Nope-kouluttajia
    Haemme OAJ:hin kolmea uutta Nope-kouluttajaa. Kouluttajia haetaan kahdelle alueelle; Itä-Uusimaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala (2 henkilöä) sekä Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjamaa ja Pohjanmaa (1 henkilö). Hakemukset 14.3. mennessä.   
     
     OAJ esitteli kuntavaaliteemat puolueille
    OAJ on esitellyt koulutuksen laatuun ja turvallisuuteen kiteytyviä kuntavaaliteemoja eduskunnan eri puolueita edustaville vieraille. Vaikka valtakunnantasolla raamitetaan linjauksia, merkittävä osa koulutusta ja varhaiskasvatusta koskevista päätöksistä tehdään kuntatasolla. Vilkasta keskustelua käytiin mm. ryhmäkoosta, yhdysluokista ja vaikutuksista, jotka seuraavat syntyvyyden kääntymisestä uuteen nousuun. Vieraita kiinnostivat myös OAJ:n esitykset, mihin koulutuksessa tulisi erityisesti panostaa, jos Suomen koulutukseen käyttämä rahoitus saataisiin nostettuna muiden Pohjoismaiden tasolle.  
     
     Nope-koulutukset alkavat
    Nuorille opettajille järjestettävät Nope-koulutukset käynnistyvät 7.-8.3. Tuusulassa Espoon, Vantaan ja muun Uudenmaan kurssilla. Alle 35-vuotiaille tai korkeintaan viisi vuotta työelämässä olleille opettajille tarkoitetut alueelliset kurssit vetävät keväisin ja syksyisin nuoret opettajat yhteen kouluttautumaan, jakamaan näkemyksiä sekä tutustumaan oman alueen muihin nuoriin opettajiin. Kevään kursseilla on vielä muutamia paikkoja vapaana Lapin, Helsingin ja Pohjanmaan koulutuksissa. Tarkempaa tietoa jäsensivujen Koulutukset-kohdasta.  
     
     OAJ esitteli kuntavaaliteemat puolueille
    OAJ on esitellyt koulutuksen laatuun ja turvallisuuteen kiteytyviä kuntavaaliteemoja eduskunnan eri puolueita edustaville vieraille. Vaikka valtakunnantasolla raamitetaan linjauksia, merkittävä osa koulutusta ja varhaiskasvatusta koskevista päätöksistä tehdään kuntatasolla. Vilkasta keskustelua käytiin mm. ryhmäkoosta, yhdysluokista ja vaikutuksista, jotka seuraavat syntyvyyden kääntymisestä uuteen nousuun. Vieraita kiinnostivat myös OAJ:n esitykset, mihin koulutuksessa tulisi erityisesti panostaa, jos Suomen koulutukseen käyttämä rahoitus saataisiin nostettuna muiden Pohjoismaiden tasolle.  
     
     Ministeritason vierailijaryhmä Kirgisiasta
    Kirgisian opetusministeri Boldjurova Ishenkul seuruineen on vierailulla Suomessa. Ryhmän tarkoituksena on ottaa selvää Suomen menestystekijöistä PISA-tutkimuksissa. Viikon mittaisen vierailunsa aikana he tutustuvat Suomen koulujärjestelmään vierailemalla mm. opetusministeriössä, opetushallituksessa, KT:ssä, OAJ:ssä ja Lohjan koulussa. Tapaamista OAJ:ssa isännöi johtaja Anders Rusk.  
     
     EU:n opetusministerit korostavat opettajien merkitystä
    EU:n opetusministereiden neuvosto korostaa ensimmäistä kertaa opettajan ammatin merkitystä avainviesteissään Eurooppa-neuvostolle. Jäsenvaltiot ryhtyvät konkreettisiin toimiin, jotta opettajan ammatin vetovoima paranisi ja jotta opettajat saisivat korkealaatuisen peruskoulutuksen ja mahdollisuuden jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen. 
    Raportti ja viestit ovat koulutussektorin panos Lissabonin strategian tämän keväiseen käsittelyyn Eurooppa-neuvostossa.


