• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

"Opettajien on syytä olla ylpeitä osaamisestaan ja työn tuloksista" – Liki 2000 vastasi OAJ:n kyselyyn

06.01.2021 - 12.28 Uutinen
Kuvituskuva
Mistä on opettajan ammatti tehty? OAJ:n kyselyssä näkemyksiään kertoi liki 2000 alalla työskentelevää eri koulutusasteilta. Kuva: Leena Koskela

Asiantuntijuus ja osaaminen. Ne nousivat OAJ:n kyselyssä ylivoimaisiksi ykkösiksi asioista, joista opettajien on syytä olla ylpeitä. Opettajat toivovat, että mielikuvat ammatista päivittyvät ja että useampi ymmärtää, miten vastuullista ja kuormittavaa työ on.

Mistä opettajien on syytä olla ylpeä työssään?
 
”Omasta asiantuntijuudestaan lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukijana. Työ on valtavan vastuullista, eikä pienimpienkään kohdalla ole sama, kuka heitä opettaa.”
 
Tähän Johanna Sannholmin vastaukseen tiivistyy monen opetusalalla työskentelevän näkemykset. Sannholm on yksi niistä liki 2000:sta, jotka vastasivat OAJ:n kyselyyn loppuvuodesta 2020.

Vastaajia on joka puolelta Suomea ja kaikilta koulutusasteilta. Jokainen vastaus käytiin läpi ja teemoiteltiin, jotta tuloksista piirtyy kokonaiskuva opetusalalla työskentelevien ajatuksista. Tuloksia hyödynnetään OAJ:n hankkeessa, jolla tähdätään opettajuuden arvostuksen vahvistamiseen.

Ylpeyttä asiantuntijuudesta ja työn merkityksestä

Yleisimmiksi ylpeydenaiheiksi nousivat opettajien osaaminen ja asiantuntijuus. Niihin liittyviä asioita nosti avovastauksissaan esiin 50 prosenttia vastaajista. Yleinen ylpeydenaihe (24 %) oli myös opettajankoulutus sekä arjen työssä tärkeät luovuus ja muuntautumiskykyisyys (18 %).

Moni vastaaja nostaa ylpeydenaiheeksi myös työn tulokset (31%) ja työn yhteiskunnallisen merkityksen.

Moni vastaaja nostaa ylpeydenaiheeksi myös työn tulokset (31%) ja työn yhteiskunnallisen merkityksen (16%) – sen, miten opettajat konkreettisesti rakentavat työllään Suomen tulevaisuutta edistämällä eri-ikäisten oppijoiden oppimista, kehittymistä ja kasvua.

– Olen todella kiitollinen jokaisesta vastauksesta. Tänä vuonna starttaamme suuren ja näkyvän kampanjan opettajuuden arvostuksen vahvistamiseksi. On todella tärkeää, että kampanjassa kuuluvat OAJ:läisten ajatukset, ja nämä kyselyn vastaukset auttavat meitä kirkastamaan ydinviestejämme, OAJ:ssä hanketta koordinoiva viestintäpäällikkö Heikki Pölönen sanoo.

Uutinen jatkuu kuvan jälkeen.

A_perusopetus_20190212_065_kokous_opettaja_by Leena Koskela 1170x536px.jpg

Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, miten paljon aikaa esimerkiksi opetuksen suunnittelu vaatii. Kuva: Leena Koskela

Työn vastuullisuus ja kuormitus halutaan näkyväksi

Kyselyssä vastaajat kertoivat vapaasti paitsi ylpeydenaiheistaan myös siitä, mitä he toivoisivat suomalaisten nykyistä paremmin ymmärtävän opettajuudesta. 
 
”Uuden opetussuunnitelman ja digitaitojen vaatimukset, yhteistyö eri tahojen kanssa ja ennen kaikkea valtava suunnittelu- ja jatkuva kehittämistyö. Opettajan työpäivä ei pääty siihen, kun oppilaat lähtevät kotiin.”

