• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Tasa-arvo"

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Naisen euro on edelleen miehen euroa alempi ja työmarkkinamme jyrkästi sukupuolittuneita naisten ja miesten ammatteihin. Tytöillä ei ole myöskään samanlaisia mahdollisuuksia päästä kouluun kuin pojilla. Muun muassa näistä syistä on tärkeää viettää naistenpäivää, kirjoittaa OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka naistenpäivän blogikirjoituksessaan.

08.03.2021 Blogi
Hyvää Lapsen oikeuksien päivää!

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Sitä edeltää Lapsen oikeuksien teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.

20.11.2020 Blogi
Tasa-arvotyötä muulloinkin kuin naistenpäivänä

Meidän pitää tehdä parhaamme, jotta sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuisi Suomessa nykyistä paremmin. Naisvaltaisten alojen palkkakehityksestä on pidettävä aktiivisella työllä huolta yhdessä koko työmarkkinoiden voimin.

08.03.2020 Blogi
Suomi on hyvä maa elää

Aiemmille sukupolville kuuluu kiitos siitä, että Suomi on tänään niin turvallinen ja tasa-arvoinen maa kuin se on. Meidän tehtävämme on pitää huolta siitä, että Suomi on hyvä maa myös tuleville sukupolville - maa, jossa heikompaa ei koskaan jätetä yksin eikä heitteille.

06.12.2019 Blogi
Naisten oivalluksesta syntynyt taidonnäyte ja suomalainen erikoisuus – koe SuomiAreenassa maksuton kouluruokailu

Maksuton kouluruoka on suomalainen erikoisuus, jossa on kyse paljon muustakin kuin kouluruoasta. Se lisää hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä elää ajassa. Heinäkuussa SuomiAreenan pop up -koulun kävijät voivat 30 elämyksellisen opetustuokion lisäksi kokea itse nykyaikaisen kouluruokalounaan.

17.06.2019 Uutinen
Yo-kokeiden erityisjärjestelyistä lisätyötä lukioille

Ylioppilastutkintolautakunta on laatimassa uusia määräyksiä kokelaille tehtävistä erityisjärjestelyistä tutkinnon aikana. Uudet määräykset ovat muuttuneen lain vuoksi tarpeellisia, mutta kokeiden keston jatkuva kasvu ja tarvittavien valvojien määrä on johtamassa lukioiden toiminnan kannalta kestämättömään tilanteeseen. OAJ ilmaisi asiasta huolensa lausunnossa, jonka se muutoin hyvistä, uusista määräyksistä antoi

07.03.2019 Lausunto
Miten kehittää työelämäjaksoja? OAJ:ltä 11 ehdotusta

Lapsiasiavaltuutetun toimisto selvitti, miten työelämään tutustumis- eli tet-jaksot toteutetaan peruskouluissa ja millaisia näkemyksiä ja kokemuksia oppilailla on jaksoista. OAJ nosti selvityksen julkaisutilaisuudessa esiin omat näkemyksensä. Tärkeää olisi, että Opetushallitus ja ministeriöt tukevat työelämään tutustumista laatimalla työnantajille oppaan ja mallipohjia tet-jaksojen toteuttamisen tueksi.

22.02.2019 Näkemys
Koulutukselle kansallinen tasa-arvo-ohjelma? Poliitikot sanovat kyllä!

Tasa-arvon viestikapula siirtyi ystävänpäivänä eduskuntapuolueille. OAJ:n liikkeelle laittamaa viestikapulaa kuljettaneet järjestöt ja yritykset vaativat koulutuksen tasa-arvon vahvistamista tulevassa hallitusohjelmassa.

15.02.2019 Uutinen
Koulutuksen tasa-arvon kipukohdat ja ratkaisut – seuraa livenä tutkijoiden ja poliitikkojen keskustelua 14.2.

Tutkijat pohtivat seminaarissa oppimisen haasteita, oppimistulosten eriytymistä ja korkeakoulutuksen saavutettavuutta. Poliitikot puolestaan pureskelevat kansallisen koulutuksen tasa-arvo-ohjelman mahdollisuutta.

14.02.2019 Uutinen
OAJ haluaa malliohjeet oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Opetushallituksen tulisi laatia valtakunnalliset malliohjeet opetussuunnitelman mukaiseen suunnitelmaan oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä, vaatii OAJ.

07.02.2019 Lausunto