• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Työsuojeluvaltuutettu: Työmäärän kasvusta puhutaan, nyt tarvitaan tekoja työn rajaamiseen

25.10.2019 - 09.00 Uutinen
Kuvituskuva

Pedagogisten järjestöjen syysseminaarissa tartutaan koulutuspoliittisten kysymysten lisäksi laajasti työhyvinvointiin. Seminaariin osallistuva työsuojeluvaltuutettu Hanna Näremaa-Perälä kokosi vinkit, miten tarttua työkuormitukseen kouluissa.

Miten opettajan perustehtävä määritellään? Kuka määrittää, mitä jätetään tekemättä, kun työaika ei riitä?

Näihin kysymyksiin olisi jokaisella koululla hyvä olla selkeä vastaus, jotta opettajien ja rehtorien työkuormaa päästään purkamaan.

Näin pohtii Helsingin perusopetuksen työsuojeluvaltuutettu Hanna Näremaa-Perälä. Hän osallistuu tänään OAJ:n pedagogisten järjestöjen syysseminaarin paneelikeskusteluun, jossa ruoditaan opettajien työhyvinvoinnin kipupisteitä.

Työn karsimisesta käytännössä puhuttava enemmän

Jaksaminen Suomen kouluissa on tutkitusti koetuksella. Kunta10-tutkimuksen mukaan puolet opettajista kokee, että työtaakka on kasvanut sietämättömäksi.

– Käytännössähän on niin, että opettajan työaika ei riitä kaikkialta puskeviin töihin. Työn rajaamisesta puhutaan jatkuvasta, mutta se, miten työtä karsitaan, on jäänyt vähemmälle, Näremaa-Perälää sanoo.

Henkisesti opettajia kuormittavat työsuojeluvaltuutetun mukaan muun muassa ihmissuhteet ja työn säläisyys, kun turhan montaa asiaa pitäisi edistää samaan aikaan.

Ulkoisesti opettajia kuormittavat työympäristöön liittyvät ongelmat, kuten sisäilma tai melu.

Esimiehen tukea tarvitaan työkuorman purkamiseen

Näremaa-Perälä muistuttaa, että rehtoritkin ovat hyvin ylikuormittuneita, joten pedagogiselle johtamiselle jää entistä vähemmän aikaa.

Keväällä 2019 aluehallintovirasto neuvoi Helsingin kaupunkia tekemään peruskoulujen rehtorien kuormitukselle jotain.

Sittemmin suuriin, noin tuhannen oppilaan kouluihin on Helsingissä saatu palkattua rehtorin tueksi yhdestä kahteen virka-apulaisrehtoria. Kun nimike on virka-apulaisrehtori, opetusvelvollisuutta ei ole, joten apu on tullut suoraan johtamiseen.

– Johtamiseen kannattaa aina satsata, koska ilman esimiehen tukea työkuormaa on mahdotonta purkaa.

Näremaa-Perälän tuunausvinkit työyhteisölle

1. Ajatelkaa työhyvinvointia kokonaisvaltaisesti

a) Opettajat usein pitävät työstään. Mielekäs työ synnyttää hyvinvointia.
b) Ulkoiset laastarit, kuten rentoutumiskeinot, voivat auttaa, mutta ne eivät poista itse kuormitusongelmaa.

2. Tärkeää on ratkoa ongelmia yhdessä, jotta kukaan ei jää yksin:

a) Mitkä ovat työpaikan arvot?
b) Mikä on perustehtävä ja miten siihen voi keskittyä?
c) Kuka päättää, mitä jätetään tekemättä?
d) Innostumiselle ja intohimoille on oltava työssä sijansa, jotta työn mielekkyys säilyy. Miten innostuminen tasapainotetaan perustehtävän kanssa?

3. Sopikaa yhdessä selkeät säännöt, jotta työ ei tunnu rajattomalta:

a) Millä tarkkuudella pedagogiset asiakirjat kirjoitetaan?
b) Miten paljon yhteistyötä vanhempien kanssa tehdään?
c) Miten pitkiä Wilma-viestejä kirjoitetaan?
d) Milloin pitää olla tavoitettavissa?
e) Mihin kehittämishankkeisiin osallistutaan, millä edellytyksin ja kuka tekee mitäkin ja millaisella työajalla?

4.Kaikkeen edellä kuvattuun tarvitaan esimiesten tukea

a) Opettajien kannattaa pitää yhteisiä asioita aktiivisesti esillä työpaikan kokouksissa.
b) Rehtorin työkuorman purkaminen tämän oman esimiehen johdolla on olennaista.

 
Pedagogisten opettajajärjestöjen syysseminaari 
  • Syysseminaarin ohjelmassa tarkastellaan koulutusta ja sen tulevaisuudennäkymiä opettajan työn ja työssä jaksamisen näkökulmasta.
  • Seminaarissa keskustellaan myös yleissivistävän koulutuksen ajankohtaisista koulutuspoliittisista linjauksista ja tulevista uudistuksista.
  • Poen seminaari Akavatalolla Helsingissä, 25.–26. lokakuuta.


Teksti ja kuva: Salla Hongisto

Työhyvinvoinnin lukuvuosi

OAJ tarjoaa työkaluja työssäjaksamiseen läpi lukuvuoden. Koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden ongelmiin vastataan kuukausittain vaihtuvin teemoin. Tutustu vinkkeihin ja hyvinvointietuihin!

Työhyvinvointivuosi