• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Lakkokevät osoitti: Työelämän ihmisoikeuksien puolustamista tarvitaan Suomessakin

29.09.2022 - 15.52 Blogi
Kuvituskuva

Viime keväänä opettajien lakkorintama piti, vaikka työnantaja yritti sitä härskisti rikkoa. Tästä saamme voimaa myös kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Nyt jos koskaan on tärkeä pitää kiinni demokratian peruselementeistä, joihin myös työelämän ihmisoikeudet ja oikeus lakkoilla kuuluvat.

Suomi on monien mittareiden mukaan maailman kärkimaita. Olemme maailman onnellisimpia sekä yksi maailman demokraattisimmista ja parhaiten ay-oikeuksia toteuttavista kansoista. Korruptiota meillä ei juuri ole, ja sääntöjä noudatamme usein pilkun tarkasti. Mutta onko tämä koko totuus?

Työskentelemme OAJ:nä maailmalla reilumman työelämän eteen. Emme voi kuitenkaan kotimaassakaan tuudittautua siihen, että tilanne pysyisi näin vahvana ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittavana.

Työskentelemme OAJ:nä maailmalla reilumman työelämän eteen.

Keskustelut lakko-oikeuden rajaamisesta ovat olleet esillä hoitajien lakkojen, mutta jo pidempään teollisuuden lakkojen yhteydessä. Kunta-alan lakot aiemmin tänä vuonna osoittivat, että työelämän ihmisoikeuksissa on puolustamista myös Suomessa.

Työnantajan härskeistä yrityksistä huolimatta lakkorintama piti

Viime keväänä olimme kumpikin mukana järjestämässä historiallista kunta-alan lakkoa. Tuolloin törmäsimme työnantajapuolen työtaistelutoimenpiteisiin, joihin emme olisi uskoneet julkisella sektorilla törmäävämme.

Esihenkilöt tiedustelivat lakossa olleiden kuntien työntekijöiltä osallistumisesta lakkoon. Samalla työnantaja yritti selvittää ketkä kuuluvat ammattiliittoon. Nämä ovat tietosuojavaltuutetun mukaan erityisiä tietoja, joita on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittely voi aiheuttaa huomattavia riskejä henkilön perusoikeuksille ja -vapauksille.

Tuomitsimme toimenpiteet nopeasti ja kerroimme jäsenillemme, että kyselyihin ei tule vastata. Painostuksesta huolimatta lakkorintama pitikin erinomaisesti jäsentemme keskuudessa.

Työtuomioistuin vahvisti: esihenkilöt saavat osallistua lakkoon

Erityisen tuomittavaa oli työnantajan pyrkimys esihenkilöiden, kuten rehtorien, koulunjohtajien ja päiväkodinjohtajien rajaamiseksi lakon ulkopuolelle. Samalla työnantajat rajasivat virallisilla päätöksillä yksittäisten ammattiliittojen jäsenten lakko-oikeutta.

Puutuimme näihin välittömästi niin mediassa kuin jäsenviestinnässä. Ryhdyimme myös virallisiin toimiin yhdessä JUKOn kanssa ja veimme asian työtuomioistuimen käsittelyyn. Saimme sieltä kesäkuussa päätöksen, joka tuomitsi työnantajan toimet yksiselitteisesti.

Jokaisella jäsenellämme on oikeus osallistua järjestön päättämään lakkoon, vaikka hän toimisi esihenkilötehtävissä.

Opettajien oikeuksia ajettava globaalisti

Nämä kokemukset kotimaasta ovat omiaan motivoimaan meitä kansainvälisessä kehitysyhteistyössä. OAJ on kasvattanut rooliaan solidaarisuustyössä määrätietoisesti vuoden 2019 keväästä lähtien, jolloin OAJ:n valtuusto linjasi, että järjestö käyttää tulevaisuudessa 0,7 prosenttia jäsenmaksutuotoista kehitysyhteistyöhön ja muuhun solidaarisuustyöhön.

