• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Onko kunnassasi ideoita oppimisen tuen kehittämiseen? Nyt kannattaa hakea avustusta!

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen oppimisen tukeen ja inkluusion kehittämiseen on haettavissa lähes 22 miljoonaa euroa. Avustusta kannattaa hakea, jos kunnassa on hyviä inklusiivisen opetuksen toimintatapoja, joiden levittäminen parantaisi tuen vaikuttavuutta muuallakin.

25.03.2021 Uutinen
Opettaja kannustaa kollegoitaan armollisuuteen – aito läsnäolo on täydellisyyttä tärkeämpää

Reetta Nisonen opettaa yläkoululaisille ja lukiolaisille kuvataidetta ja ohjaa opettajaksi opiskelevien harjoitteluja. Opettajana hän kokee, että työssä korostuu motivoinnin merkitys. Työn vaativuudesta huolestuneille opettajaopiskelijoille hänellä on selvä viesti: tärkeintä opettajana ei ole olla täydellinen vaan olla ihminen oppijoille.

23.03.2021 Uutinen
Rehtori ohjaa, innostaa ja näyttää työyhteisölle suunnan

Kivimaan koulun rehtori Tuula Herkepeus näki opettajana, miten suuri merkitys opettajalla on lapsen kasvulle. Nyt rehtorina Tuula iloitsee siitä, että hänen ympärillään on sitoutunut ja motivoitunut työyhteisö. Päivittäistä työtä ohjaavat rohkeus, ystävällisyys, vapaus ja vastuu.

23.03.2021 Uutinen
Lisäresursseja nyt!

Opetushenkilöstö pyörittää päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten arkea koronapandemian keskellä. Opettamisen ja kasvattamisen arkea kuormittaa myös ylimääräiset koronan tuomat tehtävät. Tilanteen helpottamiseksi on otettava kaikki ratkaisuideat käyttöön.

10.03.2021 Blogi
Kiusaamisen ehkäisyyn tulossa uusia työkaluja – OAJ:n tavoite lähenee

Niin sanotut oman ryhmän tunnit ovat hyödyllinen työkalu kiusaamisen torjunnassa. Nyt OAJ:n pitkäaikainen tavoite näiden tuntien saamiseksi perusopetukseen on lähentynyt, kirjoittaa erityisasiantuntija Pauliina Viitamies.

03.03.2021 Blogi
Kohti yhtenäisiä palvelussuhteiden ehtoja

Sopimusneuvottelujen jälkeen alakohtaiset työryhmät jatkavat sovittavien asioiden valmistelua seuraaviin neuvotteluihin. Mitä tuntiopettajien työryhmissä tapahtuu?

26.02.2021 Uutinen
Selvitys: Sosioekonomisen taustan merkitys oppimisessa kasvanut – eriytymistä torjuttava tasa-arvorahoituksella

Sosioekonomisen taustan ja alueellisten erojen merkitys osaamisessa ja oppimisessa on korostunut tällä vuosituhannella, osoittaa tuore selvitys. Selvityksessä esitetään muun muassa tasa-arvorahoitusta eriytymiskehityksen pysäyttämiseksi. OAJ on pitkään ajanut valtakunnallista myönteisen erityiskohtelun rahoitusta, jolla heikossa asemassa olevien mahdollisuuksia vahvistetaan.

17.02.2021 Uutinen
Ymmärtäähän ehdokkaasi, että kunnan elinvoimaa luodaan koulutuksella?

Jokainen kuntapäättäjä ajattelee varmasti tekevänsä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi, mutta keinot ja päämäärät vaihtelevat rajusti. Tulevat kunnanvaltuutetut päättävät, miten koulutusta, kasvatusta ja tutkimusta kunnassasi rahoitetaan. Kuntatalous olisi nähtävä usealta kantilta ja tarpeeksi pitkäjänteisesti. Vääristä paikoista leikkaaminen aiheuttaa huomattavia menoja tulevaisuudessa.

