• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Runsas yleisö innostui – Pop up -koulu näytti, millainen koulu on nykyään

Porin lyseon kortteliin organisoidun pop up -koulun lähes parituhatpäinen yleisö innostui tuoreista koulukokemuksista. Myös opettajat olivat tyytyväisiä yleisön ja päättäjien ilmiselvään kiinnostukseen. Poriin pystytettiin yhden päivän ajaksi tilat nykykoulun ja opettajan työn esittelylle aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja vapaaseen sivistystyöhön asti. Opettajien pedagogisten järjestöjen kokoamia oppimispisteitä oli noin 30.

17.07.2019 Uutinen
”Kokemus kuin taidenäyttelyssä” – Opettajien luoma pop up -koulu tuo nykykoulun SuomiAreenaan

SuomiAreenan yleisö pääsee keskiviikkona astumaan Porin lyseoon rakennettuun pop up -kouluun ja samalla eri ikäisten oppijoiden saappaisiin. Kävimme tutustumassa etukäteen yli 30 opetustuokiota ja -esittelyä sisältävään kouluun tiistaina, kun elämyksiä valmisteltiin. Katso kuvat ja tutustu tunnelmiin!

16.07.2019 Uutinen
Riihimäellä opetetaan tulevaisuustaitoja robottien avulla – SuomiAreenassa näet, miten!

Riihimäki toi robotiikkaopetuksen osaksi opetuksen arkea ja tähtää Suomen robotiikkapääkaupungiksi. Nyt lapset oppivat pienestä pitäen tiimityötä ja ongelmanratkaisutaitoja robottien avulla. OAJ:n pop up -koulussa SuomiAreenassa kävijät pääsevät robotiikkatunneille kokeilemaan itse ja selvittämään, mistä on kyse.

25.06.2019 Uutinen
”Digitaalinen yo-koe mittaa ajattelun taitoja” – SuomiAreenassa koetta pääsee testaamaan kuka tahansa

Ylioppilaskirjoituksissa tehtiin tänä keväänä historiaa, kun kaikki ylioppilaskokeet suoritettiin ensimmäistä kertaa digitaalisesti. Porin SuomiAreenassa järjestettävässä pop up -koulussa yleisö pääsee kokeilemaan digitaalista ylioppilaskoetta ja testaamaan tietojaan aidoissa ylioppilaskokeissa. Yhä tärkeämpää kokeissa on kyky ymmärtää, soveltaa ja analysoida tietoa, korostaa SuomiAreenaan digitaalisen kokeen tuovan YTL:n Tiina Tähkä.

13.06.2019 Uutinen
Koulutuksen uudistustahti kiihtyy

Pian loppuva lukuvuosi on muuttanut koulutusta joka alalla. Monia uudistuksia on käynnistynyt jo ennen kuin edellisiä on saatu valmiiksi, ja isompien uudistusten lisäksi on ollut käynnissä useita valtakunnallisia ja paikallisia kehittämishankkeita.

27.05.2019 Uutinen
Lukion erityisopettajat voivat siirtyä vuosityöaikaan syksystä lähtien

Kunnallisissa lukioissa työskentelevät erityisopettajat voivat siirtyä vuosityöaikaan ensi elokuusta alkaen. Lisäksi erityisopettajilla on mahdollisuus työskennellä opetusvelvollisuustyöajassa. Uusi sopimus ei vaikuta muihin lukiossa työskenteleviin opettajiin. Erityisopettaja Heli Ketovuori näkee vuosityöajassa positiivisia mahdollisuuksia, kunhan muutoksessa huomioidaan erityisopettajien työn luonne.

22.05.2019 Uutinen
Saammeko hyviä uutisia hallitusohjelmasta?

Uskovatko hallitusta muodostavat puolueet tutkimustietoon? Pitävätkö puolueet koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen resurssien vahvistamista kannattavana ja tuottavana investointina tulevaan? Jos vastaus on kyllä, pitää sen näkyä tulevassa hallitusohjelmassa hyvinä uutisina.

21.05.2019 Blogi
Valtuutetut edellyttävät hallituksen hoitavan koulutuksen rahoituksen kuntoon

Riittävästi aikaa oppilaille, kolmiportainen tuki ja työolosuhteet kuntoon, eroon hankerumbasta ja lisää rahaa. Muun muassa tällaisia terveisiä OAJ:n valtuustoon kokoontuneet erityisluokanopettaja Heidi Tammero ja lukion englannin opettaja Antti Simonen lähettävät hallitusneuvottelijoille.

09.05.2019 Uutinen
Aikataulu ahdistaa, arviointi huolettaa luonnoksessa lukion opetussuunnitelman perusteiksi

Opetushallitus valmistellut luonnoksen uusiksi lukion opetussuunnitelman perusteiksi. Työssä on onnistuttu pääosin hyvin. OAJ on kuitenkin huolissaan arviointia koskevasta luvusta. Se saattaa johdatella paikallista opetussuunnitelmatyötä aivan liian raskaisiin ja työllistäviin arviointikäytäntöihin.

11.04.2019 Lausunto
Mikä onnistui hallituksen koulutuspolitiikassa, mihin seuraavan pitäisi tarttua? OKM:n kansliapäällikkö vastaa

Hallitus saavutti monta koulutuspoliittista tavoitettaan, mutta tulevalla hallituksella on tekemistä esimerkiksi jatkuvan oppimisen ja koulupolun alun kehittämisessä. Hankelähtöisen kehittämisen kritiikki on kuultu, kertoo opettajille Akatavatalossa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

05.04.2019 Uutinen
Oppivelvollisuus pitenee?

Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia, sanoo perusopetuslaki. Nykyisenä yhdeksän vuotta kestävänä oppivelvollisuus on ollut peruskouluun siirtymisestä lähtien eli jo lähes 50 vuotta. Oikeus opetukseen on meille suomalaisille vahva perusoikeus, jota on pidetty yhtenä itsenäisen Suomen menestystekijänä.

28.03.2019 Blogi
Koulutuksesta leikattu 2 miljardia – kansa haluaa suunnan muuttuvan

Kaksi edellistä hallitusta on leikannut kovalla kädellä koulutuksen rahoitusta. Kansa haluaa rahoituskäyrien kääntyvän ylöspäin, selviää Taloustutkimuksen kyselystä.

25.03.2019 Uutinen
Oppivelvollisuus jatkumaan toiselle asteelle? Kansalta vahva tuki

Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että oppivelvollisuuden pitäisi jatkua toiselle asteelle. Tämä on saanut tukea myös tutkijoilta. Puolueet ovat asiasta eri linjoilla, mutta päättäjätkin lupaavat toimia, jotta kaikki saavat toisen asteen tutkinnon.

22.03.2019 Uutinen
6 tapaa, joilla koulutuksesta on leikattu – ja miksi sen pitää loppua

Koulutuksesta on leikattu yli 2 miljardia euroa vuosina 2012–2019. Leikkausten vuoksi opetustunteja on vähennetty, opettajia irtisanottu ja opetusryhmiä suurennettu.

22.03.2019 Blogi
Lukion opetussuunnitelmaluonnos kommentoitavana – tässä OAJ:n tärpit

Vuonna 2021 käyttöön tulevan lukion uuden opetussuunnitelman luonnos on nyt verkossa kommentoitavana. OAJ:n asiantuntijat vinkkaavat, että huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi arviointia, erityisopetusta sekä opintokokonaisuuksia ja moduuleja koskeviin lukuihin.

19.03.2019 Uutinen