• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Moni puhuu opettajien työstä – nyt ääneen pääsevät työn parhaiten tuntevat

Opettajien työ lasten, nuorten ja aikuisten parissa luo koko yhteiskunnalle vakautta, sivistystä ja hyvinvointia. Työ luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja antaa ratkaisun avaimia myös kriisien keskellä, onpa kyse koronasta tai ilmastonmuutoksesta. Nyt käynnistyy suuri kampanja, jolla haluamme muistuttaa kaikkia suomalaisia ammatin merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa.

26.03.2021 Blogi
Onko kunnassasi ideoita oppimisen tuen kehittämiseen? Nyt kannattaa hakea avustusta!

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen oppimisen tukeen ja inkluusion kehittämiseen on haettavissa lähes 22 miljoonaa euroa. Avustusta kannattaa hakea, jos kunnassa on hyviä inklusiivisen opetuksen toimintatapoja, joiden levittäminen parantaisi tuen vaikuttavuutta muuallakin.

25.03.2021 Uutinen
Vuoden koulutusvaikuttajaksi valittiin jokainen suomalainen opettaja – poikkeusolot ovat korostaneet ammattitaitoa

OAJ:n hallitus on myöntänyt Vuoden koulutusvaikuttaja 2020 -tunnustuksen suomalaisille opettajille. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen julkaisi tunnustuksen saajan verkossa järjestetyillä Educa-messuilla.

30.01.2021 Uutinen
Osaavat opettajat ovat Suomelle lottovoitto

Opettajat tuottavat työllään osaamista ja sivistystä oppijoille mutta myös hyvää ja turvallista arkea ihan jokaiselle. Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja erityiskiitos opettajille! He ovat Suomen kallein aarre, josta täytyy pitää huolta, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

06.12.2020 Blogi
OAJ lähtee vahvistamaan opettajuuden arvostusta – ”Yhdessä pystymme vaikka mihin”

OAJ käynnistää ensi vuonna hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa opettajuuden arvostusta. Järjestö haluaa havahduttaa suomalaisia siihen, miten tärkeää OAJ:n jäsenten tekemä työ on koko yhteiskunnalle. Koko OAJ-yhteisön toivotaan innostuvan mukaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

19.11.2020 Uutinen
Kohti maailmanmestaruutta

Miten Suomi pärjää kansainvälisesti, jos koulutusjärjestelmiä verrataan koulutukseen panostamisen, varhaiskasvatuksen ja korkeakoulututkintojen suorittaneiden osalta?

18.11.2020 Blogi
Kaksivuotinen esiopetus edistää koulutuksellista tasa-arvoa

OAJ kannattaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilua ja sen tavoitteita. Maksuton kaksivuotinen esiopetus oli yksi OAJ:n eduskuntavaalitavoitteista vuonna 2019. OAJ:n mielestä uudistus vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja edistää esiopetuksen vaikuttavuutta.

04.11.2020 Lausunto
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu toteutumassa – OAJ:n vaikuttaminen kantaa hedelmää

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun on määrä alkaa ensi vuonna. OAJ on pitkään esittänyt esiopetuksen laajentamista kaksivuotiseksi, ja se on muun muassa osa OAJ:n oppivelvollisuusmallia.

09.10.2020 Uutinen
Lisää opettajia ja opetustunteja mutta myös huteja – OAJ selvitti, miten koronatukea käytetään 

Koronatilanteen vaikutusten tasoittamiseen tarkoitettu valtionavustus on todella tärkeä oppimisen vajeiden korjaamiseksi. Mutta mihin avustusta on käytetty? OAJ selvitti kysymällä asiasta 20 suurimman kunnan pääluottamusmiehiltä.

22.09.2020 Uutinen
Kasvun ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa saatava vihdoinkin kuntoon

Varhaiskasvatukseen on odotettu parempia tuen pykäliä jo vuosia. Ensimmäinen yritys oli 2010-luvun alkuvuosina, kun varhaiskasvatuslakia laadittiin. Lakiin ei tuolloin kirjattu säädöksiä, mutta saatiin lupaus, että ne laaditaan lain toisessa vaiheessa. Toisin kävi. Varhaiskasvatuslakia uudistettiin lähes kaksi vuotta sitten. Tuen pykälät jäivät taas uupumaan. Nyt on saatava aikaan korjaus, erityisasiantuntija Kirsi Sutton OAJ:stä sanoo.

10.06.2020 Näkemys
OAJ:llä uusi malli oppimisen tuen turvaamiseen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle 

Oppimisen tuen ketjusta pitää saada yhtenäinen ja vahva ja sen pitää ulottua kolmiportaisena varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, vaatii OAJ. Järjestö on laatinut oman mallinsa oppimisen tuen ja siihen kuuluvan erityisopetuksen ongelmien korjaamiseksi. 

27.05.2020 Tiedote
Mikä toimii ja mikä mättää opetuksen arjessa? Jäsen, vastaa kyselyyn!

OAJ selvittää, miten korona-ajan opetusjärjestelyt ovat toimineet varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo kannustaa vastaamaan kyselyihin. Se on helppo tapa auttaa parantamaan toimimattomia käytäntöjä ja levittämään hyviä.

25.05.2020 Uutinen
Nämä 9 asiaa työnantajan pitää varmistaa ennen lähiopetukseen paluuta

Koulujen ja päiväkotien pitää olla turvallisia paikkoja lapsille ja henkilöstölle. Viranomaisten valtakunnalliset ohjeet jättävät valitettavasti turvallisuuden näkökulmasta paljon toivomisen varaa. Vastuu turvallisuudesta on varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjällä. Työsuojeluvaltuutetut ovat avainroolissa varmistamassa, että työnantajat kantavat vastuunsa turvallisuuden takaamisesta. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen ja johtava lakimies Erkki Mustonen listaavat 9 asiaa, jotka jokaisen työnantajan pitää varmistaa.

08.05.2020 Näkemys
Opettajat lasten pelastajina

Koko maailmaa runteleva korona-pandemia on mullistanut meidän kaikkien elämän. Huoli terveydestä ja tulevaisuuden näkymien epäselvyys luovat epävarmuutta ja myös pelkoa. Toisaalta syntyy myös tuttua henkeä, että tästä selvitään ja tämä hoidetaan.

08.05.2020 Blogi
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja: Meillä on hätä omasta ja läheisten terveydestä

Korona on ajanut ison osan suomalaisista tekemään töitä kotoa käsin. Varhaiskasvatuksessa lähiopetus on jatkunut, eikä suojavarusteista ole tietoakaan. Opettajilla ja päiväkodin johtajilla onkin hätää omasta ja läheisten terveydestä sekä lomautuksista, kertoo lomalle joutunut varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sanna Tilli.

27.04.2020 Uutinen