11.02.2021 Blogi
Oppimisen tuen korjaaminen on maan hallituksen käsissä – OAJ:n malli takaisi todelliset tukitoimet

Oppimisen tuen lainsäädäntö on ollut voimassa jo kymmenen vuotta, mutta vieläkään tukea ei kaikkialla anneta lain mukaisesti. Ministerit ovat viime päivinä nostaneet esiin tuen ongelmia ja muun muassa inkluusion ja erityisluokkien vähentämisen käyttämisen säästökeinona. OAJ on tuonut samaa huolta esiin kohta kymmenen vuotta, ja muistuttaa, että ratkaisun avaimet ovat täysin maan hallituksen käsissä.

10.02.2021 Uutinen
Tieto on supervoima -kampanja kannustaa lapsia tutkitun tiedon pariin

OAJ sekä lasten ajankohtais- ja tiedelehti Apu Juniori, Sivistystyönantajat, Professoriliitto, Suomen Akatemia ja Tieteentekijät tarjoavat Apu Juniori -lehden tieteeseen keskittyvän erikoisnumeron kaikille kolmasluokkalaisille helmikuussa 2021. Yhteistyön tavoitteena on kannustaa alakoululaisia tutkitun tiedon pariin.

02.02.2021 Uutinen
Vuoden koulutusvaikuttajaksi valittiin jokainen suomalainen opettaja – poikkeusolot ovat korostaneet ammattitaitoa

OAJ:n hallitus on myöntänyt Vuoden koulutusvaikuttaja 2020 -tunnustuksen suomalaisille opettajille. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen julkaisi tunnustuksen saajan verkossa järjestetyillä Educa-messuilla.

30.01.2021 Uutinen
OAJ vaatii: Koulutuksen rahoitus nostettava Suomessa muiden Pohjoismaiden tasolle

Koulutuspoliittisessa selonteossa on linjattava Suomen koulutuksen rahoituksen nostamisesta muiden Pohjoismaiden tasolle. OAJ vaatii myös, että opettajien ja esihenkilöiden osaamista on jatkuvasti kehitettävä, ja takeena osaamisesta ovat korkeat kelpoisuusvaatimukset. OAJ antoi lausuntonsa selonteon luonnoksesta perjantaina. Eduskunnan käsittelyyn selonteko menee lähiviikkoina.

22.01.2021 Uutinen
Oppivelvollisuuden kysymykset puhuttivat OAJ:n livelähetyksissä

OAJ järjesti tammikuussa kolme oppivelvollisuuden laajentamista käsittelevää keskustelu- ja infotilaisuutta, joissa katsojat saivat esittää kysymyksiä OAJ:n asiantuntijoille. Paljon keskustelua herättivät esimerkiksi kysymykset toisen asteen maksuttomuudesta, uudistuksen rahoituksesta sekä opinto-ohjauksesta.

20.01.2021 Uutinen
Äänestäjät ratkaisevat, pitääkö kunta huolta opettajistaan ja opetuksen laadusta

Jokainen oppija ansaitsee innostuneen opettajan, mutta tutkimus kertoo karua kieltä opettajien uupumuksesta. Äänestäjät määrittävät kuntavaaleissa, millaista tulevaisuutta kunnalleen rakentavat, kirjoittaa koulutusjohtaja Heljä Misukka.

20.01.2021 Blogi
Oppivelvollisuuden laajentaminen hyväksytty eduskunnassa – uudistuksen toimeenpano alkaa

Oppivelvollisuuden laajentamista koskeva lakipaketti on tänään hyväksytty eduskunnan toisessa käsittelyssä. Lakien lisäksi tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta uudistuksen hyvät tavoitteet saavutetaan. OAJ pitää ensiarvoisen tärkeänä, että tuen polku yhtenäistetään varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

15.12.2020 Uutinen