     
     Vihanti perui lomautusaikeet
    Vihanti on päättänyt perua opetus- ja kasvatushenkilöstöä koskeneet lomautussuunnitelmansa. Asiasta päätti Vihannin kunnanvaltuusto 25.2. 2008 pitämässään kokouksessa.Vihanti kuuluu Raahen seutukuntaan.  
     
     Kangasniemi jatkaa Akavan 1. varapuheenjohtajana
    OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on valittu Akavan 1. varapuheenjohtajaksi ja puheenjohtajan varamieheksi. Kausi on kaksivuotinen. Muut varapuheenjohtajat ovat Heikki Kauppi, Salla Luomanmäki ja Tuomo Tikkanen. Akavan puheenjohtajana toimii Matti Viljanen.  
     
     Paikalliset neuvottelut tärkeitä lastentarhanopettajille

    Opetusalan Ammattijärjestö valmistautuu tukemaan voimallisesti keväällä käynnistyviä kunta-alan paikallisia neuvotteluja. Tavoitteena on neuvotella niiden yhteydessä nimelliskorotuksia suurempia täsmäkorotuksia mm. lastentarhanopettajille ja päiväkodinjohtajille.


     
     Johtajuus saatava mukaan uuteen varhaiskasvatuslakiin
    Opetusalan Ammattijärjestö OAJ edellyttää, että uuteen opetustoimen hallinnonalalle siirrettävään varhaiskasvatuslakiin sisällytetään säännökset päiväkodin johtajuudesta. Päinvastoin kuin esimerkiksi perusopetuksen lainsäädännössä, nykyisessä päivähoitolaissa ei mainita johtajuudesta mitään. OAJ esittää myös, että päiväkodin johtajan kelpoisuusehtoja muutetaan ja johtajalta edellytetään jatkossa alan ylempää korkeakoulututkintoa.


     
     Opettajien pakkaspäivät
    Opettajien pakkaspäiviä vietetään 15.3.2008 Vuokatissa. Pakkaspäivät uudistuvat ja  Opettajien perinteiset SM-hiihdot hiihdetään Vuokattihiihdon yhteydessä. Vuokattihiihtoon osallistui vuonna 2007 yli 1700 hiihtäjää!


     
     Maahanmuuttajataustaisten opettajien jatkokokous
    Maahanmuuttajataustaisten opettajien pedagogisen yhdistyksen perustamiskokouksen jatkokokous pidetään tiistaina 26.2.2008 kello 12.00 Akavatalon Ikkunakabinetissa Helsingissä. Akavatalon osoite on Kellosilta 7. Tässä kokouksessa jatketaan Educa-messujen yhteydessä pidettyä perustamiskokousta.  Lisätietoja antaa Seija Mutikainen (020 7489 643).


     Opettajaksi opiskelevien talvipäivät Oulussa

    Opettajaksi opiskelevat kokoontuvat perinteisille SOOL ry:n talvipäiville Ouluun viikonloppuna 22.-24.helmikuuta. Teemana on  "Tervaakkonää mua?". Tänä vuonna päiville odotetaan suurta 1100 hengen joukkoa. Talvipäiväperinne on jatkunut katkeamattomana vuodesta 1947 lähtien.


     Erityisasiantuntija OAJ:n toimistoon
    Haemme Helsingin Itä-Pasilassa sijaitsevaan toimistoomme edunvalvontaosastolle erityisasiantuntijaa 1.4.2008 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika 25.2. saakka.
     
     Vihanti luopunee lomautuksista
    Vihannin kunta suunnittelee luopuvansa opetus- ja kasvatushenkilöstön lomautuksista. Kunnanhallitus on päättänyt esittää maanantaina 25.2.2008 kokoontuvalle valtuustolle, että kunta luopuisi aiemmista aikeista lomauttaa opetus- ja kasvatushenkilöstöä. Kunnan sivistystoimelta edellytetään uuden suunnitelman mukaan 20.000–30.000 euron leikkausta käyttötalousmenoista. Vihanti kuuluu Raahen seutukuntaan.  
     
