• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Lukion kieltenopettaja: Työssä tärkeintä on inhimillinen vuorovaikutus

Pirjo Väli-Torala haaveili opettajan ammatista jo pienestä, koska hän viihtyi niin hyvin koulussa. Kaksikymmentä vuotta lukion kieltenopettajana on opettanut myös opettajaa. Uudistusten keskelläkin pitäisi vaalia sitä, että opettajalla on aikaa kohdata opiskelija ihmisenä.

23.03.2021 Uutinen
Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat haastavassa ilmapiirissä

Tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa riittää ratkottavaa opiskelijoiden lisäksi myös opettajille ja rehtoreille. Työkuormaa ovat lisänneet turvallisuuden varmistaminen, lisäkoepäivät ja ylioppilaskokeiden uusijoiden määrän merkittävä kasvu. Lukioiden uusiin tehtäviin tarvitaan myös resursseja.

16.03.2021 Uutinen
Lisäresursseja nyt!

Opetushenkilöstö pyörittää päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten arkea koronapandemian keskellä. Opettamisen ja kasvattamisen arkea kuormittaa myös ylimääräiset koronan tuomat tehtävät. Tilanteen helpottamiseksi on otettava kaikki ratkaisuideat käyttöön.

10.03.2021 Blogi
Kohti yhtenäisiä palvelussuhteiden ehtoja

Sopimusneuvottelujen jälkeen alakohtaiset työryhmät jatkavat sovittavien asioiden valmistelua seuraaviin neuvotteluihin. Mitä tuntiopettajien työryhmissä tapahtuu?

26.02.2021 Uutinen
OAJ kannattaa lukiodiplomin kehittämistä

OAJ pitää lukiodiplomin kehittämistä erittäin tarpeellisena. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysryhmän tulokset ja toimenpide-ehdotukset lukiodiplomin kehittämiseksi ovat tärkeä askel todellisen lukiodiplomin kehittämistyön aloittamiseksi, katsoo OAJ lausunnossaan.

19.02.2021 Lausunto
Yo-kokeiden järjestäminen ei saa vaarantaa opettajien ja rehtoreiden turvallisuutta

Ylioppilastutkintoon koronan takia tehtävät erityisjärjestelyt eivät saa vaarantaa opettajien ja rehtoreiden turvallisuutta. OAJ vaatii, että koulutuksenjärjestäjät ja terveydenhoitoviranomaiset kantavat vastuunsa tutkinnon turvallisesta järjestämisestä. 

19.02.2021 Uutinen
Ymmärtäähän ehdokkaasi, että kunnan elinvoimaa luodaan koulutuksella?

Jokainen kuntapäättäjä ajattelee varmasti tekevänsä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi, mutta keinot ja päämäärät vaihtelevat rajusti. Tulevat kunnanvaltuutetut päättävät, miten koulutusta, kasvatusta ja tutkimusta kunnassasi rahoitetaan. Kuntatalous olisi nähtävä usealta kantilta ja tarpeeksi pitkäjänteisesti. Vääristä paikoista leikkaaminen aiheuttaa huomattavia menoja tulevaisuudessa.

11.02.2021 Blogi
Oppimisen tuen korjaaminen on maan hallituksen käsissä – OAJ:n malli takaisi todelliset tukitoimet

Oppimisen tuen lainsäädäntö on ollut voimassa jo kymmenen vuotta, mutta vieläkään tukea ei kaikkialla anneta lain mukaisesti. Ministerit ovat viime päivinä nostaneet esiin tuen ongelmia ja muun muassa inkluusion ja erityisluokkien vähentämisen käyttämisen säästökeinona. OAJ on tuonut samaa huolta esiin kohta kymmenen vuotta, ja muistuttaa, että ratkaisun avaimet ovat täysin maan hallituksen käsissä.

10.02.2021 Uutinen
Vuoden koulutusvaikuttajaksi valittiin jokainen suomalainen opettaja – poikkeusolot ovat korostaneet ammattitaitoa

OAJ:n hallitus on myöntänyt Vuoden koulutusvaikuttaja 2020 -tunnustuksen suomalaisille opettajille. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen julkaisi tunnustuksen saajan verkossa järjestetyillä Educa-messuilla.

30.01.2021 Uutinen
OAJ vaatii: Koulutuksen rahoitus nostettava Suomessa muiden Pohjoismaiden tasolle

Koulutuspoliittisessa selonteossa on linjattava Suomen koulutuksen rahoituksen nostamisesta muiden Pohjoismaiden tasolle. OAJ vaatii myös, että opettajien ja esihenkilöiden osaamista on jatkuvasti kehitettävä, ja takeena osaamisesta ovat korkeat kelpoisuusvaatimukset. OAJ antoi lausuntonsa selonteon luonnoksesta perjantaina. Eduskunnan käsittelyyn selonteko menee lähiviikkoina.

22.01.2021 Uutinen
Opetushenkilöstöä ei saa kuormittaa ”hybridiopetuksella”

Hybridiopetus tai samanaikaisesti annettu lähi- ja etäopetus ei OAJ:n mielestä ole mahdollista toteuttaa laadukkaasti. Opettajalta ei voi edellyttää kaksinkertaista työtä.

20.01.2021 Uutinen
Oppivelvollisuuden kysymykset puhuttivat OAJ:n livelähetyksissä

OAJ järjesti tammikuussa kolme oppivelvollisuuden laajentamista käsittelevää keskustelu- ja infotilaisuutta, joissa katsojat saivat esittää kysymyksiä OAJ:n asiantuntijoille. Paljon keskustelua herättivät esimerkiksi kysymykset toisen asteen maksuttomuudesta, uudistuksen rahoituksesta sekä opinto-ohjauksesta.

20.01.2021 Uutinen
OAJ kannattaa lukiodiplomin kehittämistä – uudistaminen vahvistaisi taide- ja taitoaineiden asemaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore selvitys ehdottaa merkittäviä toimenpiteitä lukiodiplomin kehittämiseksi. Lukiodiplomilla voisi jatkossa korvata yhden ylioppilastutkinnon kokeista, ja koulutuksen järjestäjät velvoitettaisiin tarjoamaan mahdollisuutta diplomien suorittamiseen. OAJ kannattaa lukiodiplomin kehittämistä.

12.01.2021 Uutinen
Oppivelvollisuuden laajentaminen hyväksytty eduskunnassa – uudistuksen toimeenpano alkaa

Oppivelvollisuuden laajentamista koskeva lakipaketti on tänään hyväksytty eduskunnan toisessa käsittelyssä. Lakien lisäksi tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta uudistuksen hyvät tavoitteet saavutetaan. OAJ pitää ensiarvoisen tärkeänä, että tuen polku yhtenäistetään varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

15.12.2020 Uutinen
OAJ vaatii miljardiluokan panostuksia koulutukseen, selonteon luonnoksessa rahoituksesta uupuu konkretia

OAJ pitää selonteossa annettavia lupauksia Suomen tulevaisuuden investoinneista kasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen ympäripyöreinä. Rahoituslinjausten ottamista myös siirretään tulevaisuuteen.

10.12.2020 Uutinen