Ajankohtaista
Neuvottelujärjestö JUKOn yliopistoneuvottelukunta ja JUKOn hallitus ovat hyväksyneet yliopistoja ja harjoittelukouluja koskevan neuvottelutuloksen. OAJ olisi hylännyt sen, mutta OAJ:n äänimäärä ei riittänyt kumoamaan muiden järjestöjen yksimielistä hyväksyntää.
08.04.2022 UutinenYksityisen opetusalan sovittelu alkaa perjantaina 8.4. valtakunnansovittelijan toimistossa. Sovittelijana toimii Jukka Ahtela.
07.04.2022 UutinenValtakunnansovittelija esitti työ- ja elinkeinoministeriölle, että kunta-alan työmarkkinakiistan ratkomiseksi perustetaan erillinen sovittelulautakunta. Ministeri Tuula Haatainen päätti perustaa lautakunnan perjantaina 8.4.
07.04.2022 UutinenTunnelma Oulun Rotuaarilla oli maanantaina suorastaan riehakas. Meil on hyvä jengi koossa taas, ei todellakaan olla synnytty oottamaan, laulaa rap-artisti Sana.
06.04.2022 UutinenKymmenet peruskoulut, lukiot ja päiväkodit sulkivat ovensa tänään keskiviikkona, kun Oulun kaupungin palveluksessa olevat OAJ:n jäsenet aloittivat kahden vuorokauden mittaisen lakon. Lakossa on parituhatta peruskoulun, lukion ja varhaiskasvatuksen opettajaa, rehtoria ja päiväkodinjohtajaa.
06.04.2022 UutinenHelsingin Senaatintorille kokoontui tiistaina 5. huhtikuuta iso joukko kunta-alan ammattilaisia pitämään ääntä oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta.
06.04.2022 UutinenPalkkapäivä-mielenilmaus keräsi Senaatintorille tuulessa ja tuiskussakin satoja kunta-alan ammattilaisia pitämään ääntä sen puolesta, että työn arvo näkyisi myös tilillä ja työoloissa. Epäoikeudenmukaisen tilanteen korjaaminen vaatii palkkaohjelmaa, toteaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
05.04.2022 UutinenSekä OAJ:n tulo- ja palkkapoliittinen toimikunta maanantaina että OAJ:n hallitus tiistaina 5.4. ovat OAJ:n osalta hylänneet yliopistoja ja harjoittelukouluja koskevan neuvottelutuloksen.
05.04.2022 UutinenHistoriallinen lakko on nyt totta, kun kunta-alan opettajien lakko alkaa huomenna Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. Kaksipäiväinen lakko koskettaa yhteensä lähes 7000 opettajaa.
05.04.2022 UutinenTyönantaja on yrittänyt murtaa opettajien laillista lakkoa laittomin keinoin. OAJ muistuttaa, että kaikilla on oikeus osallistua lakkoon, myös rehtoreilla ja päiväkodinjohtajilla.
04.04.2022 UutinenViidentoista helsinkiläisen yksityiskoulun työ keskeytyy lakon takia viikoksi 19.4. lähtien, ellei Sivistan yksityiselle opetusalalle löydetä sitä ennen ratkaisua. OAJ ei suostunut heikennyksiin.
04.04.2022 UutinenOAJ, JHL ja Jyty ovat jättäneet yksityistä opetusalaa koskevan lakkovaroituksen tänään klo 12 valtakunnansovittelijalle ja Sivistystyönantajille. Lakko alkaisi 19.4. ja se kestäisi viikon 15 helsinkiläisessä yksityiskoulussa, ellei ratkaisua sitä ennen synny.
04.04.2022 TiedoteMikäli yksityisellä sosiaalipalvelualalla ei päästä sopuun, tiistaina 23.5. alkaa lakko. OAJ:n jäsenistä lakko koskee osaa yksityisissä päiväkodeissa työskenteleviä jäseniä. Tähän juttuun on koottu muistilista asioista, jotka lakossa olevan on hyvä tietää.
04.04.2022 UutinenYliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta syntyi varhain 3.4. aamulla neuvottelutulos. Ratkaisusta kerrotaan lähipäivinä, kun hallinnot ovat sen käsitelleet.
03.04.2022 UutinenOAJ:n neuvottelut Sivistystyönantajien yksityisen opetusalan työehtosopimuksista keskeytyivät tuloksettomina lauantai-iltana 2.4. OAJ:n neuvottelujohto pohtii syntynyttä tilannetta lähipäivinä.
02.04.2022 Uutinen