• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Luukkainen: korkea opettajankoulutus on menestyksen avain

09.05.2018 - 00.00 Uutinen
Kuvituskuva

Koulutuksen menestystarina perustuu aina korkeasti koulutettuihin opettajiin, joilla on laaja pedagoginen vapaus. Tästä OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen muistutti myös pohjoismaisia opettajankouluttajia tiistaina 8. toukokuuta Vaasassa.

Korkeatasoinen opettajankoulutus, vahva teoreettinen ja käytännön opetustyön osaaminen sekä opettajan pedagoginen vapaus muodostavat Luukkaisen mukaan koulutuksen laadun peruskallion, jolle kansakunnan osaaminen voidaan rakentaa. Opettajien johdolla oppiminen uudistuu.
 
– Koulun uudistaminen kytkeytyy vahvasti oppimisen ja pedagogiikan tuntemiseen ja sen omakohtaiseen pohtimiseen. Opetussuunnitelmat luovat tavoitteiston sekä raamit opetustyölle ja suuntaavat uuden pedagogiikan sekä koulukulttuurin ja opettajuuden muutosta. Opettaja on yhdessä yhteisönsä kanssa aina avainhenkilö muutoksen tekemisessä ja sen tavoitteiden saavuttamisessa, Luukkainen totesi.
 
Täydennyskoulutus yhä tärkeämpää
 
Luukkainen muistutti, että opettajilla ja heidän esimiehillään pitää olla mahdollisuus myös kehittyä omassa työssään.
 
– Tavoitteenamme tulee olla, että jokaisella opettajalla on mahdollisuus osallistua koulutukseen ja kehittää omaa osaamistaan läpi työuran. Erityinen huomio meidän tulee kiinnittää niin mentorointiin työuran alkuvaiheissa kuin osaamisen hyödyntämiseen ja sen tukemiseen uran loppuvaiheissa.
 
Oppilaitosyhteisöjen yhteisen toimintakulttuurin merkitys korostuu kaiken aikaa. Luukkainen muistutti, että hyvä toimintakulttuuri ja yhteisöllisyys toimivat myös jaksamisen tukena opettajan vaativassa työssä. Lisäksi ne toimivat mallina kasvaville kansalaisille aikuisten tavasta toimia.
 
OAJ valmistautuu vaaleihin
 
Olli Luukkainen kertoi myös OAJ:n valmistautumisesta eduskuntavaaleihin. Tärkein tavoite on rahoituksen vahvistaminen koko koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen alueella.
 
OAJ:n kärkiaiheita vaalien alla ovat yhteiskunnan syvenevä polarisaatio, heikentynyt turvallisuuden tunne, työllisyyttä haastava teknologian ja elinkeinorakenteen muutos, kansalaisten osattomuus, uutta ajattelua edellyttävät globaalit haasteet, politiikan teon syklin lyhytjänteisyys ja pirstaleisuus, kaupungistuminen, Suomen koulutustason uhkaava lasku, osaamisen ja työvoiman tarjonnan kohtaanto-ongelma ja syrjäytyminen.
 
– Haluamme nostaa esille koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen roolia ratkaisujen tekijöinä, mutta myös niiden ongelmia ennalta ehkäisevää roolia. Pyrkimyksenämme on tätä kautta myös vahvistaa toimialamme rahoitusta, Luukkainen totesi.
 
Teksti: Riitta Korkeakivi