• logo
  • logo
Kuvituskuva

Ammatillinen aikuiskoulutus on tutkintoon johtavaa koulutusta, kun taas vapaan sivistystyön koulutus ei johda tutkintoon.

Aikuiskoulutusta annetaan kaikilla koulutusasteilla perusopetuksesta korkeakouluopetukseen saakka. Vapaa sivistystyö on merkittävä osa aikuiskoulutusta.

OAJ korostaa elinikäistä oppimiskäsitystä, johon aikuiskoulutus sijoittuu erityisen hyvin. Suomessa aikuiskoulutukseen osallistuu vuosittain noin 1,7 miljoonaa ihmistä.

Minustako aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön opettaja?

Vapaan sivistystyön opettajuutta ei välttämättä suunnitella, vaan usein siihen päädytään erilaisten elämänvaiheiden jälkeen.

Selvitysten mukaan kansalaisopistoissa työn imu on suuri, ja opettajat tekevät pitkiä työuria samassa oppilaitoksessa.

Missä aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön opettaja työskentelee?

Tutkintoon johtava aikuisten ammatillinen perus- ja lisäkoulutus perustuu näyttötutkintojärjestelmään. Ammatillisesti suuntautunutta aikuiskoulutusta tarjoavat myös ammattikorkeakoulut ja yliopistot.

Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot.

Miten aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön opettajaksi kouluttaudutaan?

Ammatillisen aikuiskoulutuksen opettajat ammatillisia opettajia, joiden kelpoisuus on säädetty kelpoisuusasetuksessa. He ovat pääsääntöisesti suorittaneet näyttötutkintomestarin koulutuksen.

Vapaan sivistystyön opettajat ovat suorittaneet soveltuvan korkeakoulututkinnon ja opettajan pedagogiset opinnot. Opettajaksi on kelpoinen myös henkilö, jolla on steinerpedagogiikkaan perustuvaa opetusta antavalta opettajalta edellytetyt, riittäväksi katsotut tehtävään soveltuvat opinnot.