     Perusopetuksen arviointia kehitettävä
    OAJ:n mielestä perusopetuksen päättöarvioinnin tulee olla luotettavaa ja perustua samoihin periaatteisiin koulusta ja paikkakunnasta riippumatta. Toisen asteen opintoihin pyrkivälle nuorelle tämä on myös oikeusturvakysymys. Keskustelu päättöarvioinnin koulukohtaisista eroista lähti liikkeelle Keskisuomalaisen julkistamista tiedoista. OAJ ei puolla kaikille pakollisia valtakunnallisia kokeita.
     
     
     Läänien edustajat tarkkailevat lomautuksia
    OAJ:n edustajat tapasivat maamme lääninsivistysneuvokset 23.1. Asialistalla olivat mm. kuntien säästötoimet ja lomautusuhkat. Lääninhallitusten sivistysosastot arvioivat mm. palvelujen ja oikeusturvan toteutumista. OAJ:n puolelta tapaamista isännöivät puheenjohtaja Erkki Kangasniemi ja koulutusasiain päällikkö Matti Lahtinen.  
     
     OAJ pettyi: Varhaiskasvatuksen kehittämisehdotukset jäivät laimeiksi
    OAJ:n mielestä  varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan loppuraportti ja sen sisältämä varhaiskasvatuksen visio 2020 antaa liian laihat eväät poliittisille päättäjille. Esityksestä puuttuu selkeä näkemys siitä, mikä on varhaiskasvatuksen asema osana kasvatus- ja koulutusjärjestelmää ja kuinka varhaiskasvatuksen laatua tulisi kehittää.

     Päivähoitolain uudistaminen sai aikataulun
    Valtioneuvosto hyväksyi 31.1.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (KASTE) vuosille 2008–2011. Ohjelman liitteenä on lainsäädäntösuunnitelma, jonka yhtenä tavoitteena on tehdä syksyllä 2010 hallituksen esitys päivähoitolain kokonaisuudistuksesta. Päivähoidon hallinnonalaselvitys on mukana esityksessä.

     Educa-messujen palkinnot arvottu
    OAJ:n messuosaston tietokilpailuun osallistuneiden kesken on arvottu 10 OAJ:n tuotepalkintoa. Educa-messujen 25.-26.1. 2008 kilpailupalkinnon saivat Rauni Liimatainen Helsinki, Elina Tolvanen Porvoo, Hannele Keränen Lahti, Milja Nybom Helsinki, Riikka Pölyvuori Helsinki, Päivi Villi Anjalankoski, Marika Tiensuu Hyvinkää, Juha Paksuniemi Rovaniemi, Aulikki Parkkonen Helsinki ja Irma Vepsä-Komula Vantaa. OAJ onnittelee kaikkia voittajia.   
     OAJ tapasi sivistysvaliokunnan
    OAJ:n edustajat tapasivat 7.2. eduskunnan sivistysvaliokunnan. Puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kertoi mm. syksyn sopimusratkaisusta. Koulutusasiain päällikön Matti Lahtisen puheenvuorossa nousi esiin valtiontalouden kehyspäätös. Valiokunnan jäsenille luovutetiin myös OAJ:n kuntavaaliteemat. Vas. Matti Lahtinen, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo ja Erkki Kangasniemi.  
     
     OPI-päivien tuotepalkinnot arvottu
    OPI-08 - tapahtuman osallistujat ottivat aktiivisesti osaa myös OAJ:n näyttelyosaston tietokilpailuun. Kaikkien kilpailuun 18.-19.1. osallistuneiden kesken on arvottu OAJ:n tuotepalkintoja. Oulun onnettaren viisi suosikkia ovat: Marjatta Kortela, Oulu; Leena Katainen, Vaala; Tiina Stara, Pietarsaari; Allan Valasmo, Rovaniemi ja Tarja Laasonen, Pietarsaari. OAJ onnittelee voittajia.  
     
