• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Valtion toisen vuoden palkkaneuvotteluissa ei saavutettu tulosta määräaikaan mennessä

Valtion virka- ja työehtosopimuksen toisen vuoden palkankorotuksia koskevissa neuvotteluissa ei onnistuttu saavuttamaan tulosta määräaikaan 21.12. mennessä. Osapuolet sopivat, että neuvottelut jatkuvat tammikuussa. OAJ:n jäseniä sopimuksen piirissä on reilu 600.

21.12.2022 Uutinen
OAJ: Maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaitokoulutuksen rahoitusta on vahvistettava

Luku- ja kirjoitustaidon opettaminen maahanmuuttajille on ollut vuodesta 2018 vapaan sivistystyön tehtävä. Taitojen saavuttamisen esteenä on Karvin tuoreen selvityksen mukaan esimerkiksi koulutuksen rahoitusmalli. OAJ vaatii, että nykyistä mallia muutetaan, jotta jokaisella luku- ja kirjoitustaidottomalla maahanmuuttajalla olisi mahdollisuus saada tarvitsemaansa koulutusta.

20.12.2022 Uutinen
OAJ: Opinto-ohjauksessa liian suuria eroja – opiskelijoiden yhdenvertaisuus ei toteudu

Yhden opinto-ohjaajan vastuulla olevien opiskelijoiden määrä vaihtelee suuresti. Tämä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan ja vaikuttaa opinto-ohjaajien sekä muiden opettajien työhyvinvointiin.

16.12.2022 Uutinen
Lukiokoulutuksen rahoitus ei riitä kattamaan kustannuksia – järjestöt vaativat tulevalta hallitukselta muutosta

Opettajia, opettajaopiskelijoita, lukiolaisia ja yksityisen opetusalan työnantajia edustavat järjestöt vaativat muutoksia lukiokoulutuksen rahoitukseen. Nykyisellään lukiokoulutuksen rahoitus ei vastaa sen todellisia kustannuksia, järjestöt huomauttavat yhteisessä kannanotossaan.

14.12.2022 Uutinen
Kotoutumiskoulutuksen kilpailutus asettaa opettajat epävarmaan työtilanteeseen

Kotoutumiskoulutuksen kilpailuttaminen aiheuttaa muun muassa epävarmuutta alan opettajien työtilanteeseen ja sitä kautta myös hyvinvointiin sekä alan houkuttelevuuteen. OAJ vaatii, että kotoutumiskoulutus on siirrettävä osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön alaista koulutuskokonaisuutta.

13.12.2022 Uutinen
Suomen ykköspoliitikot pääsevät ihan uudenlaiseen tenttiin – kerro, mitä haluaisit kysyä!

Eduskuntavaalien alla suurten puolueiden puheenjohtajilla on edessään ihan uudenlainen televisiotentti, jossa kysymyksiä esittävät koululaiset. Lisäksi puoluejohtajat pääsevät vastaamaan opettajia askarruttaviin kysymyksiin OAJ:n omissa sisällöissä. Nyt OAJ:n jäsenillä on mahdollisuus osallistua sisältöjen suunnitteluun.

09.12.2022 Uutinen
Opetushallitus esittää lukiodiplomin aseman vahvistamista – OAJ komppaa

OAJ on pitkään ajanut lukiodiplomien aseman vahvistamista. Nyt moni OAJ:n näkemys saa tukea Opetushallituksen tuoreesta esityksestä. Tulevan hallituksen olisi tärkeää heti ensimetreillään tarttua toimeen, jotta kehittäminen etenee ja lukiodiplomilla olisi jatkossa mahdollista korvata yksi ylioppilastutkinnon kokeista, OAJ:n erityisasiantuntija Tuomo Laakso toteaa.

29.11.2022 Uutinen
Valtion virka- ja työehtosopimuksen toisen vuoden korotusneuvottelut alkavat joulukuussa

Viime keväänä sovitussa valtion virka- ja työehtosopimuksessa päästiin palkankorotuksissa sopuun ainoastaan ensimmäisen vuoden korotusten osalta. Toisen vuoden palkankorotuksia koskevat neuvottelut alkavat joulukuussa. Mikäli sopuun ei päästä, sopimus on mahdollista irtisanoa 22. joulukuuta alkaen.

29.11.2022 Uutinen
OAJ hakee ICT-tukihenkilöä

Haemme ICT-tukihenkilöä työsuhteeseen 1.1.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy 11.12.

29.11.2022 Uutinen
OAJ hakee harjoittelijaa ICT-tukihenkilön tehtävään

Haemme harjoittelijaa ICT-tukihenkilön määräaikaiseen tehtävään. Hakuaika päättyy 14.12.

29.11.2022 Uutinen
OAJ hakee korkeakouluharjoittelijaa johdon assistentin tehtävään

Jatkamme korkeakouluharjoittelijan hakua johdon assistentin tehtävään ajalle 1.1.2023-31.3.2023. Hakuaika päättyy 11.12.

29.11.2022 Uutinen
Nuorten lisääntynyt väkivalta on yhteiskunnallinen ongelma – tukipalvelut on saatava kuntoon

Lasten ja nuorten väkivallan lisääntyminen on yhteiskunnallinen ongelma, jota koulut eivät pysty yksin ratkaisemaan. Toimivalla yhteistyöllä ja riittävillä resursseilla on mahdollista tarttua lasten ja nuorten ongelmiin ajoissa ja saada apua ennen tilanteen pahenemista.

25.11.2022 Uutinen
OAJ pyytää oikeuskansleria tutkimaan Helsingin kaupungin palkanmaksusta päättäneiden toimien lainmukaisuuden

Opetusalan Ammattijärjestö on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan, ovatko Helsingin kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöpäättäjät toimineet lainvastaisesti päättäessään hankkia ja ottaessaan käyttöön Sarastia-palkanmaksujärjestelmän.

24.11.2022 Tiedote
Katarina Murto valittiin JUKOn puheenjohtajaksi

OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto valittiin JUKOn uudeksi puheenjohtajaksi. Hänen toimikautensa alkaa huomenna 23.11. ja kestää vuoden 2023 loppuun.

22.11.2022 Uutinen
Puolueiden päättäjien enemmistö: Koulutuksen rahoitusta on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella

Koulutuksen rahoituspohjan lujittaminen saa puoluepäättäjien enemmistön tuen. Tämä selviää OAJ:n teettämästä kyselystä, joka osoitettiin eduskuntapuolueiden päättäjille.

22.11.2022 Uutinen