Maailman paras peruskoulu vai vuotava laiva – Pitääkö peruskoulusta olla huolissaan?
Tuntuu varmasti ristiriitaiselta seurata keskustelua peruskoulun tilasta. Puhujasta ja tilanteesta riippuen Suomen peruskoulua ylistetään maailman parhaana tai sitten kuvataan koulun ja Pisa-tulostemme romahdusta. Ristiriitaa vain vahvistavat julkisen keskustelun ja uutisoinnin laatu, joka on lyhytjänteistä ja mustavalkoista: kaikki on upeaa / kaikki on mennyt – ennen oli paremmin / kaikki on uudistettava.
Ratkaisujen etsiminen on aloitettava tosiasioiden tunnustamisesta. Onko (maailman parhaan) peruskoulumme tilasta oltava huolissaan?
Suomalaisen peruskoulun tulokset ovat 2000-luvulla olleet erinomaisia, jopa parempia kuin Suomessa on edes ymmärretty. Esimerkiksi kansainvälistä Pisa-tutkimusta on julkaistu 15 vuoden ajan, ja vain muutama maa on koko tämän ajan säilynyt tutkimuksen kärkisijoilla, Suomi yhtenä näistä.
Kansainvälistä huomiota on herättänyt erityisesti Suomen tulosten tasa-arvoisuus. Oppilaiden tulosten hajonta on ollut pienintä maailmassa, eroja maan sisällä tai koulujen välillä ei juuri ole ollut. Tuloksemme eivät ole tästä huolimatta kertoneet ”tasapäistämisestä”. Suomen huippuoppilaat ovat olleet kansainvälisesti vertaillenkin huippuja. Samalla heikosti koulussa pärjänneiden osuus on Suomessa ollut muihin maihin verrattuna hyvin pieni. Peruskoulu on tällä mittarilla lunastanut tasa-arvolupauksensa hienosti.
Vaikka Suomen Pisa-tulokset ovat laskeneet viimeisen kymmenen vuoden ajan jopa nopeimmin OECD:n maista, ovat ne edelleen erinomaisia johtuen Suomen todella korkeasta lähtötasosta. Vuosi sitten julkaistu uusin tulos oli Suomen Pisa-historian huonoin. Jos kuitenkin tarkastelisimme ainoastaan kansainvälisiä vertailuja ja maiden rankingeja, voisimme jäädä myhäillen taputtelemaan toisiamme selkään: Huipulla ollaan.
Ellei halua huolestua, kannattaa lukeminen päättää tähän. Tilanne ei nimittäin ole näin valoisa. Peruskoulun tilaan on pureuduttava syvemmälle. Mitä Suomessa on tapahtunut?
Dramaattisinta viimeisimmissä Pisa-tuloksissa on ollut se, että ne kertovat koulutuksellisen tasa-arvon murentumisesta peruskoulussa. Juuri suurimmissa vahvuuksissamme on kuin hiipien tapahtumassa nopeita muutoksia.
Erot, jotka aiemmin olivat maailman pienimpiä, ovat nyt kasvamassa
Hyvin ja heikosti menestyvien oppilaiden välillä
Yhä suurempi osa oppilaista ei tavoita edes vähimmäisosaamista, jota jatko-opinnoissa ja työ- sekä arkielämässä vaaditaan. Matematiikan osalta näiden oppilaiden osuus on kaksinkertaistunut, luonnontieteiden osalta jopa kolminkertaistunut noin kymmenessä vuodessa. Joka kymmenes nuori ei tavoita lukutaidon minimitasoa, ja pojilla tämä osuus on vielä suurempi.
Maan eri alueiden välillä
Pääkaupunkiseutu erottuu muun maan tuloksista kirkkaasti edukseen ja kilpailee tuloksillaan Aasian huippualueiden kanssa. Kun muun Suomen tulokset heikkenivät, pääkaupunkiseudun tulokset paranivat. Eroja on nyt havaittavissa myös kaupunkikoulujen eduksi maaseutukouluihin verrattaessa.
Eri sosioekonomisista taustoista tulleiden oppilaiden kesken
Aiemmin oppilaiden kotitaustan (vanhempien koulutustaso, työ ja toimeentulo) yhteys oppimistuloksiin oli Suomessa OECD-maiden vähäisimpiä. Tämä yhteys on nopeasti vahvistunut ja on nyt samanlainen kuin OECD:n maissa keskimäärin.
Tyttöjen ja poikien välillä
Pojat ovat Suomessa selvästi yliedustettuina erityisesti heikosti menestyvien oppilaiden joukossa (noin 2/3 heikoista on poikia).
Koulujen välillä
Etenkin suurissa kaupungeissa kouluvalinta on kiihdyttänyt koulujen eriytymistä. Toisen asteen tutkinnon saavuttavien osuus koulun oppilaista vaihtelee alle 60 prosentista 90 prosenttiin. Koulujen parhaan ja heikoimman kymmenyksen keskimääräisessä Pisa-tuloksessa on liki neljän kouluvuoden ero, mikä on kasvanut esimerkiksi suhteessa muihin Pohjoismaihin.
Ei ole ihme, että eroja on syntynyt Pisan kaltaisissa oppimistulosten mittauksissa, kun tarkastelee perusopetuksen järjestämisessä syntyneitä eroja. Perusopetuksen tasa-arvo, laatu ja tulokset ovat paljolti kiinni siitä, miten opetus paikallisesti järjestetään. Valitettavasti väljästä lainsäädännöstä ja valtion rahoitusosuuden kapeudesta johtuen kuntien pyrkimykset ja edellytykset järjestää perusopetusta ovat hyvin erilaisia, ja kuntien väliset laatuerot ovat kasvaneet kuin hiipien 2000-luvulla.
Esimerkiksi:
- Oppilaiden saaman opetuksen määrässä voi olla jopa yli puolen kouluvuoden mittainen ero (jopa 12 vuosiviikkotuntia) perusopetuksen aikana.
- Kunnan suurimman opetusryhmän koko voi vaihdella 14–38 oppilaan välillä. Tämä siitä huolimatta, että uusi opetussuunnitelma edellyttää yhä yksilöllisempää opetusta oppilaille, ja ryhmissä on yhä useampia vahvempaa tukea tarvitsevia oppilaita.
- Oppimisen vahvempaa tukea saa osassa kuntia huomattavan pieni osuus oppilaista. (15 kunnassa erityistä tukea saavien oppilaiden osuus on alle 3 % oppilaista – yli 30 kunnassa tätä tukea saa yli 10 % oppilaista) Näin suuret erot eivät ole selitettävissä oppilaiden tuen tarpeen eroilla.
- Koulujen väliset erot kasvavat huimasti kouluvalinnan kiihtyessä etenkin suurissa kaupungeissa.
- Uuden opetussuunnitelman toimeenpanoa tukeva opettajien täydennyskoulutus on useissa kunnissa ollut täysin puutteellista.
- Uuden oppimisen edellyttämissä materiaaleissa ja välineissä (esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologiset laitteet ja uudet oppimateriaalit) on suuria puutteita.
- Suurella osalla kunnista ei ole lainkaan lain jo 20 vuoden ajan edellyttämää koulutuksen arviointijärjestelmää (Karvi 4:2017)
Meillä on siis syytä olla huolissamme peruskoulun tilasta. Suomalainen peruskoulu on yhä maailman paras, mutta ei valitettavasti enää joka kunnassa.
Jaakko Salo
erityisasiantuntija
OAJ