• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Opettajan työ"

Yhdessä uuteen lukuvuoteen

Yhteisöllisyys, kollegoiden keskinäinen kannustus ja hyvä johtaminen. Ne ovat onnistumisen perusta, kun suunnataan kohti uutta lukuvuotta, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

12.08.2020 Blogi
Ansaitset aikaa itsellesi

Käytetään alkanutta kesää sellaisiin kohtaamisiin, jotka rakentavat omaa olemista ja elämistä, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

18.06.2020 Blogi
Mikä toimii ja mikä mättää opetuksen arjessa? Jäsen, vastaa kyselyyn!

OAJ selvittää, miten korona-ajan opetusjärjestelyt ovat toimineet varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo kannustaa vastaamaan kyselyihin. Se on helppo tapa auttaa parantamaan toimimattomia käytäntöjä ja levittämään hyviä.

25.05.2020 Uutinen
Enemmistö opettajista ihan hyvillä mielin – varhaiskasvatuksessa huolena pohdituttaa palautuminen

Monella tekee nyt tiukkaa jaksamisen kanssa. Yli puolet OAJ:n Fiilismittariin vastanneista opettajista uskoo kuitenkin, että kesällä he pääsevät palautumaan. Varhaiskasvatuksessa kesä näyttää jaksamisen kannalta muita synkemmältä.

18.05.2020 Uutinen
Koulut tarvitsevat elokuuksi selkeämpiä ohjeita – myös päiväkodit täyttyvät tällä viikolla

Ristiriitaisia ajatuksia on, mutta eiköhän tämäkin selviytymistesti ratkaista, Antti Ikonen, Suomen rehtoreiden puheenjohtaja sanoo ja tarkoittaa torstaina alkavaa paluuta lähiopetukseen. Myös päiväkodeissa poikkeuskuukaudet ovat olleet henkisesti rankkaa aikaa, suunnitelmien muutostarpeet ovat päivittäisiä, kertoo päiväkodin johtaja Markus Ropponen.

13.05.2020 Uutinen
Kosken lukiosta Vuoden oppilaitos 2020

Varsinaissuomalainen Kosken lukio on voittanut OAJ:n Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti 2020 -kilpailun. Hyvästä ilmapiiristään tunnetulla lukiolla on tärkeä merkitys koko alueen elinvoimaisuudelle. Menestyksen taustalla on lukion väen välitön ja joustava vuorovaikutus ja toimiva yhteistyö yli kuntarajojen.

13.05.2020 Uutinen
Opettajat lasten pelastajina

Koko maailmaa runteleva korona-pandemia on mullistanut meidän kaikkien elämän. Huoli terveydestä ja tulevaisuuden näkymien epäselvyys luovat epävarmuutta ja myös pelkoa. Toisaalta syntyy myös tuttua henkeä, että tästä selvitään ja tämä hoidetaan.

08.05.2020 Blogi
Isoja ihmeitä on tehty, uusi ihme edessä – opettajat ansaitsevat nyt kaikkien arvostuksen

Maaliskuussa alkoi todellinen opetuksen superkevät, kun opettajat muuttivat parissa päivässä työn tekemisen tapansa. Nyt sama vaatimus toistuu. Me käärimme hihat ja valmistaudumme uuteen ihmeeseen. Yhdessä kyllä selviämme, mutta tarve satsata hyvinvointiin vain korostuu päivä päivältä, kirjoittaa OAJ:n työhyvinvointityöryhmän puheenjohtaja Marja Hänninen-Helin.

07.05.2020 Blogi
Korkeakoulut toimivat myös etänä, mutta opetushenkilöstön jaksamisesta on pidettävä huolta

Etäopetukseen siirtyminen on yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sujunut pääosin hyvin, mutta se on tarkoittanut rajua lisäystä työmäärässä. Puolet kokee ongelmia työssäjaksamisessaan. Kriisistä onkin syytä oppia ja panostaa jaksamiseen sekä siihen, että kukaan ei verkko-opetuksessakaan joudu tekemään työtään talkoina, kirjoittavat Hanna Tanskanen ja Hannele Louhelainen.

06.05.2020 Blogi
Avoimia kysymyksiä riittää –  Opetushallitus ohjeistaa ensi viikolla

Tieto peruskoulujen avaamisesta herätti opettajissa ja rehtoreissa välittömästi kysymyksiä siitä, miten oikeasti voidaan toteuttaa turvallinen paluu kouluun ja varhaiskasvatukseen. Opetushallitus lupaa ensi viikoksi selkeät toimintaohjeet. Nyt kannattaakin vetää vapun yli happea ja siten välttää turhaa työtä, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo toteaa. Lomautuksia OAJ vaatii peruttavaksi välittömästi.

30.04.2020 Uutinen