• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Ammatillisen koulutuksen rahoitus jää heittopussiksi budjetin suunnittelussa

Budjettiriihessä katse kannattaa kiinnittää ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Pitkään jatkuneiden leikkausten jäljiltä takamatka vuoden 2011 rahoitustasoon on edelleen iso, ja korona aiheutti suuria ongelmia isolle joukolle opiskelijoita. Jätetäänkö heidät heitteille vai otetaanko heistä koppi? kysyy OAJ:n koulutuspolitiikan asiantuntija Risto-Matti Alanko.

24.08.2020 Blogi
Syksy tuo palkankorotuksia, koronaepävarmuutta ja isoja koulutuspoliittisia päätöksiä – katso video

Koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan syksy käynnistyy vilkkaana vaativan koronakevään ja kesän hengähdystauon jälkeen. Katso OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen katsaus ajankohtaisiin asioihin videolta.

03.08.2020 Uutinen
Hallituksen tukipaketti oppimisen vajeen paikkaamiseen tulee tarpeeseen

OAJ kiittää hallitusta lasten ja nuorten tukipaketista, josta koulutukseen suuntautuu 159 miljoonaa euroa. Yhteensä paketin koko oli 310 miljoonaa euroa. Lisätalousarvio kohdentuu kaikille koulutusasteille ja varhaiskasvatukseen.

02.06.2020 Tiedote
OAJ:ltä ehdotus perusopetukseen: Näin oppilaat voitaisiin tavoittaa avaamatta kouluja

OAJ:n mielestä peruskouluja ei pidä avata enää keväällä 2020 koulutyölle. Jatkamalla etäopiskelua saadaan lukuvuoden viimeisetkin kouluviikot käytettyä aktiiviseen opiskeluun. OAJ ehdottaa täsmätoimia, joilla jokainen oppilas voidaan tavoittaa turvallisesti.

27.04.2020 Näkemys
Osaamispuutteiden paikkaamiseen luvassa tukipaketti toukokuun lisätalousarviossa

Maan hallitus päätti keskiviikkona päättyneessä kehysriihessään siitä, miten koronakriisin taloudelliset menetykset kunnille ja yksityiselle sektorille korvataan. Koulutuksen saaliina oli lupaus lasten ja nuorten tukipaketista toukokuun lisätalousarvioon. Oppivelvollisuuden laajenemisen valmistelu jatkuu.

08.04.2020 Uutinen
OAJ: Kehysriihessä pitää välttää 90-luvun laman virheet

Kehysriihestä haetaan ratkaisuja koronasta selviämiseen. OAJ korostaa, että 1990-luvun laman jälkeen tehtyjä virheitä ei saa toistaa.

06.04.2020 Tiedote
Yli 70 miljoonaa perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen – OAJ kannustaa hakemaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa hakemusten perusteella yli 70 miljoonaa euroa koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseen. Perusopetuksen ja esiopetuksen lisäksi rahaa on ensimmäistä kertaa jaossa myös varhaiskasvatukseen. OAJ kannustaa opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjiä hakemaan.

09.03.2020 Uutinen
Opetusministeri: Lomauttajakunnalta voidaan periä takaisin valtionosuuksia

Opetusministeri muistuttaa, että jos lomauttajakunnat eivät hoida tehtäviään, niiltä voidaan periä takaisin perusteetta maksettuja valtionosuuksia. OAJ:n mielestä säästöjä hakevien kuntapäättäjien kannattaakin jättää keinovalikoimasta opetustoimen ja opiskeluhuollon lomautukset. Ne eivät tuo säästöjä eikä niitä käytännössä voi toteuttaa rikkomatta lakia.

06.03.2020 Uutinen
OAJ Pisa-tuloksista: Oppimistulokset saadaan nousuun lisäämällä opetusta, erityisopetusta ja vahvistamalla opettajamitoitusta

Suomi on edelleen yksi maailman johtavia koulutusmaita, mistä OAJ:n mielestä keskeisin kiitos kuuluu opettajille. Tänään julkaistun Pisa 2018 -tutkimuksen mukaan lukutaito on pysynyt kuta kuinkin vuoden 2015 tasolla, mutta osaaminen uhkaa eriytyä edelleen.

03.12.2019 Tiedote
”Hei päättäjämme, katsokaa tänne!” – Helsingin opettajat panivat itsensä likoon videolla

Helsingissä opettajat ja vanhemmat satsasivat videoon muistuttaakseen päättäjiä siitä, että stadin tulevaisuuteen kannattaa satsata. OAJ:n erityisasiantuntija pitää paljon kiitosta saanutta videota hyvänä esimerkkinä paikallisesta vaikuttamisesta.

30.10.2019 Uutinen
OAJ:n vaikuttamistyö tuotti tulosta

Koulutusrahojen palautus budjetissa oli arvovalinta ja tällä kertaa päättäjät kuulivat OAJ:n viestin. Toki korjattavaakin jäi vielä, mutta suunta on muuttunut ja siitä voimme olla hyvillämme, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka sanoo.

18.09.2019 Uutinen
Koulutuspanostukset perusteltuja: OAJ kiittelee suunnanmuutosta

Valtion ensi vuoden budjetti lupaa ammatilliseen koulutukseen lisää opettajia. Opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin käytetään 80 milj. euroa. Hallituskaudella on luvattu lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen kaikkiaan 235 milj. euroa.

17.09.2019 Uutinen
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen: Koulutuslupaukset lunastettava

Koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen korjausliikkeet on käynnistettävä viipymättä, vaatii Olli Luukkainen OAJ on the Road -kiertueella.

02.09.2019 Tiedote
Onko koulukeskustelussa mopo karannut käsistä?

Koulu on rikki! Uudet ”opetuksen tavat” tuhoavat oppimisen! ”Huippumodernissa avokonttorikoulussa” ei opita! Opettajat eivät saa enää opettaa! Seuraamalla koulusta käytävää julkista keskustelua voisi päätellä, että likipitäen kaikki on koulussa pielessä. Keskustelu on polarisoitunutta, leimakirveet heiluvat. Onko koulu rikki, vai onko sitä koskeva keskustelu rikki?

28.08.2019 Blogi
OAJ vaatii koulutusrahoja etupainotteisesti budjettiin

Hallitusohjelmassa sovitut panostukset koulutukseen ja tutkimukseen on toteutettava täysimääräisesti ja etupainotteisesti. Tämä on OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen selkeä viesti hallituspuolueille.

24.08.2019 Tiedote