     Opetusalan koulutustapahtuma Educa 2008
    Educassa lähes 11 000 kävijää
    Educa on vakiinnuttanut paikkansa opetusalan suurtapahtumana. Viime lauantaina kirjattiin 7026 kävijää, joten alustavien tietojen mukaan kahden messupäivän aikana tapahtumassa kävi  10 713 vierasta. Seminaariohjelmat olivat suosittuja ja opettajat pitivät niitä tietotarjonnaltaan

    Jonne Heikkinen karaokekisan voittajaksi
    OAJ-risteilyllä "Hitti vai huti?"-kisassa voittajaksi selviytyi Jyväskylässä luokanopettajaksi opiskeleva Jonne Heikkinen. Finaalissa taso esiintyjien kesken oli kova ja tuomareiden apuna toiminut yleisö ei saanut kahden suosikkinsa välille eroa äänihuuliensa tuotoksella. Kilpailu ratkesi lopulta Jonnen eduksi hänen loistavan lavaesiintymisensä ansiosta, jonka aikana yleisö oli ratketa liitoksistaan.

    Educa alkoi vilkkaasti
    Opetusalan koulutustapahtuma houkutteli perjantaina viimevuotista enemmän kävijöitä,lähes 3700 opettajaa. Messukeskuksessa oli tarjolla lukuisia seminaareja ja laaja oppimateriaalinäyttely. OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi silmäili tyytyväisenä järjestelyjä yhdessä Suomen Messujen toimitusjohtajan Pentti Kivisen kanssa.
     
    OPI-päivillä 3500 opettajaa
    OPI-08-tapahtumassa vieraili 18.-19.1. yli 3 500 opettajaa. Suositun tapahtuman ohjelma oli suunniteltu vastaamaan entistä paremmin eri opettajaryhmien toiveita.Tarjolla oli tasokkaita luentoja, laaja näyttely sekä kulttuurin antia. OPI-päiviä on järjestetty Oulussa jo vuodesta 1971, nykyisin kolmen vuoden välein.  
     
    Kangasniemi kohentaisi palkkaohjelmilla opetustyön vetovoimaa
    OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi puhui OPI-08 -tapahtuman avajaisissa Oulussa.  Puheessaan Kangasniemi patistaa kuntia varautumaan kiristyvään kilpailuun koulutetusta työvoimasta. Hän esittää pitkän aikavälin ohjelmaa, jolla korjataan vaativaa työtä tekevien, koulutettujen ryhmien palkkausta ja näin parannetaan palvelutuotannon kannalta keskeisen kunta-alan vetovoimaa.  
     
    OPH:n uusi pääjohtaja vierailulla
    Opetushallituksen uusi pääjohtaja Timo Lankinen vieraili OAJ:ssä 11.1. Tapaamisessa puheenjohtaja Erkki Kangasniemen ja koulutusasiain päällikön Matti Lahtisen kanssa keskusteltiin koulutuspolitiikasta sekä OAJ:n ja OPH:n yhteistyöstä. Pääjohtaja sai myös tietoa neuvottelujärjestelmästä sekä viime neuvottelukierroksesta.       
     
     Perusopetuksen arviointia kehitettävä
    OAJ:n mielestä perusopetuksen päättöarvioinnin tulee olla luotettavaa ja perustua samoihin periaatteisiin koulusta ja paikkakunnasta riippumatta. Toisen asteen opintoihin pyrkivälle nuorelle tämä on myös oikeusturvakysymys. Keskustelu päättöarvioinnin koulukohtaisista eroista lähti liikkeelle Keskisuomalaisen julkistamista tiedoista. OAJ ei puolla kaikille pakollisia valtakunnallisia kokeita.

     Koulutuksen arviointineuvosto nimetty
    Opetusministeri Sari Sarkomaa on nimittänyt uuden Koulutuksen arviointineuvoston toimikaudelle 2008-2009. OAJ:n edustajana neuvostossa toimii OAJ:n kehittämispäällikkö Olli Luukkainen.