Näitä Leena Kaminen nostaa esiin asioina, joita soisi useamman tuntevan opetusalan ulkopuolellakin.

Peräti 70 prosenttia vastaajista toivoo useamman ymmärtävän, miten vastuullista ja kuormittavaa työ on.

Kaminen ei ole ajatustensa kanssa yksin, sillä peräti 70 prosenttia vastaajista kertoo avovastauksissaan toivovansa, että useampi ymmärtäisi, miten vastuullista ja kuormittavaa työ on.
 
– Opettajuuteen kuuluu paljon sellaista, mikä ei välttämättä näy ulospäin ja mitä muut kuin alalla työskentelevät eivät tule ajatelleeksi. Moni toi avovastauksissaan esiin esimerkiksi sitä, miten paljon aikaa vie kaikki varsinaisen opetustyön ulkopuolinen työ, kuten toiminnan suunnittelu ja valmistelu sekä yhteistyö kotien kanssa, Pölönen kertoo.

Kampanja nähdään tarpeellisena

Tarvitaanko ammatin arvostuksen vahvistamiseen kampanjaa ja onko se OAJ:n hommia? Kyselyn tulosten perusteella vastaukset ovat kyllä ja kyllä. Vastaajista 83 prosenttia on erittäin tai melko tyytyväisiä siitä, että OAJ pyrkii vahvistamaan opettajuuden arvostusta.
 
Kyselyyn vastanneet toivovat kampanjalta ennen kaikkea näkyvyyttä ja ammattiin liittyvien mielikuvien parantamista.

Vastaajista 83 prosenttia on erittäin tai melko tyytyväisiä, että OAJ pyrkii vahvistamaan opettajuuden arvostusta.

Osallistumisintoa löytyy

Moni vastaaja on halukas olemaan myös itse mukana mielikuvien päivittämisessä ja opettajien ammattiylpeyden vahvistamisessa. Eniten (78%) ollaan valmiita kehumaan kollegaa, mutta kuusi kymmenestä on valmis osallistumaan kampanjaan myös omilla sosiaalisen median tileillään esimerkiksi tykkäämällä tai jakamalla sisältöä.

Joka kolmas voisi ajatella osallistuvansa ammattia koskevaan keskusteluun mielipidekirjoituksella, ja melkein yhtä moni ilmoitti olevansa kiinnostunut myös osallistumaan hankkeen yhteydessä perustettavaan viestijäverkostoon.
 
– On ilo nähdä, miten ylpeitä kyselyyn vastanneet ovat osaamisestaan ja miten tärkeänä hanketta pidetään. Kysely antaa meille hyvät eväät konkreettisten kampanjatekojen valmisteluun. Lanseeraamme kampanjan vielä tänä keväänä isosti, ja pitkän kampanjan aikana tuomme eri tavoin esiin kaikkien OAJ:läisten työn merkitystä. Viestijäverkostosta kiinnostuneisiin ollaan yhteydessä viimeistään helmikuussa, Heikki Pölönen sanoo.

Viisi vastannutta voitti

  • Opetusalalla työskentelevien näkemyksiä selvitettiin verkkokyselyllä 19.11.–13.12.2020. Vastauksia saatiin kaikkiaan 1992.
  • Kyselyn tuloksia hyödynnetään osana opettajuuden arvostuksen vahvistamiseen tähtäävää hanketta, joka lanseerataan keväällä 2021.
  • Kyselyyn vastanneet saivat halutessaan osallistua arvontaan, jossa palkintona oli viisi 80 euron arvoista lahjakorttia. Arpaonni suosi tässä jutussa mukana olleiden vantaalaisen Johanna Sannholmin ja järvenpääläisen Leena Kamisen lisäksi turkulaista Heli Ketovuorta, rovaniemeläistä Sari Melamiestä sekä espoolaista Tiia Junnikkalaa. Voittajiin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

 

Jaa