• logo
  • logo

OAJ on the Road

Jo yhdeksättä kertaa järjestettävä OAJ On the Road -kiertue tuo ajankohtaiset koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen puheenaiheet eri puolille Suomea ja kokoaa opettajat yhteen. OAJ järjestää On the Road -kiertueen yhdessä OAJ:n alueyhdistysten kanssa.

Mitä On the road -kiertueella tapahtuu?

Tavataan päättäjiä ja mediaa

OAJ:n edustajat tapaavat kaupunkien ja kuntien johtoa, koulutuksen järjestäjiä sekä median edustajia. Keskusteluissa OAJ nostaa esiin ajankohtaisia aiheita sekä pulmia, joihin pitäisi puuttua.

Vieraillaan työpaikoilla

Työpaikkakäynneillä ollaan läsnä opetustyön arjessa ja vaihdetaan kuulumisia OAJ:n jäsenten ja luottamushenkilöiden kanssa.

Tuodaan porukkaa yhteen!

Kuntalaisille kiertue näyttäytyy yleisötilaisuuksissa, joissa keskustellaan opettajien, alan esimiesten ja kouluyhteisön ajankohtaisista aiheista sekä haastatellaan alueen päättäjiä ja vaikuttajia. Kiertuepäivä huipentuu alueen opettajien iltaan.

Aikataulu 2019

Kajaani 28.8.

Lauri Salovaara juontaa yleisötilaisuutta Raatihuoneentorilla klo 14.15–16. Opettajien iltatilaisuus alkaa klo 17.30.

OAJ Kainuu

Mikkeli 2.9.

Kauppakeskus Stellan tähtitorilla keskustellaan hyvinvoinnista ja jaksamisesta klo 14–16. Opettajien iltatilaisuus starttaa Etelä-Savon ammattiopiston auditoriossa klo 17.30.

OAJ Etelä-Savo

Sodankylä 5.9.

Sodankylässä yleisötilaisuus pidetään S-Marketin pihassa kello 14–16. Opettajien ilta alkaa Hotelli Sodankylässä kello 17.30.

OAJ Lappi

Turku 12.9.

Turussa opettajien ilta järjestetään valtion virastotalon auditoriossa klo 17 alkaen.

OAJ Varsinais-Suomi

Kauhajoki 18.9.

Kaikille avoin yleisötapahtuma klo 15.00-16.30 Uimahalli-urheilutalolla Virkun puistossa. Opettajien ilta klo 17.15 alkaen Suupohjan koulutuskuntayhtymä Vuoksessa.

OAJ Pohjanmaa

Espoo 25.9.

Yleisötapahtuma järjestetään kauppakeskus Isossa Omenassa klo 14–17. Opettajien iltatilaisuus Aalto-yliopiston päärakennuksen Kandidaattikeskuksessa klo 17–20.

OAJ Pääkaupunkiseutu

 

Syksyllä 2019 fokuksessa työhyvinvointi

Syksyllä 2019 OAJ on the Road keskittyy koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työhyvinvointiin. Kiertue käynnistyy 28. elokuuta Kajaanista ja päättyy 25. syyskuuta Espooseen. Kierroksen lopuksi OAJ:läiset tapaavat vielä kansanedustajia ja vievät heille kiertueen terveisiä Maailman opettajien päivän aattona 4.10. Helsingissä.

Juontajina yleisötilaisuuksissa ja opettajien illoissa vuorottelevat tänä vuonna Reetta Räty ja Lauri Salovaara.  

 

Työhyvinvoinnin lukuvuosi 2019–2020

OAJ tarjoaa työkaluja työssäjaksamiseen läpi lukuvuoden. Koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden ongelmiin vastataan kuukausittain vaihtuvin teemoin. Tutustu vinkkeihin ja hyvinvointietuihin!

Työhyvinvointivuosi