• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Avaintan sopimusaloille sopu toisen vuoden korotuksista

Avaintesin ja Avainotesin sopimusaloilla päästiin 3.4.2023 sopuun tämän vuoden kehittämiserän jakamisesta. Lisäksi saavutettiin neuvottelutulos kunta-alaa vastaavan verrokkialaperälautakirjauksen vaikutuksista viime vuoden sopimusneuvotteluissa sovittuihin korotuksiin.

05.04.2023 Uutinen
Seuraavalla hallituskaudella tulee panostaa varhaiskasvatukseen

Varhaiskasvatuslaki määrittelee 10 tavoitetta varhaiskasvatukselle. Tavoitteet ovat hyvät, mutta nykyinen päiväkotien haastava tilanne heikentää tavoitteiden toteuttamista. OAJ ja muut varhaiskasvatuksen henkilöstöä edustavat ammattijärjestöt esittävät yhdessä muutoksia seuraavalle hallituskaudelle.

05.04.2023 Uutinen
Neljä kynnyskysymystä Suomen tulevaisuudelle: Näissä asioissa tarvitaan hallitukselta suunnanmuutos

Rakennetaanko Suomen tulevaisuutta osaamisen varaan, vai häämöttääkö edessä osaamisen jälkeinen Suomi? Kokosimme yhteen neljä huolestuttavaa kehityskulkua, joissa suunnan muuttaminen on tulevan hallituksen vastuulla.

04.04.2023 Näkemys
Puolueet puolustaneet koulutusta – koulutuslupauksesta on nyt pidettävä kiinni  

Vaalilupausten perusteella pitää olla selvää, että koulutuksen rahoitus ja resurssit turvataan ja ongelmia ryhdytään korjaamaan viipymättä. Koulutuslupauksesta on pidettävä kiinni, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto vaatii.

03.04.2023 Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus on irtisanottu

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusneuvotteluissa ei päästy sopuun toisen sopimusvuoden palkankorotuksista. Tämän vuoksi sopimus on irtisanottu tänään. Sopimuksen piirissä on yksityisissä päiväkodeissa työskenteleviä OAJ:n jäseniä.

31.03.2023 Uutinen
Yliopistoihin ja harjoittelukouluihin yleiskorotuspainotteiset työehtosopimukset

Uudet yliopistojen ja harjoittelukoulujen työehtosopimukset ovat vahvasti yleiskorotuspainotteisia. Yleiskorotus 1.9.2023 lukien on 3,5 prosenttia ja 1.3.2024 lukien 2,0 prosenttia. Uusi sopimus on kaksivuotinen.

30.03.2023 Uutinen
Päättäjillä riittää huolipuhetta peruskoulusta – ratkaisut ovat tekemistä vaille valmiita

Kuka päättää, millaisia päätöksiä ja millaisella arvopohjalla tuleva eduskunta tekee? Tämä on nyt äänestäjien käsissä. Vaalien jälkeen ratkaisun avaimet siirtyvät tulevalle hallitukselle. Käännetäänkö Suomessa koulutuksen rahoitus, oppimistulokset ja koulutustaso oikeaan suuntaan ja tehdäänkö Suomesta tulevaisuudenkestävää kansaa?

28.03.2023 Blogi
Hajautunut työmarkkinajärjestelmä edellyttää ratkaisuja

Kuluva sopimuskierros on viimeistään osoittanut työmarkkinajärjestelmän uudistustarpeen. Erityisesti sovittelujärjestelmä ja työriitalaki on aikoinaan säädetty aivan toisenlaiseen toimintaympäristöön. Yhteisen työmarkkinamallin puuttuminen ja sovittelujärjestelmän ongelmat ovat omiaan aiheuttamaan yhä lisääntyviä työmarkkinahäiriöitä. – Epävakaa tilanne tulee Suomelle kalliiksi ja nakertaa työmarkkinatoiminnan luottamusta ja uskottavuutta, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

25.03.2023 Uutinen
Yliopistojen ja harjoittelukoulujen työehtosopimuksista neuvottelutulos

Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta ja harjoittelukoulujen työehtosopimuksesta on syntynyt neuvottelutulos. Kaksivuotisen sopimusratkaisun sisällöstä kerrotaan, kun kaikkien osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sen.

24.03.2023 Uutinen
Muutokset TUVA -koulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin

Opetusalan ammattijärjestö OAJ kiittää mahdollisuudesta lausua TUVA -koulutuksen perusteiden muutoksesta.

24.03.2023 Lausunto
OAJ:n jäsenet eivät tee lakonalaista työtä

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat ry:n hallitukset hyväksyivät kiinteistöpalvelualalle työehtosopimusratkaisun 29.3. Lakko ja muut työtaistelutoimet on peruttu.

23.03.2023 Uutinen
TAMKin muutosneuvotteluissa ei arvostettu työntekijöitä

Tampereen ammattikorkeakoulun yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut ovat päättyneet. TAMKin hallitus on hyväksynyt esityksen 28 henkilön työsuhteen irtisanomisesta ja 49 henkilön työsuhteen muutoksesta. – Neuvottelujen lopputulema on lähes sama kuin alkuperäinen esitys. Herää kysymys onko tässä haluttu aidosti neuvotella, vai oliko päätökset tehty jo ennalta, pohtii OAJ:n neuvottelupäällikkö Pasi Repo.

22.03.2023 Uutinen
Onko kaksihaaraisen korkeakoulumallin vahvuus katoamassa?

Kaksihaaraista korkeakoulujärjestelmäämme haastavat osakeyhtiömalli ja omistajien toteuttama ohjaus. Ammattikorkeakoulut tarvitsevat toiminnallista vapautta, kirjoittaa OAJ:n erityisasiantuntija Hannele Louhelainen blogissaan.

21.03.2023 Blogi
Koulutus ja yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen edistävät tasa-arvoa

Suomalainen koulutusjärjestelmä on ollut keskeisimpiä tasa-arvon edistäjiä maassamme koko sen itsenäisyyden ajan. Parhaimmillaan Suomi on laadukkaan peruskoulunsa ansiosta yltänyt kansainvälisessä vertailussa oppimisen kärkimaaksi. Viime vuosikymmenten aikana tapahtunut koulutuksen rahoituksen rapautuminen näkyy oppimistulosten heikkenemisenä. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto tähdentää blogissaan koulutukseen panostamisen tärkeyttä tasa-arvon päivänä 19.3.

19.03.2023 Blogi
Työhyvinvointirahaston tukea haettiin 133 hankkeeseen

OAJ:n työhyvinvointirahasto sai tämän vuoden hakukierroksella 133 tukihakemusta ja avustuksia haettiin yhteensä 4,8 miljoonalla eurolla. OAJ:n kehitysjohtajan Jari Caverneliksen mukaan hakemusten määrä ylitti odotukset.

16.03.2023 Uutinen