• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Opettajan työ"

Korkeakoulut toimivat myös etänä, mutta opetushenkilöstön jaksamisesta on pidettävä huolta

Etäopetukseen siirtyminen on yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sujunut pääosin hyvin, mutta se on tarkoittanut rajua lisäystä työmäärässä. Puolet kokee ongelmia työssäjaksamisessaan. Kriisistä onkin syytä oppia ja panostaa jaksamiseen sekä siihen, että kukaan ei verkko-opetuksessakaan joudu tekemään työtään talkoina, kirjoittavat Hanna Tanskanen ja Hannele Louhelainen.

06.05.2020 Blogi
Avoimia kysymyksiä riittää –  Opetushallitus ohjeistaa ensi viikolla

Tieto peruskoulujen avaamisesta herätti opettajissa ja rehtoreissa välittömästi kysymyksiä siitä, miten oikeasti voidaan toteuttaa turvallinen paluu kouluun ja varhaiskasvatukseen. Opetushallitus lupaa ensi viikoksi selkeät toimintaohjeet. Nyt kannattaakin vetää vapun yli happea ja siten välttää turhaa työtä, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo toteaa. Lomautuksia OAJ vaatii peruttavaksi välittömästi.

30.04.2020 Uutinen
Kouluun palataan 14.5. –  OAJ vaatii selviä ohjeita turvallisuuden takaamiseksi 

Maan hallitus päätti, että lähiopetukseen palataan kaikissa Suomen peruskouluissa 14. toukokuuta. OAJ vaatii, että nyt keskitytään varmistamaan, että turvallisuuden takaamiseksi tehdään kaikki mahdollinen ja etenkin riskiryhmistä huolehditaan. 

29.04.2020 Uutinen
Näistä syistä opettajien lomauttaminen ei kannata kriisissä eikä sen jälkeen

Opettajien osaamista tarvitaan koronaepidemian aikana ja sen jälkeen. OAJ listasi syyt sille, miksi kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien ei missään nimessä pidä lomauttaa opettajia.

28.04.2020 Näkemys
OAJ:ltä ehdotus perusopetukseen: Näin oppilaat voitaisiin tavoittaa avaamatta kouluja

OAJ:n mielestä peruskouluja ei pidä avata enää keväällä 2020 koulutyölle. Jatkamalla etäopiskelua saadaan lukuvuoden viimeisetkin kouluviikot käytettyä aktiiviseen opiskeluun. OAJ ehdottaa täsmätoimia, joilla jokainen oppilas voidaan tavoittaa turvallisesti.

27.04.2020 Näkemys
Katse eteenpäin poikkeustilasta – Näistä syistä on varauduttava varhaiskasvatuksen tarpeen kasvuun

Koronarajoitusten purkaminen saattaa heijastua varhaiskasvatukseen lapsimäärän nopeanakin kasvuna. Myös kesän lomajärjestelyt todennäköisesti poikkeavat aiemmista vuosista, ja elokuussa varhaiskasvatukseen vaikuttavat säännösmuutokset. Lomautukset eivät sovi tähän tilanteeseen missään nimessä, kirjoittaa erityisasiantuntija Auli Setälä.

27.04.2020 Blogi
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja: Meillä on hätä omasta ja läheisten terveydestä

Korona on ajanut ison osan suomalaisista tekemään töitä kotoa käsin. Varhaiskasvatuksessa lähiopetus on jatkunut, eikä suojavarusteista ole tietoakaan. Opettajilla ja päiväkodin johtajilla onkin hätää omasta ja läheisten terveydestä sekä lomautuksista, kertoo lomalle joutunut varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sanna Tilli.

27.04.2020 Uutinen
Korona lisäsi talkootyötä – Näitä kahta asiaa moni ei tiedä opettajien työstä

Etäopetukseen siirtyminen on sujunut tilanteeseen nähden uskomattoman hyvin, mutta hinta on kova: opettajien työmäärä on lisääntynyt valtavasti. Mistä tämä johtuu? OAJ:n erityisasiantuntija Tuomo Laakso avaa syitä blogikirjoituksessaan.

24.04.2020 Blogi
OAJ:n kysely: Yksittäisillä oppijoilla vaikeuksia, opetus sujuu etänä pääosin hyvin

Opettajat ovat kyenneet pääosin tavoittamaan oppijansa myös poikkeusjärjestelyjen aikana. He kertovat käyttävänsä runsaasti aikaa yksittäisten oppijoiden tavoittamiseen henkilökohtaisin viestein ja puheluin. Kuitenkin noin 70 prosenttia peruskoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajista kertoo, että yksittäisiä oppijoita jää tavoittamattomiin tai ainakin heidän tavoittamisensa on epäsäännöllistä.

23.04.2020 Tiedote
”Kuka kantaa vastuun, jos joku kuolee koronaan?” – Opettajat huolissaan mahdollisesta koulujen avaamisesta

Tällä viikolla maan hallituksen on määrä päättää siitä, avataanko koulut kaikille vielä tänä keväänä. OAJ:hin tulee paljon huolestuneita viestejä siitä, että miten taataan turvallisuus, jos kouluissa palataan normiarkeen keskellä epidemiaa.

22.04.2020 Uutinen