• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

OAJ:lta budjettiehdotukselle kiitosta – vapaan sivistystyön leikkaukset tyrmistyttävät

Budjettiehdotus pitää sisällään monia koulutukseen kohdennettuja asioita, joihin OAJ on tyytyväinen. Hallituksen suunnittelema leikkaus vapaasta sivistystyöstä sen sijaan tyrmistyttää.

19.09.2023 Tiedote
Järjestöt: Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen pahentaa kuntien ja hyvinvointialojen työvoimapulaa

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja SOTE ry korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla ja sen lakkauttamisella olisi kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia.

19.09.2023 Uutinen
Parlamentaarisen TKI-työn suuntaviivoja kunnioitettava – Yliopistot ja ammattikorkeakoulut avainasemassa osaajien ja uuden tiedon tuottamisessa

Suomi tarvitsee pitkäjänteisen ja ennustettavan näkymän TKI-ympäristön kehittymisestä sekä vahvan ja houkuttelevan maakuvan kansainvälisille osaajille. OAJ:n erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Hanna Tanskanen avaavat blogissaan, miksi TKI-tavoitteiden saavuttaminen edellyttää sekä TKI-osaajien kouluttamista että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen perusrahoituksen nostamista.

18.09.2023 Blogi
TKI-osaajapulaan tarvitaan ratkaisuja: tohtorikoulutuksen kehittämisestä tulee tehdä hallituksen kärkihanke

Odotamme hallituksen budjettiriihestä päätöksiä, jotka tukevat aidosti Suomen TKI-tavoitteiden toteutumista.

18.09.2023 Uutinen
Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

OAJ, Arene ja Sivista esittävät, että hallitus suuntaa TKI-rahoitusta ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen vahvistamiseen ensi viikon budjettineuvotteluissa.

15.09.2023 Uutinen
Laadukas ammatillinen koulutus antaa aidot edellytykset korkeakouluopintoihin

OAJ:n mielestä on tärkeä huolehtia, että ammatillisen toisen asteen koulutus on myös tulevaisuudessa aito väylä korkeakouluopintoihin. Tuoreen OECD:n Education at a Glance -raportin mukaan jatko-opintokelpoisuus kannustaa tutkinnon suorittamiseen. Samaan aikaan, kun kilpailijamaamme ovat lisänneet koulutusresursseja, Suomen panostus on pysynyt samana.

12.09.2023 Uutinen
Hallitus sorvaa ensimmäistä budjettiaan – tätä on lupa odottaa

Syyskuun loppupuolella maan hallitus tekee esityksensä ensi vuoden budjetiksi. OAJ kävi läpi hallitusohjelman ja kokosi listan asioista, joita budjettiriihestä on sen pohjalta lupa odottaa. Budjetin jatkovalmistelua varten OAJ:llä on myös täsmätärppejä hallitukselle.

28.08.2023 Näkemys
Järjestöt: Hallituksen peräännyttävä vapaan sivistystyön leikkauksista

Työmarkkina- ja koulutusalan järjestöt vaativat maan hallitusta perääntymään kaavailluista leikkauksista, jotka koskisivat kansanopistoja, kansalaisopistoja, kesäyliopistoja, opintokeskuksia ja liikunnan koulutuskeskuksia. Toteutuessaan leikkaukset vaarantaisivat oppilaitosverkoston kattavuuden.

25.08.2023 Uutinen
OAJ:n selvitys: Ammattikorkeakoulujen omistusvallan keskittymisessä on suuri riski

Ammattikorkeakoulujen pääomistajat käyttävät aktiivisesti omistajaohjausta, joka perustuu usein niiden omiin intresseihin. Omistusvallan keskittymisessä on riski ja pahimmillaan korkeakoulun johtaminen voi olla henkilösuhteista kiinni. Se voi myös kaventaa korkeakouluyhteisön mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon.

24.08.2023 Uutinen
Hallituksella on nyt näytön paikka

Koulutus-, oppimis- ja osaamistason nostaminen vaatii riittävän rahoituksen varmistamista ja lainsäädäntövalmistelujen ripeää aloittamista. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto muistuttelee lukuvuoden aloitusblogissaan uutta hallitusta lunastamaan koulutuslupauksensa.

15.08.2023 Blogi
Budjettiriihi punnitsee koulutuslupausten painoarvon  

Hallituksen on näytettävä heti ensimmäisessä budjettiriihessään syyskuussa, että hallitusohjelman koulutuslupauksia lähdetään toteuttamaan viipymättä ja niihin löytyy riittävä rahoitus.

02.08.2023 Uutinen
Tuija Siltamäki: On aika lopettaa hymistely – Suomi ei ole enää koulutuksen mallimaa, eikä tällä menolla sellaiseksi palaa

On kuvaavaa, että hallitusneuvotteluissa poliitikot keskittyivät kännykkäkieltoihin eivätkä koulutuksen kadonneisiin miljardeihin. Parasta koulutuspolitiikkaa olisi antaa kouluille rahaa – ja jättää ne sitten rauhaan, toimittaja Tuija Siltamäki kirjoittaa.

14.06.2023 Blogi
Nyt on aika koulutuksen erityissuojelulle, ei leikkauksille

Valtiovarainministeriö on ehdottanut hallitusneuvottelijoille leikkauksia myös koulutuksesta. Huoli koulutusleikkauksista onkin olemassa niin kauan, kunnes hallitusohjelma osoittaa sen turhaksi. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Niina Jurva avaa, miksi VM:n koulutukseen ehdottamat leikkaukset olisivat tuhoisia.

19.05.2023 Blogi
Korkeakoulujen aloituspaikkoja tarvitaan koko maan osaajapulan ratkaisemiseksi

OAJ kannattaa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämistä niin, että tulevaisuudessa vähintään 50 prosentilla nuorista aikuisista on korkeakoulututkinto. Monilla aloilla vallitsee osaajapula, ja tarvitsemme osaajia ja kelpoisia opettajia koko maahan, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toteaa.

26.04.2023 Tiedote
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan monivuotinen suunnitelma etenee

OAJ kiittää parlamentaarista TKI-työryhmää monivuotisen suunnitelman luonnoksesta koskien tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen käyttöä.

15.02.2023 Lausunto