• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Yliopistokoulutus"

Runsas yleisö innostui – Pop up -koulu näytti, millainen koulu on nykyään

Porin lyseon kortteliin organisoidun pop up -koulun lähes parituhatpäinen yleisö innostui tuoreista koulukokemuksista. Myös opettajat olivat tyytyväisiä yleisön ja päättäjien ilmiselvään kiinnostukseen. Poriin pystytettiin yhden päivän ajaksi tilat nykykoulun ja opettajan työn esittelylle aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja vapaaseen sivistystyöhön asti. Opettajien pedagogisten järjestöjen kokoamia oppimispisteitä oli noin 30.

17.07.2019 Uutinen
”Kokemus kuin taidenäyttelyssä” – Opettajien luoma pop up -koulu tuo nykykoulun SuomiAreenaan

SuomiAreenan yleisö pääsee keskiviikkona astumaan Porin lyseoon rakennettuun pop up -kouluun ja samalla eri ikäisten oppijoiden saappaisiin. Kävimme tutustumassa etukäteen yli 30 opetustuokiota ja -esittelyä sisältävään kouluun tiistaina, kun elämyksiä valmisteltiin. Katso kuvat ja tutustu tunnelmiin!

16.07.2019 Uutinen
Tutkimukselle tarvitaan lisää aikaa – Pedaforum hakee ratkaisuja

Jotta yliopiston opettaja pystyisi antamaan tutkimukseen perustuvaa opetusta, hänellä pitäisi olla riittävästi aikaa perehtyä tutkimukseen ja tutkia myös itse. Pedaforumissa etsitään keinoja, joilla näistä tavoitteista tehdään totta.

05.06.2019 Uutinen
Koulutuksen uudistustahti kiihtyy

Pian loppuva lukuvuosi on muuttanut koulutusta joka alalla. Monia uudistuksia on käynnistynyt jo ennen kuin edellisiä on saatu valmiiksi, ja isompien uudistusten lisäksi on ollut käynnissä useita valtakunnallisia ja paikallisia kehittämishankkeita.

27.05.2019 Uutinen
Pois pirstaleisista projekteista – Yliopistojen ja amkien rahoitus on saatava pitkäjänteisesti kuntoon

OAJ julkaisi tänään laajat tiede- ja innovaatiopoliittiset linjauksensa, joiden avulla Suomi voidaan nostaa tieteen, tutkimuksen, innovaatioiden ja osaamisen kärkimaaksi.

23.05.2019 Uutinen
OAJ:n tiede- ja innovaatiopoliittiset linjaukset 2019: Suomi on nostettava tieteen, tutkimuksen, innovaatioiden ja osaamisen kärkimaaksi

Kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen edunvalvojana OAJ julkaisee omat tiede- ja innovaatiopolitiikan tavoitteensa ja linjauksensa. Haluamme korostaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen omaleimaista ja toisiaan tukevaa toimintaa, joka vahvistaa yhteiskuntaamme ja osaamistamme eri puolella maata, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. OAJ:n tiede- ja innovaatiopoliittiset linjaukset on laaja kokonaisuus teemoja tutki¬muksen ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnan edellytysten vahvistamiseksi sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa. Näitä tavoitteita haluamme edistää yhdessä eri tahojen – niin poliittisten päättäjien kuin korkeakoulu- ja tiedepoliittisten toimijoidenkin – kanssa.

23.05.2019 Julkaisu
Saammeko hyviä uutisia hallitusohjelmasta?

Uskovatko hallitusta muodostavat puolueet tutkimustietoon? Pitävätkö puolueet koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen resurssien vahvistamista kannattavana ja tuottavana investointina tulevaan? Jos vastaus on kyllä, pitää sen näkyä tulevassa hallitusohjelmassa hyvinä uutisina.

21.05.2019 Blogi
Yritystukia ohjattava koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen

Yritystuet muodostavat merkittäviä rahavirtoja kansantaloudessamme. Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan valtion talousarviossa on noin miljardi suoria yritystukia ja kolme miljardia erilaisia verotukia yrityksille.

29.04.2019 Blogi
Mikä onnistui hallituksen koulutuspolitiikassa, mihin seuraavan pitäisi tarttua? OKM:n kansliapäällikkö vastaa

Hallitus saavutti monta koulutuspoliittista tavoitettaan, mutta tulevalla hallituksella on tekemistä esimerkiksi jatkuvan oppimisen ja koulupolun alun kehittämisessä. Hankelähtöisen kehittämisen kritiikki on kuultu, kertoo opettajille Akatavatalossa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

05.04.2019 Uutinen
Innovatiivinen toimintaympäristö antaa moninaisia osaamissyötteitä

Suomeen on muodostunut ja muodostumassa osaamiskeskittymiä, joissa ammattikorkeakoulujen, yliopistojen, toisen asteen oppilaitosten, tutkimuslaitosten ja työelämän erilainen osaaminen keskittyy vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi.

26.03.2019 Blogi