• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Opettajien maailmankongressi korosti oikeutta ay-toimintaan

29.07.2019 - 11.41 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ piti kansainvälisen opettajajärjestön Education Internationalin kongressissa neljä puheenvuoroa, joissa puolustettiin opettajan pedagogista vapautta ja autonomiaa, tyttöjen ja naisten oikeuksia koulutukseen ja tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin, demokratian ja oikeusvaltion periaatteita sekä opettajien roolia tulevaisuuden haasteiden kohtaamisessa.

Education Internationalin EI:n kongressi päättyi Thaimaassa Bangkokissa perjantaina 26.7. Suomen kuusijäseninen delegaatio oli mukana valitsemassa puheenjohtajan, pääsihteerin ja hallituksen jäsenet. Puheenjohtajana jatkaa Susan Hopgood Australiasta ja pääsihteerinä David Edwards Yhdysvalloista.

– Hallituksen pohjoismaisia järjestöjä edustavat jäsenet uusivat paikkansa. Johanna Jaara Åstrand Lärarförbundetista sekä Steffen Handal Utdanningsförbundetista jatkavat hallitustyöskentelyä, kongressin vaalivaliokunnan puheenjohtajana toiminut OAJ:n kansainvälisten asioiden koordinaattori Anders Rusk iloitsee.

Kokous päätti myös ohjelmasta ja budjetista seuraavalle nelivuotiskaudelle sekä lisäyksistä sääntöihin. Kokous hyväksyi 46 päätöslauselmaa viidestä teemasta: Unions taking the Lead, Promoting Democracy, Human and Trade Union Rights, Advancing the Profession sekä Ensuring Free Quality Education for All.

Lasten oikeus koulutukseen ja opettajan pedagoginen vapaus vahvasti esillä

Kokoustyöskentelyn lisäksi OAJ:n edustajat tapasivat yhteistyökumppaneita ja osallistuivat aktiivisesti työpajoihin, joissa käsiteltiin opetusta ja teknologiaa, ammattiliittojen uudistumista, nuorten jäsenten huomioimista liittojen toiminnassa sekä varhaiskasvatusta. Opetusta ja teknologiaa koskevassa työpajassa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sekä FSL:n puheenjohtaja Christer Holmlund vetivät keskustelua.

– Kongressi korosti voimakkaasti jokaisen lapsen oikeutta koulutukseen, julkista ja laadukasta koulutusta varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle, opettajan pedagogista vapautta, ihmisoikeuksia ja oikeutta osallistua ammattiyhdistystoimintaan sekä liittojen vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisessa, Luukkainen kertoo.

Seuraava EI:n kongressi järjestetään vuonna 2023.

Lisätietoja ei-ie.org

Teksti: Maija-Leena Nissilä