Aloitimme keväällä 2020 Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin kanssa ulkoministeriön tukemana kaksivuotisen kehitysyhteistyöhankkeen, jossa vahvistamme opettajien ammattiyhdistystoimintaa eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Eswatinissa.

OAJ on kasvattanut rooliaan solidaarisuustyössä määrätietoisesti.

Absoluuttisessa monarkiassa elävät opettajat ovat saaneet perustaa opettajille yhdistyksen, mutta sillä ei ole edunvalvonnallisia oikeuksia. ILO:n työelämän oikeudet eivät toteudu Eswatinissa opettajien kuten eivät muidenkaan työntekijäryhmien kohdalla. Palkat sanellaan ja mielenilmauksissa opettajia pahoinpidellään. Tästä huolimatta ammattiyhdistystoiminnan aktiivit ovat valmiita ottamaan riskejä, järjestämään kokouksia ja hankkimaan jäseniä.

Hankkeen aikana muun muassa paikallisten aktiivien tietoa työelämän ihmisoikeuksista lisättiin ja työpaikkojen yhteysopettajia koulutettiin ammattiyhdistysasioista.

Työn on jatkuttava – globaalit haasteet eivät pysähdy kansallisvaltioiden rajoille

Työ Eswatinin opettajien kanssa jatkuu vuosina 2022–2025 laajemmassa eteläisen Afrikan yhteishankkeessa, jossa on mukana myös Education Internationalin Afrikan toimisto sekä Mosambikin ja Etelä-Afrikan opettajien järjestöjä.

Vuosille 2022–2025 olemme aloittaneet myös uusia hankkeita yhdessä SASKin kanssa. Yhteisenä tavoitteenamme on vahvistaa työelämän ihmisoikeuksia opetusalalla myös globaalisti ja rakentaa näin kestävämpää tulevaisuutta meille jokaiselle.

Solidaarisuustyö on tärkeää, sillä globaalin maailman haasteet eivät pysähdy kansallisvaltioiden rajoille.

Meidänkin on taisteltava oikeuksiemme puolesta

Lakkokevät osoitti, että työelämän ihmisoikeuksien puolustamista tarvitaan myös Suomessa. Opettajat osoittivat keväällä hienoa päämäärätietoisuutta lakkokaupungeissa. Työnantajan yrityksiin hajottaa lakkorintamaa ei alistuttu.

Jos me emme pidä kiinni oikeuksistamme, niitä rikotaan myös meillä Suomessa.

Kun työnantaja kysyi lakkoon osallistumisesta, niin jäsenet jättivät määrätietoisesti vastaamatta, kuten pitääkin. Kun työnantajan päätöksissä yksittäiset jäsenet rajattiin lakon ulkopuolelle, niin lakkoon osallistuttiin siitä huolimatta.

Kevään lakkoihin liittyvä yllättäväkin tarve puolustaa ay-oikeuksia määrätietoisesti ja aktiivisesti osoitti, että jos me emme pidä kiinni oikeuksistamme, niitä rikotaan myös meillä Suomessa ja työntekijöiden oikeuksia loukataan.

Nyt jos koskaan on tärkeä pitää kiinni demokratian peruselementeistä, joihin myös työelämän ihmisoikeudet ja oikeus lakkoilla kuuluvat.

 

Jenni Arnkil
järjestöpäällikkö, OAJ
Twitter: @jenniarnkil

Kaj Raiskio
erityisasiantuntija, OAJ
Twitter: @kajraiskio

Jenni Arnkil ja Kaj Raiskio vastaavat OAJ:ssä kehitysyhteistyöstä ja muusta solidaarisuustyöstä. Blogeissaan he tarkastelevat maailmaa koulutuksen ja solidaarisuuden näkökulmasta.

 

Yhteisblogi
Yhteisblogi