     Luvassa vilkkaat OPI-päivät Oulussa
    Oulussa odotetaan ennätyssuurta joukkoa Pohjois-Suomen OPI-08-tapahtumaan. Kahden päivän aikana 18.-19.1. opettajakävijöitä on noin 3 500. - Myös näytteilleasettajia on enemmän kuin koskaan aiemmin, toiminnanjohtaja, ammattiopiston osastonjohtaja Juha Luokkanen kertoo. Ohjelmassa on Luokkasen mukaan pyritty ottamaan entistä paremmin huomioon eri opettajaryhmien toiveet.
    Lue lisää www.opioulu.fi


    Opet koulutuksessa myös Seinäjoella ja Valkealassa
    Opettajien koulutuspäiviä vietetään 19.1. myös Seinäjoella ja Valkealassa. Etelä-Pohjanmaan opettajien koulutus- ja kulttuuripäiville on ilmoittautunut lähes 700 opettajaa. Aiheena on "Hyvän elämän eväät";  ilta on varattu teatteriesitykselle. Kouvolan seudun opettajien OPI-08-päivään odotetaan yli 400 opettajaa. Ohjelma painottuu liikuntaan, mm. Juha Mieto puhuu liikunnan merkityksestä. Jos lunta on tarpeeksi, on kansanedustaja luvannut vetäistä hiihtolenkin.  
     

    OAJ:n jäseniä yli 117 000
    Viimeisten, tarkistettujen laskelmien mukaan vuodenvaihteen tarkka jäsenmäärä on 117 448. OAJ:n varsinaisten jäsenten kokonaismäärä on edelleen lievässä nousussa. Jäsenistön keski-ikä on 44,7 vuotta (varsinaiset jäsenet) ja jäsenistöstä 74 %  on naisia. Jäsenet edustavat 64 eri kansallisuutta, ulkomaalaisten osuus 0,8 %.
     
     Päijät-Hämeeseen alueyhdistys
    OAJ:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan Päijät-Hämeen alueyhdistyksen jäsenhakemuksen. Näin Päijät-Hämeestä tulee OAJ:n viides kaikkia jäsenryhmiä edustava alueyhdistys. Alueyhdistys on muodostettu muuttamalla OAJ:n Lahden paikallisyhdistyksen säännöt alueyhdistyksen säännöiksi. Samalla Päijät-Hämeen OAY-piiri purettiin. Päijät-Hämeen alueyhdistykseen kuuluu kymmenen paikallisyhdistystä, ja se edustaa yli 3 000 opettajaa eri opettajaryhmistä. 
     
     Perusopetuksen arviointia kehitettävä
    OAJ:n mielestä perusopetuksen päättöarvioinnin tulee olla luotettavaa ja perustua samoihin periaatteisiin koulusta ja paikkakunnasta riippumatta. Toisen asteen opintoihin pyrkivälle nuorelle tämä on myös oikeusturvakysymys. Keskustelu päättöarvioinnin koulukohtaisista eroista lähti liikkeelle Keskisuomalaisen julkistamista tiedoista. OAJ ei puolla kaikille pakollisia valtakunnallisia kokeita.  
     
    Pasi Pesonen OAJ:n opiskelija-asiamieheksi
    Rovaniemeltä kesällä luokanopettajaksi valmistuva Pasi Pesonen on valittu 1.8. alkaen OAJ:n uudeksi opiskelija-asiamieheksi ja SOOLin pääsihteeriksi. 27-vuotias Pesonen on toiminut useiden vuosien ajan aktiivisesti opiskelijatoiminnassa. Kokemusta on kertynyt mm. Lapin yliopiston ylioppilaskunnassa, luokanopettajaksi opiskelevien ainejärjestö Lapikas ry:ssä sekä SOOLin hallituksessa.  
     
    OAJ esitti budjettimuutoksia eduskunnassa
    Eduskunnassa pidetyssä aamukahvitilaisuudessa OAJ:n linjauksia ja muutosehdotuksia valtion ensi vuoden talousarvioon esittivät puheenjohtaja Erkki Kangasniemi, koulutusasiain päällikkö Matti Lahtinen ja kehittämispäällikkö Olli Luukkainen. Sivistys- ja tiedejaostosta oli paikalla jäseniä puheenjohtaja Pia Viitasen (sd.) johdolla.