• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Vaaliehdokkaat ymmärtävät ammatillista koulutusta, korkeakoulujen merkitys on vieraampi 

10.06.2021 - 13.23 Uutinen
Kuvituskuva

Ammatillisen koulutuksen ja etenkin korkeakoulutuksen merkitys sijaintikunnalleen on osalle kuntapäättäjistä vielä vieras asia. Oppilaitosten myönteinen vaikutus kunnan elinvoimaan nähdään OAJ:n vaalikonevastausten mukaan selvimmin suurissa kaupungeissa.  

OAJ:n vaalikoneen perusteella ammatillinen koulutus on valtuustoihin pyrkiville melko tuttua, sillä heistä 73 prosenttia uskoo siihen, että yritysten ja elinkeinoelämän kanssa tehtävä yhteistyö kuuluu myös kuntapäättäjille. OAJ:n kanssa täysin samaa mieltä valtuutettujen roolista oli vajaat 60 prosenttia vaalikoneeseen vastanneista. Selkeimmin järjestön kannan jakoivat Vantaan (77 %) ja Jyväskylän (76 %) kuntavaaliehdokkaat. 

Jokainen kuntapäättäjä voi vaikuttaa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, sillä oppilaitosten hallituksissa istuu omistajakuntien edustajia. Kuntapäättäjien on OAJ:n mielestä omalla toiminnallaan vaikutettava siihen, että ammatillisen koulutuksen yhteistyö alueen yritysten ja elinkeinoelämän kanssa toimii hyvin. Koulutuksen kehittäminen ja oppilaitosten toimintaedellytysten parantaminen on tärkeää alueen elinvoiman kehittymiselle. 

Korkeakoulujen tarpeet ovat kuntapäättäjille etäisempi asia ja ero kaikkien vaalikoneeseen vastanneiden ja suurten kaupunkien ehdokkaiden välillä on selkeä. Vaalikoneväitteen ”Alueellani olevan korkeakoulun ja sen yhteisön tarpeet on otettava vahvasti huomioon kunnan omassa päätöksenteossa” on valmis hyväksymään hieman yli puolet kaikista koneeseen vastanneista kuntavaaliehdokkaista. 

Suurten kaupunkien osuudet vaihtelevat vantaalaisehdokkaiden 63 prosentista useiden kaupunkien melko tasaiseen päälle 70 prosentin kannatukseen ja kärkisijan ottaneiden turkulaisehdokkaiden lähes 80 prosentin kannatuslukemaan. Suurissa kaupungeissa korkeakoulujen merkitys on siis päättäjille tutumpaa.  

Oppilaitokset merkittäviä alueiden elinvoimalle 

OAJ:n mielestä kunta varmistaa korkeakoulun ja sen yhteisön toimintaedellytykset parhaiten käymällä aktiivista vuoropuhelua oppilaitosten edustajien kanssa esimerkiksi kaavoitukseen ja infraan liittyvissä asioissa.   

Korkeakoulut ovat merkittäviä paitsi alueen elinvoimalle ja imagolle myös suoraan alueen taloudelle. Esimerkiksi Lappeenrannassa sijaitseva LUT on laskenut tuovansa alueen talouteen 100 miljoonan euron potin vuosittain. Summa koostuu työntekijöiden palkoista ja opiskelijoiden kulutuksesta.  

Kuntavaaleissa päähuomion saavat monesti kunnan lakisääteiset tehtävät, varhaiskasvatus ja esi- ja perusopetus. Kunnan elinvoiman kannalta on kuitenkin ensisijaista, että kuntapäättäjät ymmärtävät ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen merkityksen alueelleen.  

Alueiden elinvoimaan vaikuttavat muun muassa koulutusmahdollisuudet, yritysten tarvitsema ammattitaitoinen työvoima ja työvoiman saatavuus. Oppilaitosten, kuntien ja alueen yritysten toimiva ja tiivis yhteistyö vahvistaa koko seutukuntaa. 

Teksti: Airi Vuolle

Jaa