• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Digitalisaatio"

OAJ:n jäsenen verkkopalveluihin tulee vahva kirjautuminen, palveluissa käyttökatko 5.-8.4.

Parannamme verkkopalveluidemme turvallisuutta ja siirrymme kirjautumista edellyttävissä jäsenen palveluissa vahvaan tunnistautumiseen 8.4. alkaen.

04.04.2024 Uutinen
Suomen digiosaamista on kehitettävä kokonaisuutena

OAJ oli sivistysvaliokunnan kuultavana valtioneuvoston selonteosta digitaaliseksi kompassiksi. Kompassissa esitetään visio ja tavoitteita, joilla digitalisaation hyödyntämistä voidaan edistää koko yhteiskunnassa.

29.11.2022 Lausunto
Tutkimus: Korkeakouluissa tarvitaan uudenlaista työn suunnittelua ja tukea digipedagogiikkaan

Nopea siirtymä etäopetukseen kuormitti korkeakoulujen henkilöstöä, mutta henkilöstön jaksamisen tukemiseksi ja osaamisen vahvistamiseksi on keinoja. Tuoreen Digiä ja keitaita -tutkimuksen mukaan osalla henkilöstöstä oli vahvaakin osaamista digipedagogiikkaan, mutta kolmasosa vastaajista ei ollut käyttänyt laitteita tai ohjelmia ennen poikkeusaikaa. Lähimmän johdon tuella oli suuri merkitys henkilöstön jaksamiselle.

12.11.2021 Uutinen
EU edistämässä tekoälyn hyödyntämisen kilpailukykyä ja turvallisuutta – OAJ patistaa lisäämään opettajien osaamista

OAJ kannattaa toimia, joilla edistetään kilpailukykyistä toimintaympäristöä tekoälyn hyödyntämiselle EU:ssa, ilmenee OAJ:n lausunnosta sivistysvaliokunnalle. Kaikki kansalaiset tarvitsevat tekoälyosaamista ja -ymmärrystä. Tähän päästään ensi sijassa opettajien osaamista lisäämällä.

07.09.2021 Lausunto
OAJ:n puheenjohtaja: Suomeen tarvitaan yhteinen visio koulutuksen digitalisaatiosta

Digitalisaatio tarjoaa isoja mahdollisuuksia yhteisöllisyyden vahvistamiseen, oppimiseen ja opetukseen. Digiosaaminen on kansalaistaito, ja siksi tarvitaan myös jokaiselle sopivia tapoja edistää omia taitojaan. OAJ:n puheenjohtaja perää Suomeen selkeää visiota siitä, mitä digitalisaatiolla koulutuksessa tavoitellaan ja miten tavoitteisiin päästään. Muuten uhkana on eriarvoistuminen.

14.07.2021 Uutinen
Älä lataa teostasi pilveen ilman kohtuullista luovutussopimusta

Kun opettaja luo oppimateriaalia, hänen on tärkeää tunnistaa itsensä luovan työn tekijänä ja tuntea omat oikeutensa. OAJ tukee järjestöön kuuluvia jäseniään tekijänoikeudellisissa kysymyksissä.

08.11.2019 Blogi
Tekijänoikeudet tutuiksi

Saako verkkomateriaaleja kopioida ja käyttää vapaasti opetuksessa? Millaisia oikeuksia opettajalle itselleen voi syntyä tekemäänsä opetusmateriaaliin? Millaisia tekijänoikeuslupia oppilaitoksille on hankittu helpottamaan opettajan arkea?

26.09.2019 Näkemys
Mullistaako digitalisaatio myös opetuksen?

Meneillään olevan digitaalisen vallankumouksen vaikutukset ovat järisyttäviä kaikilla ihmiselämän osa-alueilla – myös koulutuksessa. Parhaimmillaan digitalisaatiolla voidaan esimerkiksi vapauttaa opettajien aikaa rutiiniluonteisista tehtävistä vaativampiin tehtäviin, mutta perusteltuja huoliakin digitalisaatioon liittyy.

10.05.2019 Blogi
Nettikiusaaminen kuriin empatialla – tekoälystä visioidaan apuria

Empatia nettiin -hankkeessa haetaan teknologian keinoja ja kansalaisten keinoja estää nettikiusaamista. Yhtenä keinona visioidaan tekoälyä, joka oppii tunnistamaan ja poistamaan viesteistä loukkaavia ilmaisuja. Kiusaamisen ehkäisemisessä vanhemmat ovat avainroolissa, mutta yhteistyötäkin tarvitaan.

07.05.2019 Uutinen
Toimivaa digitalisaatiota – OAJ:ltä 10 teesiä, joilla se onnistuu

Opettajat suhtautuvat digitalisaatioon myönteisesti, mutta vielä on esteitä toimivan digitalisaation tiellä. OAJ kokosi kymmenen teesiä, joilla digitalisaatio saadaan toimivaksi.

22.03.2019 Uutinen