• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Koulutuksen laatu"

Uusi tietopaketti ammatillisten opettajien työstä – katso uudistuneen rahoituksen kiemurat

Ammatillisen opettajan työn sisällöstä, ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja muun muassa laadusta on julkaistu 8-sivuinen lehti nimeltä OAJ & ammatillinen. Erillislehti auttaa osaltaan ammatillisen koulutuksen suuressa murroksessa.

25.10.2018 Uutinen
Johtamista kehittämällä kehitetään peruskoulun koko työyhteisöä

Johtajuuden kehittäminen on tuloksellista ja tuottavaa. Siihen pitää panostaa vuosittain suunnitelmallisesti. Lukuisat tutkimukset ja kyselyt osoittavat aina uudelleen, että hyvä johtajuus on keskeisin työyhteisön työhyvinvointiin vaikuttava tekijä.

23.10.2018 Sisältösivu
Jokainen koulu on kaikkien koulu

OAJ korostaa, että suomalaisen peruskoulun rikkaus on aina ollut se, että kaikki oppilaat käyvät saman koulun ja samassa ryhmässä voi opiskella oppilaita hyvinkin erilaisista taustoista.

23.10.2018 Sisältösivu
Hankeähkystä strategiseen uudistumiseen

Yhteiskunnan nopea muutos näkyy koulun arjessa joka päivä ja muovaa sitä. Jos koulutusta halutaan määrätietoisesti uudistaa, se pitäisi tehdä viisaammalla ja pitkäjänteisemmällä tavalla kuin tällä hetkellä.

23.10.2018 Sisältösivu
Puhutaan rahasta

Ei raha ratkaise! Rahalla ei voi ostaa koulutuksen laatua! Suomen perusopetuskustannuksethan ylittävät OECD:n keskiarvon selkeästi! Näihin väitteisiin törmää välittömästi, kun nostaa kissan pöydälle ja alkaa puhua rahasta perusopetuksessa.

23.10.2018 Sisältösivu
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki kuntoon

Yhä useampi oppilas käy peruskoulun läpi saavuttamatta vaikkapa jatko-opinnoissa tarvittavia luku-, kirjoitus- tai muita perusvalmiuksia. Tästä syystä oppimisen ja koulunkäynnin tuki on saatava kuntoon.

23.10.2018 Sisältösivu
Yhdenvertaisuutta perusopetuksen arviointiin

Oppilasarviointi on ollut yksi eniten keskustelua herättäneistä perusopetuksen opetussuunnitelmien uudistamisteemoista.

23.10.2018 Sisältösivu
Koulutusmahdollisuuksien tasa-arvossa riittää korjattavaa

Vaikka Suomea on pidetty monella mittapuulla tasa-arvoisen koulutuksen mallimaana, ovat monet oletukset järjestelmän tasa-arvoisuudesta kuitenkin virheellisiä.

23.10.2018 Sisältösivu
Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti

Valitsemme vuosittain vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin. Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -tunnustuksen saa yksikkö, jonka toiminta on esimerkillistä ja jossa viihtyvät sekä opettajat että oppilaat, opiskelijat tai päiväkodin lapset.

17.10.2018 Sisältösivu
Laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut ovat kunnan vahvuus

Kasvatus- ja koulutuspalvelujen järjestäminen ja kehittäminen on kuntien ydintehtävä. OAJ muistuttaa, että varhaiskasvatus ja esiopetus ovat keskeinen osa kasvatus- ja koulutuspalvelujen kokonaisuutta.

01.10.2018 Näkemys