Tuloksia haulle "Educa"
Kolmen vuoden odotuksen jälkeen opetusalan suurtapahtuma Educa järjestettiin jälleen livenä Messukeskuksessa. Tapahtumassa oli ennätysmäärä näytteilleasettajia ja ohjelmanumeroita.
30.01.2023 UutinenOppimisen tuen ongelmia korjataan seuraavalla hallituskaudella. Näin tapahtuu, jos puoluejohtajien OAJ:n vaalitentissä osoittama yksimielisyys kantaa yli eduskuntavaalien hallitusohjelmaan saakka.
28.01.2023 UutinenEspoolainen kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos Martti Hellström on saanut Vuoden koulutusvaikuttaja 2022 -tunnustuksen. Tunnustuksen myönsi OAJ:n hallitus. Hellströmiä kuvataan koulutuksen ja kasvatuksen moniottelijaksi, jonka sydän sykkii koulumaailmalle.
27.01.2023 TiedoteEducan paluu kolmen vuoden tauon jälkeen livetapahtumaksi tapahtuu suuremmin kuin koskaan. Sekä ennakkoilmoittautumisia että näytteilleasettajia on enemmän kuin aiemmin. Lisäksi ohjelma on aiempaa laajempi lisälavan ansiosta.
17.01.2023 UutinenUudenmaan huonontuneen koronatilanteen vuoksi Educa-messut ja risteily on päätetty siirtää vuoteen 2023.
23.12.2021 UutinenUpeaa ohjelmaa on jälleen kerran luvassa OAJ-risteilylle. Katso ohjelma ja fiilistele jo vähän etukäteen! Risteilyn myynti alkaa 5 lokakuuta klo 9.
21.09.2021 UutinenJäikö joku virtuaalisen Educan esitys näkemättä? Ei hätää, sillä tammikuussa järjestetyn tilaisuuden esitykset taltioitiin, ja ne ovat katsottavissa aina huhtikuun loppuun saakka.
31.03.2021 UutinenLauantaina päättyneessä Educa verkossa -tapahtumassa oli seuraajia kahden päivän aikana yhteensä 15 649, joista 1 490 ulkomailta, 83 eri maasta. Tapahtuman tallenteet ovat kaikkien katsottavissa aina huhtikuun loppuun saakka.
01.02.2021 UutinenTurkulaisen Päiväkoti Ketunpesän väki lähti kaupungintalolle esittämään kunnallispoliitikoille, mitä vaaralliselle päiväkodin edustalle pitäisi tehdä. Vaikuttamaan rohkaiseva projekti palkittiin Vuoden opetus -palkinnolla Educa-messuilla, jotka järjestettiin tänä vuonna verkossa.
30.01.2021 UutinenKorkeakouluihin kohdistuu suuria yhteiskunnallisia odotuksia, ja tärkeä avain niihin vastaamiseksi on henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan korkeakoulujen kehittämisessä tulisi kuulla enemmän korkeakouluja ja niiden henkilöstöä.
29.01.2021 Uutinen